Kaduilta oikeutta hakevan ranskalaisnuorison tunnuslaulu on rap-renkutus "Génération non non" eli sukupolvi ei ei. Laulun nimi ei voisi paremmin kuvata sitä, millä asioilla protestoiva nuoriso nyt on. Se vastustaa Ranskan hallituksen uudistushankkeita, joilla maan jäykkää työlainsäädäntöä yritetään muovata vastaamaan paremmin globalisaation haasteisiin. Ranskassa työntekijöiden irtisanomissuoja on Euroopan vahvimpia, mistä puolestaan on suora yhteys korkeisiin työttömyyslukuihin nuorison keskuudessa.
Marraskuun lähiömellakoita ja viime viikkojen työlakiprotesteja on verrattu toukokuun 1968 opiskelijaliikehdintään. Vertailu ontuu kuitenkin pahasti, jos on uskominen 68:n veteraanin Daniel Cohn-Benditin puheita. Puna-Danynä tunnetuksi tullut barrikadien johtaja sanoo, että keväällä 1968 nuoriso suuntasi katseensa tulevaisuuteen, "parempaan maailmaan", joka oli määrä rakentaa hallitsevan sukupolven moraalisen rämettyneisyyden tilalle. Nyt nuoriso sitä vastoin puolustaa Cohn-Benditin mielestä mennyttä, muutospelon ja turvattomuuden tunteiden ruokkiessa toimintaa. Pelätään työpaikan puolesta, eläkkeiden kohtaloa, sosiaalisen turvaverkon hajoamista.
Parempi vertailukohta on vuosi 1994, jolloin Edouard Balladurin hallitus yritti höllentää työlainsäädäntöä nuorisotyöttömyyden alentamiseksi. Nuoriso lähti ay-liikkeen tukemana kaduille, autonrenkaita paloi kasapäin ja hallitus perääntyi. Se oli myös Balladurin uran loppu, sillä Ranskan äänestäjäkunnassa ei katsota hyvällä taipumista painostuksen edessä. Tästä syystä pääministeri Dominique de Villepin yrittää nyt viimeiseen saakka pelata kovaa, vaikka lakihanke oli hätäisesti valmisteltu eikä siitä käyty missään vaiheessa kunnon keskustelua.
Vuosi 1968 kummittelee taustalla siinä mielessä, että tuon kuuman vuoden jälkeen Ranskan nuoret -- ja vanhemmatkin -- ovat herkästi siirtyneet kadulle painostamaan valtaapitäviä. Siitä on tullut tunnustettu oikeus, jota ei niin vain mennä rajoittamaan vaikka vähän ikkunoita kilisisikin.
Vuoden 1968 jälkeen Ranskassa on ollut seitsemän isompaa protestiaaltoa. Useimmiten kyseessä ovat olleet koulumaailmaa, yliopistoja tai työmarkkinoita koskevat lakihankkeet. Tietysti siinä samassa on tuuletettu yleistä pahaa oloa. Mielenilmaukset ovat yleensä alkaneet rauhanomaisesti, mutta pian joukkoon on soluttautunut ammattirettelijöitsijöitä jolloin otteet ovat koventuneet.
Ranska ja lakot ovat yhtä luonnollinen sanapari kuin juhannus ja sääsket, mutta viime aikaisessa liikehdinnässä on myös nähtävissä poikkeuksellisen syvä juopa poliittisen eliitin ja yhteiskunnan väliinputoajien välillä.