Provinssirockin mainio vire jatkuu vuodesta toiseen. Tälläkin kertaa Seinäjoen Törnävänsaaressa rockataan laadukkaan esiintyjäjoukon ja lähes loppuunmyydyn yleisön voimin. Provinssirockin avauspäivä perjantai kiinnosti 22 000 vierasta, lauantaina Törnävänsaaren yleisömäärä kohosi noin 24 000:een.
Festivaalin pitkäjänteinen ja onnistunut kehitystyö on rakentanut Provinssirockille maineen, jonka ansiosta paikalle saavutaan vaikka ohjelmistosta puuttuisivatkin kaikkein kirkkaimmat hittibändit.
Tämänvuotinen Slayerin, Dream Theaterin ja Rammsteinin tähdittämä juhla on yllättävän metallinen aiemmin lähinnä tuoreista rockkiinnityksistä tunnetulle festivaalille.
1990-luvun loppupuolella rockkesämme ykkösjuhlaksi vakiintunut Provinssirock pystyy tarjoamaan yleisölleen suurten lavojen massahurmosta sekä huolella valittuja pikkubändejä, joista joka vuosi ainakin yksi palauttaa uskon rock and rolliin.
Peruuntumiset - yhdysvaltalainen hypebändi Black Rebel Motorcycle Club sekä lontoolainen, melankolisen pianopopin kultapoika Ed Harcourt - eivät yleisön määrää tai mielialaa tunnu pahemmin heiluttelevan.
Akateemista
machoilua
Perjantain odotetuin nimi oli progea ja metallia risteyttävä Dream Theater, joka Euroopan kiertueensa avauskeikalla esitti ennalta arvattavan puolitoistatuntisen. Yhdysvaltojen itärannikolta tuleva Dream Theater soitti melko totisin naamoin mammuttimaisia uusprogeteoksiaan, jotka ovat täynnä kitara- ja kosketinsooloja sekä tiukinta mahdollista rytmillistä osaamista. Rumpali Mike Portnoyn setti peitti noin neljäsosan päälavan pinta-alasta. John Petruccin taiturimainen kitarankäsittely oli akateemista machoilua vailla vertaa. Yleisökontakti jäi lähinnä kookkaan ja konstailemattoman solisti James LaBrien vastuulle.
Samalla kun Neljän Ruusua päätti päälavan perjantain tutuilla hiteillänsä, pikkuruisella Paviljonki-lavalla koettiin hämmennyksen ja tajunnanlaajennuksen hetkiä.
Progea ja psykedeliaa tarjosi uskomaton Kuusumun Profeetta, jonka herättämä outo olo ei ota sammuakseen.
Kuusumun Profeetta tekee hyvin yksinkertaista, mutta oloissamme ainutlaatuista musiikkia, jossa kuuluu folk, proge, krautrock ja klassinen heavy. Kokonaisuus on jotain vaikeasti määriteltävää naiiviuden ja mielisairauden väliltä.
Solisti Mika Rätön perusinsinöörin olemus, kapeat viikset, niittiranneke ja 70-luvun peililasit kutistuivat olemattomiksi yksityiskohdiksi hänen komentaessa kappaleet käyntiin Robert Plant -tyylisin kiljahduksin.
Rätön tulkinta on vaikeaselkoista, eikä sanoista saanut sen enempää selvää kuin levylläkään. Kerran kuului hysteerinen ”Jumalan tuli”, mikä tietysti vain lisäsi yöksi vaihtuneen illan mystistä tunnelmaa. Kuusumun Profeetta keräsi harvinaisen vilpittömät ja lämpimät aplodit.
22-Pistepirkko oli yksi perjantain ensimmäisistä - ja ruudikkaimmista & esiintyjistä. Pirkot aloittivat tunnustellen, mutta pääsivät lopullisesti vauhtiin soittaessaan Rally of Lovesta pitkän, rockaavan ja erinomaisen häiriintyneen version.
Frankenstein irtosi Pirkkojen käsissä garagejuuristaan massiiviseksi ja raskaaksi, Onion Soup rämisi ja svengasi erinomaisella otteella.