Irtisanomisten aalto on huolestuttava ja arveluttava ilmiö, mutta lyhytkin lakko sitä vastaan on lähinnä ay-liikkeen oman profiilin nostoa. Lakoilla ei pelasteta yhtään työpaikkaa. Elisa-konsernin ilmoitus satoja työntekijöitä koskevista yt-neuvotteluista oli ilmeisesti se kuuluisa viimeinen pisara, joka on saanut astian valumaan yli äyräidensä. Yhtiön omien työntekijöiden, suuren yleisön ja ammattiyhdistysliikkeen reaktio ilmoitukseen on ollut poikkeuksellisen kärjekäs, sillä Elisan johdon toiminta näytti harvinaisen piittaamattomalta.
Reaktio ei kuitenkaan liity vain tähän yksittäistapaukseen, vaan yleiseen kokemukseen, että laajojen irtisanomisten ja lomautusten perusteita on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä. Jokainen, joka seuraa tiedotusvälineitä, näkee tuota pikaa, että irtisanomisten herättämä tunnereaktio on samanlainen eri puolilla maata työntekijöiden keskuudessa.
Tämä taustana toimihenkilökeskusjärjestö STTK aikoo järjestää Toimihenkilöunionin aloitteesta mielenilmauksen itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta kello 12. Puheena on ollut 15 minuutin mittainen työnseisaus, mutta sen lopullinen muoto määritetään jäsenliitoissa ja työpaikoilla. Työtaistelutoimet saattavat helposti venähtää koko iltapäivän mittaisiksi.
STTK:n hallituksen mukaan lakon aikana palkansaajien pitäisi käydä läpi työpaikkansa tilannetta ja pelisääntöjä irtisanomisten ja lomautusten osalta. Keskusjärjestöistä Akava ei lähde mukaan, mutta SAK:ssa tehdään päätöksiä ensi viikolla. Myös SAK:laisessa Paperiliitossa puuhataan työtaistelutoimia vakavalla mielellä. Jos STTK ja SAK toimisivat yhdessä, irtisanomisten vastaisiin mielenilmauksiin liittyisi todella suuri osa suomalaisista työntekijöistä. Sellaista työtaistelutointa olisi kuitenkin liioiteltua nimittää yleislakoksi.
Työnseisauksen taustalla oleva huoli on ymmärrettävä. Henkilökunnan vähennys yksinomaan yrityksen pörssikunnon tai myyntikunnon parantamiseksi on kyseenalaista toimintaa. Voi myös kysyä, ovatko henkilöstövähennysten mitoitukset tarkkaan harkittuja. Yritystenkin kun on syytä muistaa yhteiskuntavastuun käsite. Mutta yhtä lailla on tilanteita, joissa väkeä on pakko vähentää aidosti sen vuoksi, etteivät markkinat vedä ja yritys tekee tappiota.
STTK:n masinoima mielenosoituslakko ei pysty erittelemään irtisanomisten ja lomautusten syitä. Aihe on tärkeä, mutta liian abstrakti, ja se kohdistuu yhtä lailla hyvin ja huonosti käyttäytyviin työnantajiin asioissa, joissa pitäisi saada aikaan nykyistä parempi keskusteluyhteys nimenomaan yritystasolla. Lakkoilulla ei pelasteta yhtään työpaikkaa. Pikemminkin päin vastoin.
Päätarkoitus lieneekin nostaa irtisanomiset ja työsuhdeturva yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siinä mielessä ammattiyhdistysliike onnistunee hyvin. Samalla kuitenkin uhkailu voimatoimilla korostaa sen keinovalikoiman niukkuutta. Julkilausumat eivät tehoa mihinkään suuntaan, jolloin ainoa tapa vaikuttaa ovat näyttävät joukkotoimet. Lakko onkin tehokas painostuskeino silloin, kun käydään neuvottelua, jossa pöydällä on työehtosopimuksen kaltainen konkreettinen kysymys ja vastapuolena työnantajat.
Kun tilanne on tämä, on vaikea välttyä vaikutelmalta, että STTK:n, Paperiliiton ja mahdollisesti muidenkin lakkoa puuhaavien liittojen tarkoitus on lähinnä muistuttaa omasta olemassaolostaan kovilla otteilla. Pääasiaan eli irtisanomisten estämiseen lakko on kuitenkin tylsä ase.