Professori Heikki Patomäki "paljastaa" uudessa kirjassaan uusliberalismin lonkerot ja pahat teot. Paljastuksessa on vain yksi mutta: Suomessa ei ole yhtään tunnustuksellista uusliberaalia. Silti tämä Patomäen totalitäärisenä pitämä oppi jyllää muka Suomessa.
Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki on kirjoittanut lennokkaan ja provosoivan kirjan, Uusliberalismi Suomessa (WSOY). Hän väittää siinä, että Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin uudelleen henkiin herättämä 1800-luvun lopun talouspolitiikka rantautui Suomeen 80-luvulla ja että Suomea on johdettu sen jälkeen ja johdetaan yhä markkinoiden vapautta ja ohjausvaltaa korostavien oppien mukaan.
Tarina kuulostaa tutulta. Sitä on kerrottu monen monta kertaa ennenkin, mutta ilman, että kukaan olisi ottanut sitä tosissaan. Tai ainakaan niin tosissaan, että olisi lähtenyt tekemään siitä kirjan. Patomäki on kuitenkin nähnyt vaivan, ja hän todistelee tutuilla tapahtumilla sekä loogisesti etenevän päättelyketjun avulla, että uusliberalismi elää ja voi hyvin Suomessa.
Tosin hän toteaa heti perään, että näin on käynyt, vaikka kukaan ei tunnustaudu Suomessa uusliberaaliksi. Suomea ohjaa siis jonkinlainen näkymätön käsi, joka tottelee OECD:stä, Kansainvälisestä valuuttarahastosta IMF:stä sekä eräistä muista uusliberalismin kehdoista tulevia ideologisia suosituksia, neuvoja ja ohjeita.
Väite on kova, ja vielä kovemmalta se kuulostaa, kun katsotaan, keitä nuo uusliberalismin tahdottomat sätkynuket ovat Suomessa olleet. Patomäki mainitsee nimeltä muun muassa Esko Ahon, Iiro Viinasen, Paavo Lipposen ja Raimo Sailaksen. Britanniasta Patomäki liittää samaan poppooseen Tony Blairin sillä perusteella, että hänestä uusliberalismin kannattajia ovat puoluekantaan katsomatta kaikki, jotka ovat vapauttaneet markkinoita.
Etenkin demarien leimaaminen uusliberaaleiksi vaikuttaa huvittavalta, kun sosiaalidemokratia on ollut kautta historian jonkinlainen uusliberalismin antiteesi. On myös rohkeaa on väittää, että Britannian demarit tai Suomen SDP olisivat omaksuneet talousoppinsa Ronald Reaganilta ja Margaret Thatcheriltä, joiden konservatiivinen ideologia oli heille kuin punainen vaate härälle.
Eivät talouspolitiikan jotkut samankaltaiset piirteet ja liberalisointitoimet, joihin Patomäki oppinsa perustaa, riitä todisteeksi ideologian olemassaolosta. Patomäen mielikuvituksen holtiton laukka paljastuukin, kun hän kirjoittaa teknoliberaalista kilpailukykyopista ja rinnastaa sen raflaavasti fasismiin ja totalitarismiin.
Patomäki on kirjoittanut syksyn tärkeimmän tietokirjan. Noin ylevästi luonnehti Patomäen kirjaa Kansan Uutisten toimittaja Antero Eerola viime tiistaina. Kirja on toki kiinnostava yliampuvuudestaan huolimatta ja hyvin kirjoitettu, mutta ei se ole mikään tietokirja sanan perinteisessä merkityksessä, vaan pitkä mielipidekirjoitus tai pamfletti -- ihan miten vain halutaan sanoa. Mieleen tulevat hakemattakin Don Quijote ja Sancho Panza.
Arvon professori ei tosin taistele tuulimyllyjä vaan projisioimiaan mörköjä vastaan. Hänenkin yrityksensä on sankarillinen, mutta tuhoon tuomittu. Noita mörköjä kun eivät näe muut kuin ne, jotka niitä haluavat nähdä, ja heidän uskoaan vahvistamaan kirja lienee tarkoitettukin.
Patomäen teksti tuo mieleen uusliberalismin uskontunnustuksen, mutta pakanallisesta näkökulmasta. Hän kun ei usko uusliberalismiin, vaan kiroaa sen samalla, kun hän todistelee, että tuo kylmiin ja itsekkäisiin näkemyksiin pohjautuva aate elää ja vaikuttaa talouspolitiikassa. Uskoo ken tahtoo. Suomessa ei ole kuultu pihahdustakaan oikeasta uusliberalismista, ei edes taannoisten nuorsuomalaisten suusta.
Rahoitusmarkkinoiden liberalisoinnille ollut vaihtoehtoa. Suomi oli pakkotilanteessa, sillä monet muut maat olivat lähteneet liikkeelle aiemmin. Suomeen kehittyivät hidastelun takia harmaan rahan markkinat, jotka elivät omaa elämäänsä.
Vapautus aloitettiin itse asiassa liian myöhään, ja siitä aiheutui häiriöitä ja ongelmia, koska alkuhidastelun takia oli pakko edetä nopeasti. Sama virhe tehtiin alkoholipolitiikassa. Ensin painettiin hintajarrua viimeiseen asti, ja sitten hintoja alennettiin kertarysäyksellä tunnetuin seurauksin.
Syvällä laman syövereissä ei ollut aikaa eikä varaa kysyä, mitä ideologiaa korjausliikkeessä noudatettiin. Pääasia oli, että toimittiin määrätietoisesti. Suomesta kun tuli laman takia puolisosialistinen valtio, jossa julkisen lohkon osuus kansantuotteesta ylitti 50 prosenttia. Veroaste ja verokiila lähentelivät 50 prosenttia.
Sen jälkeen on korjattu vahinkoja ja oikaistu talouden rakenteita, mutta julkisen lohkon osuus kansantuotteesta on Suomessa yhä noin 47 prosenttia ja veroaste 43 prosenttia. Ei se ole uusliberalismia, vaan lamaa edeltänyttä demari-ideologiaa.
***
Matti Vanhasen entinen naisystävä ja hänen kustantajansa saivat syytteen yksityisyyden loukkaamisesta. Susan Ruususen kostohenkinen kirja on erittäin avoin, mutta siinä ei ole varsinaisia asiapaljastuksia. Kirja kertoo vain hämmentäviä yksityiskohtia Vanhasen tavoista ja mietteistä. Oikeus ratkaisee nyt, olisiko Vanhasen persoonan tuo puoli pitänyt pimittää.