Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä.
Pohjois-Suomen asuntosäätiö PSOAS tiedottaa ostaneensa Technopoliksen toimistorakennuksen osoitteesta Tutkijantie 2.
Rakennukseen remontoidaan asuntoja vaihto-opiskelijoille, kertoo PSOASin toimitusjohtaja Juha Aitamurto.
Aitamurron mukaan asunnot ovat niin sanottuja yksilöllisiä soluasuntoja: asukkailla on oma huoneensa, pieni wc ja suihkutila ja pieni minikeittiö. Ruokailutilat ovat yhteiset.
Juha Aitamurron mukaan remontointi tehdään vaihto-opiskelijoiden tarpeet huomioiden.
”Selvitimme viime keväänä vaihto-opiskelijoiden [asumista koskevia] toiveita, ja selvityksen tulokset on huomioitu suunnittelussa. Vaihto-opiskelijoille yhteiset tilat ovat tärkeitä, ja esimerkiksi mahdollisuus syödä yhdessä on tärkeää. Myös sauna on vaihto-opiskelijalle tärkeä: saunakin on tapaamispaikka.”
Urakoitsijana hankkeessa toimii rakennusliikekonserni PEAB.
Kaupan taustalla on Oulun ammattikorkeakoulun muutto, jonka seurauksena iso osa oululaisista korkeakouluopiskelijoista ja PSOASin asukkaista joko asuu tai opiskelee Linnanmaalla. PSOAS kertoo haluavansa olla aktiivisesti mukana Linnanmaan alueen kehityksessä ja tukea paikallisia korkeakouluja entisestään kiristyvässä kilpailussa opiskelijoista.
Oulun ylioppilaslehti kertoi jo aiemmin PSOASin avaavan Linnanmaan kampukselle uuden toimipisteen. Toimipisteen yhteyteen rakennetaan kaikille opiskelijoille avointa oleskelutilaa. Tilaan suunnitellaan lisäksi kahvilaa.
Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä. Lisää lehden juttuja voit lukea täältä.