Vaikuttaa siltä, että valtakunnan napamiehet ovat käyneet kamppailuun tavallisen ihmisen puolesta taloudellista epätasa-arvoa ja ahneutta vastaan. Päättäjät ovat kiinnittäneet huomionsa eriarvoistumiseen.
Presidentti Sauli Niinistö kertoi valtiopäivien avajaisissa, että ta-loudellisen vallankäytön keskittyminen muutamalle henkilölle määrittää valtavan ihmisjoukon elinolosuhteita. Niinistö sanoi pitävänsä tärkeänä eriarvoisuuden torjumista. Ahneudelle pitää sanoa ei.
Pääministeri Juha Sipilä puuttui eriarvoistumiseen uudenvuoden tervehdyksessään ja viimeksi keskustan vaaliristeilyllä viikonloppuna. Jakautuminen voittajiin ja häviäjiin ei ole Sipilästä järkevä kehitys. Pääministerin mukaan Suomi ei ole kunnossa ennen kuin eriarvoistumiskehitys on pysäytetty.
Sipilä on asettanut jopa työryhmän etsimään ratkaisuja eriarvoistumisen ehkäisyyn.
Eriarvoistuminen on monimutkainen kierre, jonka perusta liittyy aina rahaan. Taloudellinen eriarvoistuminen ja varallisuuden uusjako on 2000-luvun suuri tarina. Se on globalisaation vaivihkainen sivutuote. Sääty-yhteiskunnasta muistuttava epätasapaino on toteutunut parissa vuosikymmenessä.
Maailman talousfoorumissa Davosissa esiteltiin tammikuussa tilasto omaisuuden jakautumisesta. Varallisuus maapallolla kasautuu niille, joilla on runsaasti jo ennestään. Rikas väestönosa hallitsee rahaa, osakkeita, luonnonvaroja, tehtaita.
Brittiläisen Oxfam-järjestön tilaston mukaan maailman kahdeksan rikkainta sijoittajaa omistaa yhtä paljon omaisuutta kuin puolet maapallon asukkaista, noin neljä miljardia köyhintä ihmistä.
Tällainen eriarvoistuminen on meneillään Suomessakin. Rikkain prosentti kansasta, noin 55 000 ihmistä, omistaa noin 15 prosenttia kaikesta omaisuudesta. Se ei ole hälyttävä repeämä, mutta suunta on sama kuin muualla.
Omistamisessa ja rahanteossa ei ole mitään pahaa, mikäli menestyksen mahdollistanut yhteiskuntakin saa osansa ja kykenee saamillaan tuloilla vaikkapa tasaamaan juuri eriarvoistumista.
Näin ei todellisuudessa aina käy. Saksalaisten toimittajien Bas-
tian Obermayerin ja Frederik Obermaierin Panaman paperit -kirjassa kuvataan, kuinka valtava omaisuusmassa on siirretty piiloon veronkierrolla. Yltiöäveriäät ihmiset eivät hyödytä laillisia yhteiskuntia ainakaan verotuloilla. Matala- ja keskituloiset kantavat sen taakan.
Eriarvoistuminen kasvaa länsimaissa silloin kun vaurastuminen tarkoittaa olematonta vastuuta yhteisölle. Muutamat ryhmät saavat lipsua sitoumuksista.
Katsotaanpa, mitkä ovat puheiden perusteella presidentin ja pääministerin välineet yhteiskunnan tasapainoa uhkaavan eriarvoisuuden torjumiseksi.
Niinistö esittää kohennustyökaluksi jonkinlaista kansalaisten välistä vertaistukea. Jokaisen suomalaisen tulee auttaa ja kannustaa apua ja kannustusta vailla olevaa, mutta myös hoputtaa sellaista, joka ei tunnu saavan itsestään mitään irti.
Sipilän keinovalikoima on samanlainen. Jokainen voi hänen mukaansa toimia itse eriarvoistumisen pienentämiseksi – esimerkiksi käymällä puhuttamassa yksinäistä ja välittämällä tästä henkilökohtaisesti.
Ovatko näissä ehdotuksissa menneet sekaisin yksinäisyyden lohduttaminen ja eriarvoistuminen?
Muuten ei ole selitettävissä, että presidentti ja pääministeri pitävät taloudellista perua olevaa epätasa-arvoistumista yksilön ominaisuutena, johon auttaa puhelias lähimmäinen.
Kolumni