Rakentamisesta on Oulussa viime vuosina keskusteltu kiitettävästi ja kiihkeästi.
Keskustan 1800-luvun alussa syntyneen ruutukaavan tietoinen rikkominen ja tyhjät liiketilat, asemanseudun muuttuneet suunnitelmat ja Raksilan markettien alueen rakentaminen ovat olleet kaupunkilaisten suosikkiaiheita keskustelupalstoilla.
Keskustaan ja sen välittömään läheisyyteen nousseiden kerrostalokeskittymien asuntojen pienuutta ei Oulussa ole vielä osattu pitää saman mittaluokan ongelmana kuin muutamia yksittäisiä rakennusprojekteja, joita on aloitettu luvan kanssa tai ilman.
Hienot suunnitelmat ovat saattaneet muuttua ihan toisenlaisiksi. Näin kävi muun muassa Oulun matkakeskukselle, josta tuli neljä pienasuntotornia aseman kera kuin sadussa Hiiri kissalla räätälinä.
Ajan hengessä Oulu edistää asuntorakentamista talouden dynamiikan, tarpeiden ja kysynnän mukaan sanelematta liikaa ennakkoehtoja. Kaupunki säätelee rakentamista pääasiassa kaavoituksen ja tonttitarjonnan kautta.
Tontinluovutuskilpailuilla on välillä pyritty alleviivaamaan laadun merkitystä suunnittelussa.
Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori ja yliopiston vararehtori Helka-Liisa Hentilä ei ole huolissaan pienten asuntojen määrän nopeasta kasvusta ja sen kaupunkikeskustan sosiaalisia rakenteita muovaavasta vaikutuksesta.
– Olisiko asuntojen koko muka riski esimerkiksi häiriökäyttäytymiselle? Ei tällaista johtopäätöstä voi suoraan vetää, Hentilä sanoo.
Pieniä asuntoja suosimalla monet lapsiperheet joka tapauksessa on ohjattu muutamaan omakotitaloihin kaupungin laitamille, jolloin keskusta-alueiden sosiaalinen monimuotoisuus kärsii?
– Tämä trendi oli vahvimmillaan kymmenisen vuotta sitten, kun lainaa alkoi saada paremmin ja matalammalla korolla. 2000-luvun alkuvuosina elettiin vielä jonkinlaista nousukautta. Silloin kaikki halusivat 200 neliön suuruisia omia taloja ja vapaata tonttimaata oli keskusta-alueiden ulkopuolella. Pääkaupunkiseudulla puhuttiin Nurmijärvi-ilmiöstä, Hentilä selvittää.
– Nyt omakotitalotkin ovat pienentyneet, kun ihmiset ovat oikeasti ryhtyneet miettimään tarpeitaan ja energiansäästövaatimuksia. Monet lapsiperheet haluavat tänä päivänä asua lähempänä palveluja.
Kaupunkien rakentamiseen liittyy aina kysyntää ja tarjontaa, tilaajia ja tuottajia.
Markkinatilanne muodostuu lopulta monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta.
– Asumisen kuluttajat ovat nuorempia ja yhä useammin pieniä ruokakuntia tai yksin asuvia. Tuottamisen puolella tilannetta ylläpitävät lainsäädäntö, ohjeet ja kaavoitus. Myös asuntorahoitusmarkkinat ja opiskelijoiden saaman asumistuen muutokset ovat vaikuttaneet siihen, että pienistä asunnoista on tullut kiinnostavia.
Työelämäkin on muuttunut. Siksi nuoret ovat Helka-Liisa Hentilän mukaan liikkuvampia kuin ennen eivätkä välttämättä halua sitoutua omaan asuntoon.
– He kokevat asumisenkin palveluna.