Joukko erittäin kokeneita strategian tutkijoita ja tiedustelu-upseereja on esittänyt päivitetyn katsauksen Venäjän asevoiman kehityksestä ja sen vaikutuksesta Suomeen. Se on täynnä uhkaa ja synkkyyttä.
Presidentti Vladimir Putinin julkistama ohjelma maansa asemahdin tulevasta iskukyvystä näyttää tyrmäävältä, varsinkin kun siitä kertova raakatieto höystetään Venäjän sotilasajattelijoiden karskeilla lausumilla.
Venäjä määrittelee Naton pahimmaksi sotilaalliseksi uhakseen, varautuu sen lamauttamiseen yllätysiskulla ja pitää oikeutenaan puolustaa naapurivaltioidensa venäläisvähemmistöjä vaikka asevoimin.
Putinille ei enää riitäkään miljoonan miehen tehokas ammattiarmeija, hän haluaa isoon reserviin tukeutuvan massa-armeijan vanhaan tyyliin. Ydinaseet kuuluvat tähän psykologiseen sodansuunnitteluun nyt yhtä tiukasti kuin kylmän sodan aikana.
Raportin tekijät ovat tehneet varsinaisen urotyön keräämällä ison tietomassan, mutta sen viimeistely on kesken. He tietävät näistä asioista enemmän kuin monikaan Suomessa. Siksi olisi ollut arvokasta saada tiedon kerääjien arvio myös sen merkityksestä. Työ on kuitenkin lopetettu siinä vaiheessa, kun pohdinnan raaka-aine on pöydällä ja ajatustyön pitäisi alkaa.
Putinin tahtotila on häikäilemätön. Sitä mainostamalla hän lietsoo epävarmuutta ulkopuolisissa ja isänmaallista hurmosta venäläisissä.
Tämä tunnekuohusta kehitetty psykologinen hämminki näyttää lamauttaneen raportin tekijöiden halun tähystää sumun läpi, vaikka juuri se on sotilastiedustelun tärkein työmenetelmä.
Millaiset ovat Putinin jättiohjelman taloudelliset toteutumismahdollisuudet, kun Venäjän kansantalous kompuroi ja lähes kaikki rakenteelliset uudistukset takkuavat?
Millä maksetaan uudelle massa-armeijalle luvatut vanhasta tasosta kolminkertaistetut palkat? Miten Putin pystyy varjelemaan sotateollisuudelle lupaamansa rahatulvan hallinnon kaikille tasoille pureutuneelta korruptiolta?
Onko Putinin ajatushautomoilta jäänyt huomaamatta sellaista, minkä jokainen lukutaitoinen kohtaa jokapäiväisissä tv-uutisissa ja lehdistöanalyyseissä. Lännessähän on päässyt valloilleen kontrolloimaton aseriisunta. Valtio toisensa jälkeen säästää itsensä sotilaallisesti toimintakyvyttömäksi.
Millään Euroopan maalla ei ole vuosikymmeniin ollut operatiivista hyökkäyskykyä, useimmilla ei ole kohta puolustuskykyäkään. Tämä ei koske vain Ruotsia vaan myös muita liittoutumattomia ja useimpia Nato-maita.
Jos Nato hautoo Putinin kuvaamia kavalia hyökkäysaikeita, miksi ihmeessä se samaan aikaan riisuu itseään aseista?
Kumman todellisuudentaju on pettänyt, Naton vai Venäjän?
Venäjän joukkojen painopiste on lännessä, vaikka ainakin klassisen geopolitiikan oppien mukaan sen suurimmat uhat ovat etelässä, kaakossa ja idässä. Putinin ajattelussa näyttäisi olevan jokin perusvika.
On mahdotonta kuvitella Venäjän ylimmän johdon Nato-tietoa niin heikoksi, että siellä ei tiedettäisi tämän liittokunnan päättävän yksimielisyysperiaatteella. Puhe Naton iskusta itään sisältää sen oletuksen, että yksikään Pohjois-Atlantin neuvoston jäsenistä ei äänestäisi hyökkäystä vastaan.
Kun Venäjä väittää toimivansa näin käsittämättömän kuvitelman varassa, sen olisi sitten oltava johdonmukainen. Jos Venäjä tuohon todella uskoo, sen olisi järkevää kannustaa Suomen Nato-jäsenyyttä.
Sitten siellä olisi ainakin yksi, joka vuorenvarmasti vastustaisi hyökkäystä Venäjälle, sillä se olisi Suomelle täysi katastrofi.
On vaikea keksiä, millä perusteilla Venäjä on uskovinaan, ja kuvittelee vielä muidenkin uskovan, että ydinase-Nato hyökkäisi ydinase-Venäjää vastaan.
Mutta suurvallat ovat poseeranneet näin ennenkin ja perustaneet propagandansa silkkaan hölynpölyyn. Aina silloin tällöin ne ovat onnistuneet hämäyksessään.
Yhdysvaltain hyökkäys Venäjän kimppuun on samalla tavalla sekä mahdollinen että epätodennäköinen kuin Venäjän hyökkäys Yhdysvaltain kimppuun. Natolle ärhentely ei suojaa Venäjää tätä kuvitteellista uhkaa vastaan. Sen paras suoja olisi elinvoimainen Nato, joka henkensä pitimiksi yrittäisi takuuvarmasti hillitä Yhdysvaltain hyökkäyshaluja, jos niitä ilmenisi.
Jos Venäjän virallisen doktriinin ajatukset Naton olemuksesta olisi hyväksyttävä nimellisarvostaan, se tarkoittaisi sitä, että siellä eletään kokonaan toisessa maailmassa kuin lännessä. Vai onko Venäjän johdon ylätasolla jokin Naton toimintatapoja ja aikeita koskeva mullistava tieto, jota lännen turvallisuusanalyytikot eivät ole huomanneet tai ymmärtäneet?
Tai ehkä venäläinen byrokratia on taas jyrännyt yli analyyttisen ajattelun. Onko neuvostoajan perinnettä kantava tiedusteluyhteisö ottanut päätehtäväkseen ylimpien esimiestensä pitämisen hyvällä mielellä?
Silloin syntyy vastustamaton kiusaus olla välittämättä todellisuudesta ja hahmotella sellainen uhkakuva, jonka vihaamista poliittinen johto eniten rakastaa.
Vai voisiko Putinin valitsema vainoharhainen rooli olla vain psykologista sodankäyntiä Naton länsilaajentumista vastaan?
Ainakin Suomen julkisessa keskustelussa sotilaallisen tosimaailman tuntemus ja ymmärrys on niin säälittävän heikkoa, että Venäjän levittämä tarkoituksellisesti perätön Nato-tieto käy täällä täydestä kuin väärä raha.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.