Alistaminen kertautuu sukupolvesta toiseen
Romaani
Sofi Oksanen: Puhdistus.
WSOY 2008.
Vanha Aliide Truu löytää pihaltaan pyörtyneen parikymppisen Zaran, joka kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään. Eletään vuotta 1992 juuri itsenäistyneen Viron tyhjentyvällä maaseudulla. Ketä Zara oikein pakenee? Kuka hän on? Onko Zara tullut löytääkseen Aliiden?
Sofi Oksasen romaani Puhdistus veistelee viiltävän tarinan, jonka propelleina pyörivät kateus, heikkous, viha ja petos. Aliiden ja Zaran kohdatessa törmäävät aikakaudet, 1990-luku ja Aliiden muistojen vuodet 1936--50, jolloin Eesti menetti itsenäisyytensä. Ovatko naisten kohtalot sittenkään kovin erilaisia?
Nykyään on tavallista, että suosituista romaaneista dramatisoidaan näytelmiä. Joskus on toisin päin: Oksasen romaani ammentaa samasta lähteestä kuin Oksasen Puhdistus-näytelmä -- viime vuoden teatteritapaus. Onko tässä mieltä? Oksasen kohdalla on: lajin vaihto ei vain onnistu yli odotusten, vaan rakentaa myös uuden teoksen. Samoista henkilöistä romaani kertoo eri tarinan.
1930-luvun lopulla Aliide elää villiä kateutta sisartaan Ingeä kohtaan, joka on valloittanut ihanan Hansin. Aliiden pakkomielle johtaa hänet hurjille urille miehitetyssä Virossa. NKVD etsii metsäveljeksi ruvennutta Hansia. Aliidea ja Ingeä kuulustellaan kunnantalon kellarissa. Ja siellä tapahtuu hirveitä.
Terrorin logiikka ajaa petokseen, parhaimmat eivät selviydy. Aliide uhraa sisarensa ja valitsee pelastajakseen fanaattisen kommunistin Martinin. Silti hän piilottelee Hansia ja haluaa omistaa tämän. Romaani näyttää loistavasti Aliiden syyllisyyden, paranoian, pelon ja valheessa elämisen sykkeen, joka ei neuvostoaikana koskenut vain yksilöä, vaan koko yhteiskuntaa.
Tarina etenee Aliiden ja Zaran näkökulmaa vuorotellen. Naturalistinen kerronta pulppuaa eeppisinä väreinä. Rakenteellisesti romaani on hämmästyttävän tasapainoinen. Sisäinen monologi säksättää kuin pienoistornado, ja aistilliset kielikuvat läimivät punan poskille. Henkilötaustat avautuvat romaanissa näytelmää syvemmin. Aliiden ja Zaran suhde saa lisävalaistusta, ja Oksanen hyödyntää myös allegorisia henkilöhahmoja. Neuvostoarjen kuvauksessa näkyy virolaisen ja venäläisen kulttuurin tuntemus. Dramaturgia nappaa lukijan pihteihin. Tekstiä ahmii pidäkkeettä, eikä ahneus kaduta. Puhdistus on Oksasen tähänastisista romaaneista paras.
Naisiin kohdistuva sorto on usein seksuaalista väkivaltaa, Oksanen muistuttaa. Stalinin terrori vertautuu nykyajan seksiorjabisnekseen. Usein uhrit syyllistävät itseään. Naisen alistaminen kertautuu sukupolvesta ja yhteiskunnasta toiseen, Oksanen vihjaa.
Miehetkään eivät säästy. Tshernobylin ydinonnettomuutta puhdistamaan kärrättyjä nuorukaisia verrataan romaanissa NKVD:n raiskaamiin naisiin.
Nimi "puhdistus" viittaa sekä Stalinin puhdistuksiin, että moraaliseen puhtauteen ja saastaan, henkilökohtaiseen ja yhteiskunnalliseen historian selvitystyöhön. Toisin kuin näytelmässä romaanin Aliide ikään kuin lunastaa pahat tekonsa pelastamalla Zaran. Loppuun sijoitetut fiktiiviset KGB:n asiakirjat heittävät silti kylmää vettä lukijan niskaan. Tuleeko lunastusta sittenkään?