Haapaveden puhallinorkesteri tuli 1970-luvulla tunnetuksi tinkimättömästä taiteellisesta linjastaan, jossa perinteisillä marssin rytkeillä ei ollut useinkaan sijaa.
Nyt - yli neljännesvuosisata myöhemmin - orkesterin silloinen kapellimestari Martti Kilpeläinen myöntää, että jälkiviisaasti tarkasteltuina kappalevalinnat saattoivat välillä olla liiankin korkeakulttuurillisia.
"Ehkä olisi ollut viisaampaa vetäistä Muistoja pohjolasta -marssia vähän useammin. Innoissamme etenimme sellaista vauhtia, että joukot jäivät meistä jälkeen", hän arvioi.
"Kerran eräs vanha ihminen kysyikin minulta, kun soitimme Sakari Monosen Pientä sarjaa puhallinorkesterille, että 'tykkäättekö te ihan tosissaan tuollaisesta musiikista'. Mutta esitimme me sentään pari Sousan marssia ja Tonavan aallot."
Eero Rönkkö
innosti lapset
Haapaveden puhallinorkesteritoiminnassa 1970-luku merkitsi kulta-aikaa. Martti Kilpeläinen ja opettaja Eero Rönkkö pistivät lasten ja nuorten parissa koko osaamisensa likoon, ja tuloksia syntyi.
"Viime keväänä kuollut Eero Rönkkö oli intomielinen puhallinmies. Hän houkutteli minut kanttoriksi Haapavedelle ja hankki käyttöön amerikkalaiset joukko-opetusmetodit. Sitä kautta puhallinsoitosta tuli koululaisten harrastus. Huonona hetkenä opettajalle ei voinut sanoa, että minä lopetan nyt", Kilpeläinen muistelee.
Kilpeläisen johdolla Haapaveden puhallinorkesteri voitti jopa puhallinorkestereiden yleisen sarjan Suomen mestaruuden Kuopiossa 1983.
Haapavedeltä ovat musiikkiuransa alkusysäykset saaneet muun muassa kansainvälisiä kilpailuja voittanut fagotisti Markus Tuukkanen, Tampere Filharmonian soolokäyrätorvisti Ismo Ponkala, Jokilaaksojen musiikkiopiston rehtori Heidi Veikkola ja Eiran musiikkikoulun rehtori Ari Pöyhönen.
Rele pomppasi
pois päältä
Kolme vuotta ennen puhallinorkesterien Suomen mestaruutta Martti Kilpeläinen oli jo siirtynyt kanttoriksi Vihtiin, missä virassa hän tälläkin hetkellä työskentelee.
Muutossa oli kyse itsesuojeluvaistosta, vaikka Haapaveden puhallinorkesterin johtajan tehtävät jäivät Kilpeläiseltä lopullisesti vasta 1985.
"Rele ikään kuin pomppasi pois päältä. Orkesterityö oli muodostunut sellaiseksi huumeeksi, että minut piti päästää vieroitushoitoon. Maatöissä hankittu nuoruuden kunto loppui. Ellen olisi lähtenyt, olisin herännyt joko teho-osastolta tai en ollenkaan", Kilpeläinen tilittää.
"Kirjoitin nuotteja yötä myöten. Meidän kokoonpanomme oli sellainen, että parhaiten se soi, kun kirjoitin stemmat itse. Tiesin mitä itse kukin osasi. Se oli mielenkiintoista ja hienoa hommaa. Soittajat olivat niin huipputyyppejä, että heidän kanssaan sai tehdä paljon enemmän kuin pystyi."
Kantele palasi
Haapavedelle
Sitten Haapavedelle tuli Timo Hannula ja tuotantosuunta muuttui. "Hänen vaikutuksestaan syntyi hieno kamariorkesteri, kansanmusiikki-innostus ja folkit", Martti Kilpeläinen muistelee.
Vielä 1970-luvulla kantele ja kansanmusiikki yleensä olivat olleet vanhassa kantelepitäjässäkin hyvin heikoissa kantimissa.
"Silloin kanteletta soittivat oikeastaan vain Väinö Savikoski ja Pitkälän veljekset; se ei ollut suuressa määrin nuorten harrastus. Kun puhallinmusiikki teki 1980-luvun lopulla tilaa, kansanmusiikki ja kantele palasivat Haapavedelle takaisin."
Vihdistä käsin katsottuna tämän päivän Haapavesi vaikuttaa suora staan ihmeelliseltä paikalta. Kulttuuri painottuu kunnan elämässä aivan eri tavoin kuin Etelä-Suomessa.
"Haapavedeltä ja yleensäkin jokilaaksoista löytyy käsittämättömästi intoa ja tekemisen meininkiä. Tästä ovat osoituksena Pula!-oopperat, mieslaulajat ja muut. Haapavedellä kunnanjohtajatkin mainitsivat aina mielellään kantelepitäjän ja Pasi Jääskeläisen, kuoroperinteen tai opettaja Mamma Muttosen, joka aikoinaan oli kunnassa naaraspuolinen Heikki Klemetti. Täällä etelässä päin puhutaan vain teollisuushalleista!"