Taloudessa on kirkasta takana ja edessä sankka sumu. Kesään asti kansantalous kasvoi kohisten. Lähes kaikki faktatieto Suomen kansantaloudesta on myönteistä: työllisyys kohenee, työttömyys vähenee, yritysten tuoreet tulostiedot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erinomaisia, vienti vetää ja kansantalous kasvaa.
Näiden tietojen huono puoli on se, että se on ollutta ja mennyttä.Kaikki ennakoiva tieto on erittäin huolestuttavaa: USA velkaantuu melko reipasta tahtia, eikä poliittista johtajuutta ole. Sama analyysi pätee Eurooppaan. Kiinassa inflaatio kiihtyy, ja se joutuu hieman jarruttamaan talouskasvua, mikä heijastuu myös Eurooppaan.
Mitä tekee kaiken myllerryksen ja epävarmuuden keskellä piskuinen Suomi? Yksi vakauttava tekijä voisi olla kokoava työmarkkinaratkaisu. Tulopoliittiseksi kokonaisratkaisuksi sitä ei kukaan tohdi nimittää, mutta jotain sen kaltaista kokonaisuutta maa nyt kaipaisi.
Ratkaisulla voisi ajelehtivaa kansantalouslaivaa vakauttaa merkittävästi. Se olisi kuin ajoankkuri talousmyrskyssä heittelehtivälle Suomi-laivalle.
Viime viikolla pääministeri Katainen kutsui työmarkkinajärjestöjen johtajat koolle neuvonpitoon. Lopputulos on toistaiseksi yhtä tyhjän kanssa. Työnantajat ovat valmiit korkeintaan "informaatio-ohjaukseen".
Se tarkoittaisi sitä, että yhteisessä pöydässä päädyttäisiin suosittelemaan jotain palkkaratkaisua, jota mahdollisesti hallitus tukisi jollain veroratkaisulla. Veronmaksajien rahaa siroteltaisiin yritysveron alentamiseen ja tuloverotuksen lieventämiseen.
Tämä olisi hiekalle rakentamista kovin heppoisilla rakennusaineksilla. Kansainvälisen talouden puhurit kaataisivat tällaiset rakennelmat kuin Iso Paha Susi puhalsi pikkupossujen talot nurin. Tarvittaisiin Veli Pontevan talo, joka on rakennettu tiilestä kalliolle. Sellainen ei näytä olevan mahdollista.
Kantona kaskessa on työnantajien mahtiliitto Teknologiateollisuus, joka pitää kiinni ideologisesta puhdasoppisuudesta: vain alakohtaiset ratkaisut ovat mahdollisia.
Teknologiateollisuus puolestaan määrittelee koko työnantajaleirin linjan.
Teknologiateollisuus ei anna tosiasioiden häiritä ideologista puhdasoppisuutta. Tutkimustieto metalliteollisuuden yrityksistä kertoo, ettei kovasti kaivattu paikallinen sopiminen ole edennyt suunnitelmien ja toiveiden mukaisesti.
Työnantajien palkkamalli tuottaa korkeita korotuksia huonoina aikoina ja vaatimattomia palkkaratkaisuja, kun talous kasvaa.
Vuonna 2009 kun kansantalous romahti enemmän kuin kertaakaan vuoden 1918 jälkeen, nousi palkkojen reaalinen ostovoima noin 4 prosenttia. Nyt kun talous kohisten (ainakin toistaiseksi) kasvaa, on palkkakehitys pakkasella. Miten ihmeessä kukaan voi pitää tätä hyvänä työmarkkinamallina?
Teknologiateollisuus on palkkaoppeineen kuin USA:n teekutsuliike. Linja on ideologisesti puhdasta, mutta se tuottaa kansantaloudelle kyseenalaisia ratkaisuja. Yleinen etu saa väistyä pököpäisyyden edessä.
Talouskriisi on ennen muuta päätöksenteon kriisi. Reaalitalous on kohtuullisessa kunnossa sekä Euroopassa että varsinkin Suomessa.
Poliittista kriisiä olisi syytä lääkitä poliittisesti. Suomessa se tarkoittaa ennustettavuuden lisäämistä talouspolitiikassa. Eduskuntavaalien tuloksen vuoksi hallitus ei toistaiseksi ole osoittanut taloustilanteen edellyttämää jämäkkyyttä. Työmarkkinat ovat myös sekavassa tilassa.
Teknologiateollisuuden alkaneista neuvotteluista toivotaan palkkalinjaa, jota muut alat seuraavat.
Sehän olisi eräänlainen koordinaatioratkaisu, mutta niin ei tule käymään. Valtakunnansovittelijan toimiston oven saranat ovat kovassa käytössä syksyn aikana.
Hajautettu sopimuskierros tuottaa epävakautta ja poukkoilevuutta paljon enemmän kuin kokonaisratkaisu.
Järkevään ratkaisuun ei tällä kertaa taida olla mahdollisuutta. Täytyy vain toivoa, että kansantalous on niin terve, että se kestää huononkin työmarkkinamallin tulokset.