Leua
Suuri osa Angolan noin 80 000 jalkansa menettäneistä miinauhreista voisi palata takaisin työelämään, jos saisivat proteesin.
"Niitä on kuitenkin vain harvoilla, nekin suurelta osin omatekoisia, puusta veistettyjä", sanoo Ronald Doorten. Hän johtaa Yhdysvaltain Vietnamin veteraanien säätiön rahoittamaa proteesipajaa ja kuntoutuskeskusta Moxicon pääkaupungissa Luenassa.
Pelkkä kotikutoinen proteesi ei auta uuden elämän alkuun, Doorten korostaa.
"Tarvitaan koko paketti: trauman hoitoa, mittatyönä tehty proteesi, opastettua totuttelua sen käyttöön, koulutusta", hän luettelee.
Proteesi kuluu tai hajoaa kolmessa vuodessa. Kasvavat lapset tarvitsevat uuden yleensä puolen vuoden kuluttua. Suuri ongelma on, riittääkö Angolan viranomaisilla voimavaroja pitää yllä proteesintuotantoa ja kuntoutusta sen jälkeen, kun avustusjärjestöt poistuvat.
Monissa miinauhrien koettelemissa maissa esimerkit ovat olleet huonoja, Doorten myöntää.