Prinssi ei voi olla mikään kuk­ka­kep­pi

Suomen Kansallisoopperassa saa perjantaina ensi-iltansa Jussi Tapolan ohjaama kalevalainen Taikahuilu, jonka suomennoskin on kokonaan uusi.

Taikahuilun esittäjänä Helena Juntunen on jo aikamoinen konkari, kun taas Petrus Schroderus valmistautuu ensimmäiseen ensi-iltaansa.
Taikahuilun esittäjänä Helena Juntunen on jo aikamoinen konkari, kun taas Petrus Schroderus valmistautuu ensimmäiseen ensi-iltaansa.

Suomen Kansallisoopperassa saa perjantaina ensi-iltansa Jussi Tapolan ohjaama kalevalainen Taikahuilu, jonka suomennoskin on kokonaan uusi.

Oulusta lähtöisin oleva tenori Petrus Schroderus laulaa produktiossa prinssi Taminon osan. Se merkitsee ensimmäistä todellista koetinkiveä Schroderuksen tuhkimotarinaa lähentelevällä uralla.

"Tunnelmat ovat ensi-illan alla positiivisen kireät. Tietysti minua jännittää, kun musiikki on niin hirveän tarkkaa. Siinä ei voi ottaa italialaisia vapauksia. Minulle Taikahuilu on joka tapauksessa ollut hyvä koulu. Aloitimme harjoittelun alkusyksystä ja kaiken pitäisi olla kunnossa", Schroderus selvittää.

Kotiseudun ihmisten lisäksi peukkuja Schroderukselle pitänee myös Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen. Hän otti tietoisen riskin kiinnittämällä oululaispoliisin suoraan Timo Mustakallio -laulukilpailusta.

Musiikin ohella Schroderuksen on pitänyt totutella suuren näyttämön erilaisiin vaatimuksiin.

"Tuntuu vähän teennäiseltä ja hölmöltäkin, kun kääntyessä esimerkiksi täytyy kättä pitää puolikaaressa. Mutta muut ovat vakuuttaneet, että hyvältä se näyttää."



Kuusi kertaa


Wolfgang Amadeus Mozartin 250-vuotisjuhlavuonna Taikahuilu kuuluu itseoikeutetusti monen oopperatalon ohjelmaan, onhan se Mozartin oopperoista laajimmin tunnettu ja rakastettu.

Sopraano Helena Juntusella on kokemusta kuudesta eri Taikahuilusta: ensin kolme kertaa Papagenana ja loput Paminana. Kalevalaisessa Taikahuilussa hän ei ole mukana.

Ensi heinäkuussa Juntusta kuullaan Paminan roolissa Aix- en-Provencen musiikkijuhlilla Etelä-Ranskassa. Sama esitys vierailee myöhemmin Wienissä.

Taikahuilu-tuotannot ovat maailmalla poikenneet toisistaan hyvinkin suuresti. William Kentridgen kiitelty ohjaus Brysselin La Monnaie -oopperassa noin vuosi sitten perustui vahvasti graafiseen ilmaisuun.

"Ohjaaja on kuvataiteilija, ja näyttämölle heijastui koko ajan Monty Python -tyyppinen animaatio. Heijastukset myös reagoivat liikkeisiin, tai joku heijastus aiheutti meissä reaktioita. Lavalla käytettiin lisäksi pantomiimia ja muita jänniä kikkoja. Se oli laulajille rankkaa, koska emme voineet lainkaan improvisoida. Kohtausten kuvissa piti pysyä tarkasti", Juntunen kertoo.

Erilaisesta ulkoasusta huolimatta oopperan perustarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta oli Brysselissä sama kuin kaikkialla.



Kristityn vaellusta


Viikonvaihteessa Petrus Schroderuksella oli pari päivää vapaata harjoituksista. Kansallisoopperan aulassa hän vaihtoi muutamia Mozart-ajatuksia kotiseudulta tutun sopraanon kanssa.

Petrus Schroderus ja Helena Juntunen löysivät Taikahuilusta helposti yhteisen sävelen.

He eivät kuitenkaan usko harmonian juontuvan siitä, että heillä molemmilla on takanaan samanlainen uran alkutaival Oulun musiikkiluokilla ja klarinetisteina Oulun seurakuntien soittokunnassa.

Schroderus: "Minulle Taikahuilusta tulee mieleen John Bunyanin Kristityn vaellus, maailman toiseksi suosituin kirja. Tamino kulkee oopperassa matkan pelastukseen."

Juntunen: "Pamina myös."

Schroderus: "Oopperasta löytyy hyvinkin syvä ulottuvuus, joka ei lapsille välttämättä avaudu samalla tavalla kuin aikuisille, koska näyttämöllä pyörii eläimiä ja filosofointia keventävä hauska lintumies."

Juntunen: "Ei Taikahuilu sitä paitsi koskaan ole mikään lasten juttu ollutkaan. Nimenomaan se, että eri ikäiset ihmiset saavat siitä irti eri asioita, on hyvän ja monitasoisen teoksen merkki."

Schroderus: "Kun Taminon roolia vertaa muihin Mozartin tenorirooleihin, se lienee niistä kaikkein dramaattisin. Eikä prinssi voi olla mikään kukkakeppi. Hänen pitää näyttää mieheltä ja kuulostaa uskottavalta."

Juntunen: "Sellainenkin peruskysymys tulee eteen, kuinka isossa talossa joutuu esiintymään. Pienellä näyttämöllä Paminan voi laulaa lyyrisesti, mutta on siellä toisenlaistakin tavaraa. Ja äänessä tulee olla lämpöä."

Samassa Taikahuilu-produktiossa esiintymistä ei kukaan ole vielä keksinyt Petrus Schroderukselle ja Helena Juntuselle ehdottaa.

Juntusen tuskin tarvitsee Kansallisoopperassa edes tuurata Mari Paloa Paminana, sillä kalevalaisessa Taikahuilussa on kaksois-, osittain jopa kolmoismiehitys.

Ilmoita asiavirheestä