Pu­heen­vuo­ro: Ta­lous-Suo­mel­le län­si­ra­ja alkaa olla tärkein – Putin pysyy val­las­sa vielä seu­raa­vat 20 vuotta eikä il­luu­sioi­ta ole

Stalinin syöttämä maksiimi maantieteestä vie harhaan. Meillä on yhtä pitkä meriraja länteen ja etelään kuin maaraja itään.

-
Kuva: YURI KOCHETKOV

Stalinin syöttämä maksiimi maantieteestä vie harhaan. Meillä on yhtä pitkä meriraja länteen ja etelään kuin maaraja itään. Noin 80 prosenttia bkt:sta syntyy rannikolla. Samaan aikaan itärajalta katoavat ihmiset ja elinkeinot, kirjoittaa Jarmo Mäkelä.

Kun Krim oli vallattu ja Venäjä aloittanut sodan Itä-Ukrainassa, tilannetta pohdittiin keväällä Tallinnassa Lennart Meri -konferenssin suljetussa istunnossa.

Silloin vielä oli niitä, jotka uskoivat, että Venäjän turvautuminen voimapolitiikkaan oli alueen maantieteeseen ja historiaan liittynyt tilapäinen ilmiö. Oli jopa niitä, jotka uskoivat, että tilanne voisi muuttua paremmaksi, kun presidentti Vladimir Putinin vuodet tulisivat täyteen 2024.

Paneeliin osallistunut amerikkalainen turvallisuusviranomainen oli jyrkästi toista mieltä. Hän osoitti sanansa hyväuskoisille ja kysyi: "Mistä te voitte sen tietää? Saattaahan Putin pysyä vallassa vielä vaikka seuraavat 20 vuotta."

Kun yleisöpuheenvuorojen aika tuli, yleisön joukossa istunut Putinin entinen talousneuvonantaja Andrei Illarionov pyysi puheenvuoron. Hän haastoi puheet siitä, että Putin voisi olla vallassa vielä seuraavat 20 vuotta. "Se on roskaa", hän sanoi. "Putin on ja pysyy vallassa niin kauan kuin hänessä henki pihisee!"

Harva uskoi häntä silloin, mutta nyt tiedämme, että hän tunsi entisen isäntänsä ja oli oikeassa.

Kekkoselta ja Brezhneviltä hiipui veto

Nyt kun kylmän sodan jälkeinen poutasää on lopullisesti ja peruuttamattomasti jäänyt historiaan, monet tutut asiat näyttäytyvät taas uudessa valossa.

Otetaan esimerkiksi presidentti Urho Kekkosen pitkä valtakausi. Hän nousi presidentiksi vuonna 1956 ja ystävystyi nopeasti Neuvostoliiton silloisen johtajan Nikita Hrushtshovin kanssa. Jopa niin, että pyysi päästä tapaamaan tätä kotiarestiin määrättyä eläkeläistä, mihin Kremlin uudet valtiaat eivät kuitenkaan suostuneet.

Sen jälkeen Neuvostoliittoa johti Leonid Brezhnev pidempään kuin kukaan toinen Stalinin jälkeen. Maa oli ulkoisen valtansa huipulla, mutta sisäisesti täydellisessä pysähtyneisyyden tilassa. Koska vallanperimyksestä ei voitu sopia, maan johtajaa pidettiin vuosikaudet keinotekoisesti hengissä. Ei ole vain historian ironiaa, että Kekkosen ja Brezhnevin veto hiipui lopullisesti samana vuonna 1982.

Presidentille jatkokausi poikkeuslailla?

Olin mukana, kun Kekkosen kautta vuonna 1974 jatkettiin poikkeuslailla ja kun hänet vuonna 1978 jälleen kerran valittiin uudelleen. Siksi en yllättynyt lainkaan, kun puheet Sauli Niinistön presidenttikauden jatkamisesta alkoivat samalla hetkellä, kun Putin teki selväksi, että hän aikoo pysyä vallassa vielä pitkään.

Kylmän sodan aikana uskottiin, että Kekkosen pitäminen vallassa oli Suomen kannalta viisasta turvallisuuspolitiikkaa. Mutta mahtaisiko sama temppu toimia enää? Kovin moni asia on nyt toisin.

Jos itäinen naapurimme katsoo omista sisäisistä syistään tarpeelliseksi ja samalla poliittisesti mahdolliseksi muuttaa Suomen asemaa mieleisekseen, se ei tarvitse siihen mitään ilmeistä syytä – se kehittää sen itse, kuten on tapahtunut Krimillä, Ukrainassa ja Syyriassa.

Mutta niin olivat asiat myös Kekkosen aikana. Yhdysvaltain asema Euroopassa ja Pohjolassa, pelko Ruotsin siirtymisestä Naton leiriin ja YYA-sopimus lukitsivat tilanteen niin, että muutos olisi ollut mahdollinen vain sisäisen vallankumouksen kautta. Kun sekin hanke vuosina 1970–71 epäonnistui, lukko piti Kekkosen vallassa. Nyt sellaista lukkoa ei ole.

"Maantieteelle emme voi mitään" – vai sittenkin?

Meillä on pitkään uskottu, että maantieteelle emme voi mitään. Sillä tarkoitetaan runsaan tuhannen kilometrin maarajaa itään. Mutta tuo Stalinin meille syöttämä maksiimi vie harhaan.

Suomen kohtalo riippuu nimittäin maan samanpituisesta merirajasta länteen ja etelään. Kun vedetään 20 kilometrin syvyinen linja koko rannikkoa pitkin, noin 80 prosenttia Suomen bkt:sta syntyy alueen sisällä. Samaan aikaan itärajalta katoavat sekä ihmiset että elinkeinotoiminta.

Vaikka kaikki on murroksessa, yksi asia ei ole muuttunut. Maailmassa on vain yksi toinen maa, jolle Suomen itsenäisyyden ja demokratian säilyminen on elämän ja kuoleman kysymys. Niin oli kylmän sodan aikana, ja niin on nyt.

Se maa on Ruotsi. Kun muut liittosuhteet diktatuurien paineessa, Trumpin populismin ja uusien vitsauksien luoman epäkauden oloissa hapertuvat, Suomi ja Ruotsi näyttävät kulkevan vastavirtaan – kohti mahdollista puolustusliittoa.

Kirjoittaja on turvallisuusasioihin perehtynyt toimittaja. Neuvostoliittoa johti Leonid Brezhnev pidempään kuin kukaan toinen Stalinin jälkeen. Maa oli ulkoisen valtansa huipulla, mutta sisäisesti täydellisessä pysähtyneisyyden tilassa.