Työmarkkinaosapuolet ovat jälleen antaneet vihreää valoa yhteisille yhteiskuntasopimusneuvotteluille.
Viimeksi marraskuun lopussa, kun Auto- ja kuljetusalojen työntekijäliitto ilmoitti jäävänsä neuvottelujen ulkopuolelle, pääministeri Juha Sipilä (kesk) joutui jälleen kerran ottamaan esiin kovia työelämän tiukennuksia sisältävän pakkolakipaketin.
Täysin pääministerin ansiona nykyistä neuvotteluhalukkuutta ei voi kuitenkaan pitää, arvioi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
– Poliittisen retoriikan valossa asian voi toki esittää niin, että ilman tätä uhkausta palkansaajajärjestöjen puolella neuvotteluhalukkuus olisi ollut pienempi. En näe kuitenkaan tätä niin, etteikö neuvotteluhalukkuutta olisi ollut ilman uhkauksen omaista pakkolakia.
Jokisipilän mukaan hallituksen pakkolakipakettiin vetoamisella on ollut jopa kaksisuuntaisia vaikutuksia.
Sen lisäksi, että hallitus on pystynyt osoittamaan olevansa tosissaan työelämää koskevissa tiukennuksissa, se on onnistunut aiheuttamaan paljon hallaa hallituksen ja palkansaajajärjestöjen välille.
– Aikalailla pahaa verta hallitus on onnistunut pakkolakipaketilla ay-liikkeen puolella herättämään. Kysymys onkin kumpaa tuli enemmän, hyötyä vai haittaa?
Hallitus on käyttänyt pakkolakipakettia uhkakeinona siitä lähtien, kun EK:n, SAK:n, STTK:n ja Akavan väliset yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuivat ensimmäisen kerran elokuun lopussa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ehätti ilmoittamaan, että SAK:n entinen puheenjohtaja ja työministeri Lauri Ihalainen olisi yhä käytettävissä sovittelijana eri osapuolten välillä, kun tieto tuli EK:n ja palkansaajajärjestöjen halukkuudesta jatkaa neuvotteluja.
Sen sijaan Rinne vaati, että tällä kertaa hallitus pysyisi kaukana neuvottelupöydästä.
”Hallituksen uuteen epäonnistumiseen Suomella ei ole enää varaa. Muuten edessä voi olla työmarkkinakriisi ja sen mukanaan tuomat ongelmat. Lakkoja ei kaipaa kukaan”, Rinne totesi Facebookissa.