Pro­vi­sio­pal­kat ro­mah­ti­vat jopa alle tonniin

Monien provisiopalkkaisten myyjien ansiot ovat romahtaneet, kun kauppa ei käy. Raha on tiukassa etenkin auto- ja asuntokaupassa, koska provision osuus palkasta on yleensä suuri.

Liikelahjoissa ja konttoritarvikkeissa palkka voi perustua jopa kokonaan myyntiin.
Liikelahjoissa ja konttoritarvikkeissa palkka voi perustua jopa kokonaan myyntiin.

Monien provisiopalkkaisten myyjien ansiot ovat romahtaneet, kun kauppa ei käy. Raha on tiukassa etenkin auto- ja asuntokaupassa, koska provision osuus palkasta on yleensä suuri.

Uusi työ alkoi lupaavasti. Toimistotarvikkeet menivät kaupaksi, ja Liisa ansaitsi enemmän kuin edellisessä yrityksessä. Sitten alkoi tulla yhä enemmän uutisia taantuman syvenemisestä. Työpäivät venyivät, mutta tulot romahtivat puoleen. Kolmen kuukauden jälkeen Liisa sai tarpeekseen provisiopalkkaisesta työstä.

-- Se oli siinä tuhatta euroa, mitä jäi käteen. Tein välillä todella pitkiä päiviä. Lähdin seitsemältä aamulla ja olin kuuden aikaan illalla kotona. Sitten piti vielä tehdä paperityöt, Liisa muistelee.

Palkka perustui kokonaan myyntiin kuten monilla muilla konttoritarvikkeiden myyjillä. Työpaikkahaastattelussa Liisalle oli lupailtu 3 000--6 000 euron kuukausituloja.

Leipä on nyt tiukassa myös auto- ja asuntokaupassa sekä liikelahjojen myynnissä, koska suuri osa palkasta tulee näillä aloilla yleensä provisioina, kertoo myyntialan SMKJ-liitto.

-- Pahimmassa tapauksessa provisiopalkalla oleva ei pääse edes tuhannen euron palkkaan. Yritys voi syyllistyä laittomuuksiin ja joutua maksamaan kohtuullisen korvauksen. Se haetaan sitten lakituvassa, mikä on kohtuullinen, sanoo liiton koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jouni Röksä.

Jos alalla on yleissitova työehtosopimus, kiinteän palkan täytyy olla vähintään yhtä iso kuin taulukkopalkan. Muuten Suomessa ei ole määritelty minimipalkkaa.

Suurimmalla osalla myyjistä on kuitenkin kiinteä palkka, jonka lisäksi tulee usein bonus yrityksen tuloksesta. Noin kahdellatuhannella tulot perustuvat kokonaan myyntiin.

Suomalaisittain kovatuloisia

Myyntialan palkkatilastot kertovat myös toisenlaista tarinaa kuin Liisan kokemukset. Neljännes myyjistä hankkii ainakin 4 800 euroa kuussa, jos mukaan lasketaan vain yrityksille palveluja ja tavaroita kauppaavat.

-- Myyntialalla ollaan suomalaisittain kovatuloisia. Vaikka ylimääräinen provisio leikkautuisi pois, ollaan yhä kovatuloisia, Röksä arvioi.

Provisiopalkka on taantuman aikana ruvennut kiinnostamaan osaa yrityksistä. Tradenomiliiton tietoon on tullut tapauksia, joissa työnantaja on yrittänyt säästää palkkakuluissa.

-- On työskennelty kiinteällä kuukausipalkalla, mutta kun ajat ovat huonontuneet, on siirrytty provisiopalkkaukseen, kertoo johtava lakimies Esa Schön.

Moni myyjä on päätynyt vaihtamaan työpaikkaa, kun bisnes on kuivahtanut. Myyntitöitä saa nyt esimerkiksi kotimaanmatkailusta sekä perintä- ja talouspalveluista. Yritysmyynnistä siirtyy väkeä kuluttajapuolelle.

-- Jos ammattitaito on jäänyt 70-luvun kaupalliseen koulutukseen eikä ansioluettelossa ole tapahtunut pitkään aikaan mitään, päätuotteen vaihtaminen on vaikeaa, Röksä huomauttaa.

Työttömyyskorvaus paloi

Liisa ei saa nyt rahaa mistään, koska menetti oikeutensa työttömyyskorvaukseen kolmeksi kuukaudeksi.

-- Olin irtisanoutunut ilman pätevää syytä.

Ansiosidonnainen olisi joka tapauksessa jäänyt mitättömäksi, koska sen perusteena olevat tulot olivat pienet. Osa provisiopalkkaisista myyjistä sinnitteleekin pienellä palkalla, jotta ei putoaisi tyhjän päälle. Myös muut etuudet, kuten äitiyspäiväraha, jäävät alhaisiksi.

Liisalla on jo selvät suunnitelmat: hän aikoo ryhtyä yrittäjäksi. Alaa hän ei paljasta, mutta sanoo sen olevan jotain aivan toisentyyppistä.

-- Se on sellainen yritysmuoto, että sillä tienaan huomattavasti enemmän, Liisa vihjaa.

Liisan nimi on muutettu hänen omasta pyynnöstään.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä