Vuoden kuluttua tänään tiedetään jo presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos. Tuleeko toinen kierros vai meneekö Tarja Halonen heti 50 prosentin tasolle asetetun riman yli? Ja jos toinen kierros tulee, saako Halonen vastaansa kolmen viikon kirikierrokselle Matti Vanhasen vai jonkun muun?
Vaalit sähköistävät yhä ylimitoitetusti poliitikkoja, politiikan harrastajia ja äänestäjiä, vaikka presidentti on nykyisen perustuslain aikana vähäinen tekijä ainakin Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston aikoihin verrattuna. Silloin oli vielä voimassa vanha perustuslaki, joka teki Suomesta - kuten sanonta kuuluu - tasavaltaisen monarkian.
Vanha perustuslaki antoi presidentille suvereenin vallan niin sisä- kuin ulkopolitiikassa, ja varsinkin Kekkonen osoitti mielellään, mitä se tarkoitti. Hän näytti tämän tästä kaapin paikan hallitukselle ja eduskunnalle.
Presidentin valtaa supistettiin jo Martti Ahtisaaren aikana, mutta varsinainen iso rysäys tapahtui, kun uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Päivä oli sama, jolloin Tarja Halosen valtakausi alkoi. Presidentiltä vietiin lähes kaikki tärkeimmät sisäpoliittiset valtaoikeudet, ja hänen ulkopoliittista valtaansa rajoitettiin. Hän joutuu johtamaan nykyisin ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Presidentin on pakko keskustella merkittävistä päätöksistä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valtiokunnassa, utvassa. Jos presidentti on eri mieltä kuin yhtenäinen ministeririntama, hänellä ei ole juuri muita mahdollisuuksia kuin antaa periksi. Niin kävi muun muassa maamiinaratkaisussa. Halonen mukautui mukisten hallituksen tahtoon.
Suomalaiset rakastavat presidenttipeliä. Näin voi päätellä siitä innosta, jolla vaaleista, ehdokkaista ja vaaliasetelmista puhutaan. Presidenttipeli on jo täydessä käynnissä eri foorumeilla, vaikka puolueet jarruttelevat vielä omia virallisia järjestöpäätöksiään.
Myös äänestysvilkkaus osoittaa, että henkilövaali vetää. Vain presidentinvaalit imuroivat yli kolme miljoonaa suomalaista uurnille. Ja vain presidentinvaaleissa on enää toivoa päästä 80 prosentin osanottoon, mihin yllettiin ennen myös eduskuntavaaleissa.
Henkilövaalin yksinkertainen perusasetelma viehättää. Äänestäjien ei tarvitse lukea tai pohtia puolueiden pitkiä, mutta mitäänsanomattomia ohjelmia voidakseen mennä uurnille. Riittää, kun he arvioivat televisiomielikuvan perusteella, kenen imago ja persoona miellyttävät - yhdistettynä väljään ja epämääräiseen käsitykseen ehdokkaan linjasta.
Viime presidentinvaalien toisella kierroksella äänesti 80,2 prosenttia äänioikeutetuista. Edellisen kerran 80 prosentin raja rikkoutui vuoden 1982 Koivisto-vaaleissa, jotka päättivät Urho Kekkosen 25-vuotisen kauden presidenttinä.
Maassa käydään jo kovaa keskustelua vuoden kuluttua pidettävistä vaaleista. Lähes joka päivä joku poliitikko ja tiedotusväline jauhaa asiaa. SDP:n tarkoitus on rauhoittaa ennenaikaista presidenttipeliä ja mahdollisuuksia ampua alas Tarja Halonen lykkäämällä ehdokasvalintansa pitkälle myöhäissyksyyn, jonne keskusta ja kokoomus ovat ylimääräiset puoluekokouksensa sijoittaneet.
SDP:n puolueneuvosto tekee vasta maaliskuussa virallisen päätöksen uudesta vaaliaikataulusta, mutta jo pelkkä tieto lykkäysaikeesta sai aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Se kiihdytti presidenttipelin uusille kierroksille.
Vihreässä liitossa ja vasemmistoliitossa ei nielty mukisematta SDP:n puoluetoimiston strategien suunnitelmia, ettei Halosen tarvitsee ketoa ehdokkuudestaan ennen kesää tai syksyä. Noissa kahdessa puolueessa kun on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat asettua Halosen tueksi.
He vaativat sen takia Haloselta tietoa ehdokkuudesta jo tänä keväänä. Perusteena on se, että tieto siitä vaikuttaa vihreiden ja vasemmistoliiton omaan ehdokasasetteluun. Vihreät tuskin luopuvat silti omasta ehdokkaastaan, mutta vasemmistoliitto menee todennäköisesti jälleen Halosen taakse.
Porvaripuolueissa taas mietitään kuumeisesti, miten saataisiin kasattua yhteisrintama Halosen kaatamiseksi.
Sanoi perustuslaki mitä tahansa presidentin valtaoikeuksista, suomalaiset haluavat pitää kiinni presidenttipelistä, ikiomasta seuraleikistään. Presidenttipeli on harvinaista herkkua, kun sitä voi pelata vain joka kuudes vuosi. Ja kun pelin makuun on päästy, siitä halutaan nauttia kunnolla ennen laukaisua.
Valtio-oppineiden teoreettiset pohdiskelut presidentin valtaoikeuksien supistumisesta tai koko kansalle koteihin jaettu uusi perustuslaki eivät ole hetkauttaneet suomalaisten ajattelutapaa. Presidentti on kansalle yhä presidentti.
Onkohan kansan syvissä riveissä edes luettu uutta perustuslakia huolimatta siitä, että se on lyhyt, ytimekäs ja selkeätajuinen. Laki on epäselvä vain niiltä osin, missä presidentin ja valtioneuvoston valtaa ei pystytty jakamaan yksiselitteisesti, mutta se ei ole kansan vika, vaan poliitikkojen surkean kompromissin tulos.
Kansa saa tietenkin, mitä se tahtoo. Edessä on sen takia taas vanhan ajan presidenttipeli ikään kuin tasavallan presidentti olisi yhä Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston kaltainen mahtitekijä.