Askel oikeaan suuntaan - NHL:ssä aloitettiin sunnuntaina järjestelmällinen dopingtestaus kiellettyjen aineiden käytön kontrolloimiseksi.
Vai onko homma sittenkin vain pelkkää sananhelinää ja silmänlumetta. Taalaliigan johtoportaan kauniita sanoja - vailla sen suurempaa merkitystä.
Kuka järkevä ihminen nyt haluaisi tuhota oman tuottavan rahasampon? Ei todennäköisesti kukaan. Eiköhän ne mahdolliset "dopingkäryt" - ainakin tähtipelaajien sellaiset - pidetä jatkossakin oman pienen piirin tietona.
NHL oli pakotettu toimimaan, kun Maailman antidopingneuvosto Wadan puheenjohtaja Dick Poundin sohaisi taannoin sanoillaan herkkää muurahaispesää. Pound arvioi vähintään kolmanneksen NHL-pelaajista käyttävän kiellettyjä aineita.
NHL:n nokkamiehet ja pelaajat asettuivat heti yhtenä rintamana Poundia vastaan.
Yleisimmät kommentit kuuluivat tyyliin: "Parempi pitää suu supussa, kun ei tiedä itse koko lajista yhtään mitään." tai "Jos tuollaisia kommentteja heittelee, pitää olla jotain todisteita."
Muun muassa voimahyökkääjä Jarkko Ruutu toitotti jälkimmäistä lausetta totisella naamalla.
Mutta olennaisempi kysymys kuuluu, miten hankkia todisteita, kun NHL - kuten Amerikan muutkin suuret rahasarjat - estävät Wadan toiminnan omalla kotitantereellaan.
Miten pelaajat selittävät sen tosiasian, että vähintään puolella heistä leukapielet ovat leventyneet huomattavasti ja lihasmassa suunnilleen tuplaantunut muutaman NHL:ssä pelatun kauden aikana?
Kovemmalla harjoittelulla? Yleisesti sallituilla lisäaineilla, kuten proteiineilla? Vai millä?
Ehkä olisi syytä uskoa NHL:ssä ja eri farmisarjoissa usean kauden ajan kolunnutta Sami Heleniusta, joka kirjassaan "Seitsemäs puolustaja" kertoo omalla suorasukaisella tavallaan, kuinka yleistä kiellettyjen aineiden käyttö taalaliigassa oikeasti on.
NHL-joukkueiden pukukopit ovat täynnä erilaisia pillereitä, särkylääkkeitä ja piristeitä. Jokaiselle on tarjolla jotakin.
Tiivis pelirytmi ja kova kilpailu takaavat, että pillereille löytyy myös käyttäjiä.
Teemu Wilenius
teemu.wilenius@kaleva.fi