Pieneen mutta sisukkaaseen tasavaltaamme on siunautunut niin tolkuttomasti päteviä valtiomiehiä, että heitä riittää pitkäksi jonoksi ulkomaille saakka, varsinkin Euroopan unioniin. Vaikka EU:ssa ei ole presidenttiä eikä ehkä tulekaan, siihenkin virkaan on menossa jo ainakin kaksi huippusuomalaista, Paavo Lipponen ja Martti Ahtisaari.
Myös unionin ulkoministeriksi valitaan suomalainen Olli Rehn - se on jo yhtä varmaa kuin suomalaisneitokaisten valinta Miss Universumiksi aina ennen kisoja.
Kannattaa muistaa myös se, että EU:n huippukokouksiin meiltä on tapana lähettää tasavallan presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja Eurooppa-ministeri, joskus myös ulkomaankauppaministeri, puolustusministeri ja maatalousministeri. Näin ollen on aivan turha enää puhua mistään kahden lautasen ongelmasta. Ei muuta kuin koko pöytä koreaksi, suomalaiset tulevat!
Mutta riittääkö tämäkään? Noista edellä mainituista henkilöistä vain kolme on toistaiseksi tarjolla varsinaisiin EU-virkoihin, muut ovat kotimaisissa tehtävissä ja siis vain silloin tällöin käymässä Brysselissä ja Strasbourgissa ja missä niitä kokouksia pidetäänkään. Kyllä meillä on kansainvälisiin huippuvirkoihin muitakin kelvollisia kuin vain Lipponen, Ahtisaari ja Rehn.
Noin pienellä porukalla on oikeastaan vähän noloakin olla liikkeellä - luulevat vielä, ettei pienestä maasta tuon enempää löydy. Sehän on täyttä kukkua, kuten itse hyvin tiedämme.
Jo yksistään sosiaalidemokraattisessa puolueessa, josta sekä Lipponen että Ahtisaari ovat lähtöisin, on monta muuta pätevää -
sopivista puhumattakaan.
Aivan noiden herrojen veroinen on esimerkiksi Pertti Paasio, entinen puheenjohtaja ja europarlamentaarikko sekä Eero Heinäluoma, entinen puheenjohtaja hänkin. Molemmat ovat suunnilleen yhtä joutilaina kuin Lipponen ja Ahtisaari.
Samaan kastiin nousee tietysti myös nykyinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen, joka kaiken lisäksi on nuori ja nainen. Jos tuohon joukkoon vielä arvotaan joku sattumademari, heitä onkin koossa jo puoli tusinaa.
Luulisi siitä EU:lle jo yksi presidentti löytyvän.
Jos kuitenkin Suomesta on tarjolla pelkkiä demareita ja Olli Rehn jonkinlaisena citykepulaisena, valikoima jää vajaaksi.
Kyllähän kokoomuksesta, keskustasta, vasemmistosta ja vihreistä täytyy löytyä ja löytyykin saman verran lisää ehdokkaita - entisiä puheenjohtajia, ministereitä ja muita reippaita valtiohenkilöitä. Jopa perussuomalaisissa on aivan ilmiselvä EU:n presidenttiaines, Timo Soini, joka vastaa puolta tusinaa muuta ehdokasta ainakin sen jälkeen kun on viidesti kieltäytynyt ja kuudesti suostunut.
Pienellä etsimisellä Suomesta siis voi tarjota hyvinkin 30-40 ehdokasta EU:n presidentiksi ja ulkoministeriksi. Sellaista valinnanvaraa osataan unionissa varmasti arvostaa, ja suomalaisen valitsemisen todennäköisyys tietysti kasvaa sitä mukaa mitä enemmän meillä on ehdokkaita, aivan samalla tavalla kuin lottovoitto on sitä varmempi mitä useampia rivejä on vetämässä.