Provinssirockin toista ja kolmatta päivää dominoivat raskasta ja tummaa rockia soittavat yhdysvaltalaisyhtyeet. Lauantain myöhäisillan suurimmat vetonaulat olivat shokkirokkarit Slipknot ja Marilyn Manson. Sunnuntain suvereeni pääesiintyjä oli Nine Inch Nails.
Festivaalin toimivimmaksi areenaksi osoittautuneen suuren telttalavan lauantai-illan päätti newyorkilainen kohutulokas The Bravery, joka tyylinsä ja ilmeensä puolesta voisi tulla Gotham Citystä.
The Bravery kuulosti petollisen paljon Killersiltä ja Duran Duranilta yhtyeeksi, joka on tehnyt Killersin haukkumisesta oman taiteenlajinsa, ja joka ei ole kertomansa mukaan kuullutkaan New Orderista tai Duran Duranista.
The Bravery, keulakuvanaan Morrisseyn ja goottipunkkarin risteymänä poseeraava Sam Endicott, soi Seinäjoen yössä raikkaana kuin amerikkalaisen teinielokuvan soundtrack 1980-luvulta. Napakkaa diskokomppia, korneja mutta tarttuvia kosketinkuvioita ja kasarirockin lanteita repivää kulmikkuutta.
The Curesta ja Bauhausista polveutuvine kiihkeine hitteineen, tummiksi meikattuine silmineen ja kukonpoikamaisine asenteineen The Bravery osoittautui kuitenkin nautittavaksi festivaaliviihteeksi. Killersin nerokkuutta puoliksi laimennettuna, mikä sekin on aika paljon.
Rikkinäistä groovea
Tämänvuotisella Frances De Mute -albumillaan ulos marginaalista murtautunut teksasilainen Mars Volta paiskasi kuulijoitaan viikonvaihteen vaikeimmin pureksittavalla paketilla. Korkealta kulkevia Zeppelin-vokaaleja, jazz-kakofoniaa, kaiken mahdollisen hotkaissutta fuusiorockia, afro-heviä ja hirviömäistä vyörytystä.
Mars Volta on yhtye, jonka mielestä innovatiivinen ja eteenpäin katsova taide on aina progressiivista eikä kunnon albumikokonaisuuksia synny ilman konseptia. Kappaleensa Mars Volta täyttää valtavirran rocklyriikasta poikkeavilla purkauksilla tyyliin "ritual contrition asphyxiation half mast commute through umbilical blisters." Hoilatkoon mukana kuka pystyy.
Näistä lähtökohdista syntyvä puserrus oli festivaaliolosuhteissa äärimmäisen raskasta kuultavaa. Osuutensa yli puolituntisella taidepaukulla avannut Mars Volta onnistui silti pitämään pauloissaan tuhatmäärin katsojia läpi keikan. Yhtyeen rikkinäinen groove vaikutti hetkittäin pakonomaiselta tarpeelta olla erilainen, mutta tylsäksi se ei käynyt.
Sähäkkä lavashow
Provinssin päälavan lauantaiseksi pääesiintyjäksi oli palkattu nihilismistä ja hedonismista keskiraskasta rockia sorvaava keski-ikäinen mies, joka vielä muutama vuosi sitten oli Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeen mummojen pahin painajainen.
Nykyisessä maailmantilanteessa Marilyn Mansonin kiroilu, oman navan ympärillä pyörivät lausunnot ja vaatemaku tuntuu väsähtäneeltä ja 1990-luvulle jumittuneelta idealta, jonka rankkuus on Barbi-nuken luokkaa.
Törnävänsaarella Mansonin näyttävä mutta tyhjyyttään kumiseva show puri Manson-klooneja vilisseeseen yleisöön kohtuullisesti. Setin lainakappaleet Sweet Dreams ja Personal Jesus saivat Mansonin oman tuotannon tuntumaan tavanomaistakin kalpeammalta.
Paremmin pärjäsi Slipknot, joka toi auringonpaisteessa kylpeneeseen lauantai-iltaan tujauksen ahdistusta ja kovaksi kiteytettyä vihaa. Naamareihin, mustaan kuosiin ja pentagrammeihin luottava Slipknot tarjosi painavan jyräyksensä lisäksi näyttävän ja sähäkän lavashown, jossa ihmeteltävää tarjosi perkussionistien lisäksi etenkin yleisön päälle tulta ja tulikiveä sylkenyt solisti Corey Taylor.
Läpi viikonlopun jatkunut kaunis sää sai viime hetken lipunostajat liikkeelle ja Provinssirockin yleisömäärä ylsi järjestäjien asettamaan tavoitteeseen. Kolmen päivän kävijämäärä 62 000 merkitsi festivaalille taloudellisesti voitollista tulosta.