Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin ilmestyminen yllättäen sotilaiden kiitospäivän juhlaan Bagdadin lentokentän kupeessa oli äärimmäisen taitava julkisuusveto. Kiitospäivä, jota Suomessa ei tässä muodossa tunneta, on Yhdysvalloissa vuoden tärkeimpiä perhetapahtumia yhteisine kalkkuna-aterioineen.
Tiukasti salassa pidetty lento Bagdadiin, yllättävä ilmestyminen aidosti riemuitsevien sotilaiden keskelle, kaikki kiitospäivään liittyvä amerikkalainen symboliikka - kenen ajatus koko matka sitten olikin, se osoitti loistavaa poliittista pelisilmää. Matka tuotti julkisuutta ja mielikuvia, jotka voivat olla kovaa valuuttaa vuoden päästä pidettävissä presidenttivaaleissa.
Käynti onnistui myös hälventämään muistikuvia Bushin edellisestä, pahasti epäonnistuneeksi osoittautuneesta mielikuvatempusta, kun hän lentotukialuksen kannelle lavastetussa tilaisuudessa kesän alussa julisti, että merkittävät sotatoimet olisivat päättyneet Irakissa.
Se odotus on osoittautunut täysin ennenaikaiseksi, mitä presidentin Bagdadin-retki osaltaan korostaa. Matka tehtiin äärimmäisen salassa, Bushin erikoiskone laskeutui täysin pimennettynä, ja presidentti vietti perillä vain kaksi ja puoli tuntia. Matkasta kerrottiin julkisuuteen vasta sen jälkeen kun presidentin lentokone oli poistunut Irakista. Kaikki tämä kertoo, kuinka huono turvallisuustilanne Irakissa on. Bush ei voinut mennä johtamansa maan miehittämään Irakiin hypervallan presidentin viran edellyttämällä arvolla. Se on noloa, olipa etenkin kotirintaman mielialaa nostamaan tarkoitetun yllätysvierailun julkisuusarvo kuinka suuri tahansa.
Bush halusi nostattaa myös sotilaiden motivaatiota, ja siinä hän varmasti ainakin läsnäolijoiden osalta onnistui. Mutta tosiasiana pysyy, ettei sotilaiden poisveto ole millään tavoin näköpiirissä. Päin vastoin amerikkalaistaistelijoiden määrää ollaan nostamassa. Uusia merkittäviä kansainvälisiä joukkoja ei tunnu löytyvän mistään, ja Yhdysvaltain suunnitelmat Irakin tulevan hallinnon järjestämisestä tuntuvat vaihtelevan lähes viikko viikolta.
Samalla Bushin presidenttiys leimautuu yhä enemmän Irakin ongelmaisen sotaretken kautta. Siinä ovat panoksina paitsi Irak itsessään myös hänen toinen kautensa ja koko uuden ulkopoliittisen suunnan tulevaisuus. Retki Bagdadiin nostatti varmasti Bushin osakkeita sotavoimien ylipäällikkönä, mutta ei muuttanut Irakin tilannetta sinänsä miksikään. Historiassa on ennenkin nähty, että erittäin ammattitaitoisesti luotu julkisuuskuva ja politiikan järkevyys eivät välttämättä kulje käsi kädessä.
paakirjoitus@kaleva.fi