Olosuhteilla oli ratkaisevan tuntuinen rooli rahanjaossa. Vermon rata oli sateen jäljiltä märkä, eikä johtopaikasta ollut samanlaista hyötyä kuin yleensä.
Prince Asin ohella systeemejä karsi ennen kaikkea avauskohteen johtohevosen rinnalta vienyt Cold Seastar, jolle ei ole ollut paikasta haittaa ennenkään. Suosikki Jaqueline Mon Ami laukkasi pois jo alkuvaiheessa, ja siltä johtopaikan perinyt Flash The Victory antautui jo viimeisellä takasuoralla.
Cold Seastaria ajoi Sandra Kortekallio. Sen osalähtö oli vuorossa heti seuraavana, mutta Kortekallion ajokki joutui jäämään siitä pois.
Voiton vei suursuosikki Overboost ohjastajanaan joukon menestynein kuski Hannu Torvinen. Vaikka jämsäläinen operoi toistaiseksi oppilaslisenssillä, hän on noussut halutuksi lainaohjastajaksi ympäri maata ja on valtakunnallisessa ajajaliigassa kuudennella sijalla.
Yhdeksännen kilpailunsa juossut Overboost on jo 5-vuotias. Kuudesti voittanut ruuna on erittäin lahjakas ravuri, mutta sillä on omat ongelmansa varsinkin suuren kokonsa vuoksi. Valmentaja Hannu Laakkosen mukaan se kasvoi vielä viime talvenakin.