"Siis MITÄ?!" huutaa näytelmäkirjailija ja ohjaaja Leea Klemola puhelimeen, kun hän saa toimittajalta onnittelut Pro Finlandia -mitalista.
Hämmentyneenä hekottelevalta Klemolalta ei tarvitse kysyä, tuliko palkinto yllätyksenä. Puhelimen toisesta päästä välittyvät tunnelmat vaikuttavat onnellisen sekavilta.
"Naurattaa ja olen ehkä vähän shokissa. Tämähän on oikein kivaa. Toisaalta nolottaa siksi, että muiden palkittujen joukossa on mielettömän uran tehneitä ihmisiä. Minun uranihan on vasta alkamassa, enkä ole vieläkään päättänyt, mikä minusta tulee isona."
Itsenäisyyspäivää Klemola aikoo viettää ystävänsä luona pihajuhlissa. Sinne hän saapuu sunnuntaina Kööpenhaminasta, missä esitetään ilmastokokouksen yhteydessä Klemolan ja hänen veljensä Klaus Klemolan käsikirjoittamaa Kohti kylmempää -näytelmää.
Pro Finlandia -mitali 13 kulttuurivaikuttajalle
Kolmetoista kulttuurialan tekijää saa tänä vuonna Pro Finlandia -mitalin taiteellisista ansioistaan. Palkittujen joukossa ovat muiden muassa tanssitaiteilija Arja Raatikainen ja näyttelijä Heikki Kinnunen.
Kirjailijoista tunnustuksen saavat (Irene) Veronica Pimenoff ja Hannu Raittila.
Musiikin alan edustajista palkitaan säveltäjä ja pianisti Heikki Sarmanto, kanttori-urkuri, director musices (Kari) Tapio Tiitu ja muun muassa Tapiolan kuoron taiteellisena johtajana työskennellyt Kari Ala-Pöllänen.
Muut Pro Finlandia -palkitut ovat taidemaalari ja kuvataiteilija Carolus Enckell, käsikirjoittaja ja dramaturgi Tove Idström, vaatesuunnittelija Aune (Annikki) Karvinen, kuvanveistäjä Ukri Merikanto ja puuseppä ja muotoilija Kari Virtanen.