Oulu Oulaistelainen Tauno Hurnasti, 94, tuntee kranaattikuopat kuin omat taskunsa. Hän toimi talvisodassa viestimiehenä ja koki pitää puhelinlinjat kunnossa.
"Me oltiin aina taisteluissa mukana, pitihän linjojen toimia ja viestien kulkea", Hurnasti muistelee.
Siksi onkin varsinainen ihme, että hän selvisi sodasta hengissä, vain vähäisin naarmuin. Kaikki neljä Hurnastin veljestä palasi sodasta elävänä.
"Minulla oli sotaan lähtiessä semmoinen tunne, että en minä siellä kuole. Joku semmoinen varmuus se oli."
Lähtiessään Oulaisten rautatieasemalta Tauno Hurnasti oli tuore ukkomies. Häitä oli juhlittu pari kuukautta aikaisemmin.
"Ei tiedetty vielä Ouluun tullessakaan, että lähdetäänkö pohjoiseen vai etelään. Lähdettiinkin kohti itää ja Kontiomäkeä. Reitti kulki Elisenvaaraan, siitä kävellen Räisälän kirkolle ja loppumatka Vuokselaan hiihtämällä."
Hurnasti joutui puhelinkeskuksenhoitajaksi Mannerheim-linjalle Vuoksenrannalle.
"Kun lähdin linjaa korjaamaan ensimmäisenä päivänä, hanki oli puhtaan valkoinen. Iltapäivällä se oli tykistökeksityksen jälkeen kuin syksyinen kynnöspelto. Me koetimme mennä kranaattikuopasta toiseen linjoja korjaten, mutta eihän ne yhteydet kestäneet kuin korkeintaan puoli tuntia kerrallaan", Hurnasti muistaa.
Kranaattikuopassa hän istui silloinkin, kun viereiseen puuhun tuli naapurin puolelta osuma ja sirpale lensi Hurnastin housunlahkeen läpi.
"Vain punainen naarmu tuli sillä kertaa."
Siitä taistelusta suomalaisten oli pakko perääntyä, kun ammukset loppuivat. "Venäläiset lähti tulemaan nelirivissä, mutta ne oli kaikki niin ympäripäissään, että pääsimme ehjin nahoin pois."
Pahin paikka talvisodassa sattui, kun venäläiset tulittivat puhelinkeskusta, joka piti pitää toiminnassa, jotta päämaja saisi tiedon taistelujen kulusta.
"Oli lähes 50 astetta pakkasta ja Laatokalta puhalsi kostea viima. Muut miehet oli korsussa lämmittelemässä, yksi vain kerrallaan hoiti keskusta. Venäläisillä oli tulenjohdon apuna hitaasti lentävä lentokone, jolta tykistö sai koordinaatit. Yksi mies yritti mennä keskukseen, mutta rakennukseen osui, ennen kuin hän ehti perille. Ikkunat meni säpäleiksi. Mies tuli korsulle takaisin ja sanoi, ettei sinne voi mennä.
Vääpeli kysyi, onko vapaaehtoisia. Hiljaisuuden jälkeen sanoin, että jonkunhan sinne on mentävä ja lähdin. Piti ylittää peltoaukia ja lentokone sai minut tähtäimeen, mutta ehdin sisälle juuri, kun kranaatti tuli. Talosta lähti porstua ja ovi. Siellä oli niin kylmä, että lämpimikseni hypin penkille, pöydälle, penkille, pöydälle."
Tästä hyvästä Hurnasti sai korpraalin natsat.
Jatkosodan aikana Tauno Hurnasti huolehti puhelinlinjoista Uhtuan suunnalla. Siellä kranaatinsirpale osui vähän pahemmin, mutta mies soti loppuun asti.
"Helpotus se oli, kun sieltä elävänä kotia pääsin. Muuta en siitä sodasta ole halunnut ajatella."