Poliittinen todellisuus on juosta kipittänyt kauaksi virallisen julkisivun edelle. Virallinen totuus on, ettei presidentti Tarja Halonen ole vielä kertonut, aikooko hän asettua uudelleen ehdolle vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Hän on todennut päättäneensä jo oman kantansa, mutta ei aio paljastaa sitä ennen kuin SDP lähtee virallisesti liikkeelle. Se tapahtunee vasta ensi vuoden puolella.
Halosen Ahvenanmaalla antama lausunto on yhtä tyhjän kanssa. Hän kun ei sanonut sitä yhtä sanaa, mikä kaikkia kiinnostaa. Lausuntoa on kuitenkin luettu poliittisesti niin, että Halonen on tehnyt päätöksen pyrkiä toiselle kaudelle, ja reaktiot ovat olleet sen mukaiset. Presidenttipelin rintamalinjat alkoivat selkiytyä kummasti heti Halosen erikoisen lausunnon jälkeen.
Vasemmistoliitosta on esimerkiksi todettu Suvi-Anne Siimeksen ja Martti Korhosen suulla pian Halosen kommentin jälkeen, ettei puolue aseta todennäköisesti omaa ehdokasta. Sille kelpaa Halonen, jos hän lähtee leikkiin mukaan. Siimeksen aika ei ole vielä, ei varsinkaan nyt, jolloin häneen kohdistuu melkoista kritiikkiä vaalitappioiden takia.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on puolestaan keskustan huippunimenä sanonut ääneen sen, mikä on näyttänyt muista itsestään selvältä jo pitkään: keskustan presidenttiehdokas ei voi olla kukaan muu kuin Matti Vanhanen. Tätä viestiä on välittänyt myös puoluesihteeri Eero Lankia, eikä Vanhanen ole missään vaiheessa torjunut ehdokkuuttaan. Olisi ihme, jollei häntä valita ensi syksynä keskustan presidenttiehdokkaaksi.
Neljästä suurimmasta puolueesta vain kokoomuksella on pakka sekaisin. Kokoomuksella olisi yksi nimi ylitse muiden, mutta Sauli Niinistö temppuilee. Hän ei sano juuta eikä jaata, vaikka ne syyt, joiden takia hän kieltäytyi 1999 ehdokkuudesta, ovat menettäneet suurelta osin merkityksensä. Jos kokoomus saa Niinistöltä taas rukkaset, mihin on syytä varautua johdonmukaisuuden nimissä, puolue on pulassa.
Ketään toista yhtä valovoimaista nimeä ei ole. On vain kenraaleja ja muita arvohenkilöitä, mutta he kaikki olisivat kakkos- tai kolmosketjusta vetäistyjä korvikkeita, joita leimaisi yleisen uskottavuuden puute. Jyrki Katainen on taas presidenttiehdokkaaksi auttamattomasti liian nuori ja kokematon.
Kokoomus on kuitenkin lähtenyt ilman omaa nimeäkin mukaan presidenttipelin lämmittelykierrokselle. Selvin merkki siitä oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin kritiikki Halosen Yhdistyneissä kansakunnissa pitämää puhetta kohtaan. Sasi on perännyt vastausta kysymykseen, oliko Halosen puheen sisällöstä sovittu etukäteen hallituksen avainministereiden kanssa. Häntä kiusaa puheen kohta, jossa Halonen piti Irakin sotaa laittomana.
Sasi on saanut jo vastauksen itseltään pääministeriltä. Vanhanen antoi tukensa Haloselle, ja se tuskin tapahtui vain hallituslojaliteetin takia.
Halosen etumatka mielipidetiedusteluissa on niin pitkä, että jos hän on vain käytettävissä, häntä ei pysty kukistamaan vaaleissa kevein panoksin. Sasin tai Evan yritykset horjuttaa yleistä luottamusta Haloseen ovat ainakin toistaiseksi kuin pelkkää hyttysten ininää erämaassa.
Halosen virkakausien rajaamiseksi yhteen tarvittaisiin yhtenäinen porvaririntama kristillisdemokraateista ja kokoomuksesta keskustaan - ja on kyseenalaista, onnistuisi vallankeikaus silloinkaan. Presidentinvaalit ovat nimittäin hyvin pitkälle puhtaat henkilövaalit. Äänestäjät eivät ole puolueiden komenneltavissa tai ohjailtavissa.
Sen ovat saaneet tuta erityisesti kokoomuksen johto ja puolueen presidenttiehdokkaat vuosien 1994 ja 2000 presidentinvaaleissa. Myös Mauno Koivisto pystyi rikkomaan 1982 ja 1988 puoluepoliittiset rintamalinjat.
Naiset ratkaisivat Halosen voiton 2000. Heidän lojaliteettinsa Halosta kohtaan ei ole horjunut. Gallupit kertovat sen sijaan, että Halonen on pystynyt presidenttinä hankkimaan myös miesten luottamuksen.
Halosen kannatus lähtee väistämättä laskuun vaaliasetelman politisoituessa. Hänen voi kuitenkin ennakoida menevän kirkkaasti toiselle kierrokselle sosiaalidemokraattien, vasemmistoliittolaisten ja häntä kannattavien naisten äänillä. Jännitysmomentti kohdistuisi lähinnä siihen, valitaanko Halonen presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella.
Porvaririntaman ongelma on se, mikä se on aina ollut: keskusta ja kokoomus eivät pysty sopimaan yhteisestä ehdokkaasta jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. Jos Niinistö kieltäytyisi, presidenttipelin perusasetelma porvaripuolueiden keskuudessa muuttuisi yksinkertaisemmaksi kuin koskaan ennen.
Vain Matti Vanhasella arvostettuna pääministerinä voisi nimittäin olla silloin edes jonkinlaisia mahdollisuuksia panna Haloselle kampoihin, mutta sekin edellyttäisi sitä, että hän olisi ainoa porvarien ehdokas vaaleissa. Muilta puolueilta olisi kuitenkin liikaa vaadittu, että ne uhraisivat oman etunsa ja lähtisivät keskustan ehdokkaan taakse. Ne haluavat tehdä omaa politiikkaansa ja profiloida itseään.
Sen takia seuraavien vaalien lopputulos saattaa ratketa jo sillä hetkellä, kun Halonen ilmoittaa virallisesti halukkuudestaan toiselle kaudelle.