Muistelen hetken elämää ajalta, kun tuntui elämässäni siltä, että mikään ei toimi ja missään ei ole hyvä. Sellaistakin elämää olen elänyt. Lopulta päädyin kuin päädyinkin huoneeseen, missä oli lajiteltuna papereita kasoittain. Sinä yönä nukuin sanomalehtipinojen päällä ilman peittoa ja tyynyä.
Missään vaiheessa silloin en ajatellut, että olisin ihmisroskaa, mutta olin tyytyväinen katosta päälläni, enkä myöskään ajatellut muita ihmisroskana. Silloin nimittäin oli kirpakka talvi ja pakkaslukemat kaksinumeroiset. Alkoholia veressäni oli tuolloin 0,0 promillea.
En nukkunut siinä huoneessa yksin, enkä arvottanut samassa huoneessa nukkuvaa, eikä hän arvottanut minua. Kummallakaan meistä ei ollut silloin yösijaa muualla. Aamu valkeni, eikä se ollut virkein aamu, vaan väsynyt, uni ei ollut silloin riittävä.
Paikalla, jossa tämä tapahtui, on nyt tilalla ihmis(t)en asunto. Silloin ei ollut. Kyllä, paikkakunta on Oulu. Sama paikkakunta, jossa esiintyy edelleen ihmisen arvottamista asteikolla, jossa kaikilla pitäisi mielestäni olla sama arvo. Jokaisen arvo on elämässä yhtä tärkeä, eikä siitä voida tinkiä.
Maanantaina 10.9. valtuutettu Riikka Moilasen (kesk.) esittämä puheenvuoro ei ole ainoa, jossa ihmisarvoni on ollut koetuksella. –
Koska Moilasen sanat tulivat kotikaupungista eli läheltä, ne kaikuvat sisälläni pitkään, eikä anteeksipyyntö tai kovalta pallilta irtisanominen tunnu siltä, että oikeus olisi tässä. On herättävä siihen, miten ihmisiä nykyisin kohdellaan.
Palataan vielä hetkeksi maanantain puheenvuoroon. Valtuutettu Moilasen edellisten kuntavaalien vaalikonevastauksia esimerkiksi Ylen sivuilta lukiessa huomaa, että niissä ei luvata hyvinvointia julkiselta puolelta eikä korjaavia toimia, vaan huoli painaa kaupungin taloudesta. Näin hänellä on valtakirja esittää ajatuksensa, eivätkä hänen tukijansa välttämättä ensimmäisenä olisi vaatineet anteeksipyyntöä. Tämä on ajalle kuuluvaan keskusteluun yksi näkemys, yksi mielipide, jolla on yhtä suuri arvo kuin minulla tässä.
Toivoisin, että päättäjillä on jatkossa rohkeus, ja sen myötä tuleva rikkaus, mennä kohtaamaan ihmisiä erilaisissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa. Emme ole hyvinvointiyhteiskunta, jos emme välitä kaikista ja näe sitä, mitä ihminen sisällään on. Se, mitä lukee papereissa tai näkyy ulospäin, on vasta osa kuoresta.
Tiedotusvälineet eivät tavoita välttämättä helposti heitä, joita on nyt loukattu. Vähäosaiset, mistä taustoista hyvänsä tulevatkin, ovat yhdessä ongelmansa edessä, eikä heitä saa syyllistää vaan tukea. Tuki voi olla paitsi rinnalla kulkemista, myös ravinnon antamista ja huolta terveydentilasta. Syntymämaa, syntymäkunta tai mitään, mitä lukee viranomaisen tietokonepäätteellä, ei ole kuvaus tästä hetkestä vaan jostain, mitä on ennen tätä ajankohtaa tapahtunut, ja ihminen elää juuri nyt, tässä ajassa.
Syrjäytymisvaarassa
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.