Presidentti Tarja Halonen nosti julkiseksi viikko sitten lauantaina Ylen lauantaiseuran haastattelussa hänen ja kokoomuksen väliset piilevät ulkopoliittiset jännitteet, kun hän puolusti omaa asemaansa vetoamalla perustuslakiin ja virkavalaansa. Tuohon kohtaan asti kaikki haastattelussa sujui tyylikkäästi. Presidenttihän totesi vain sen, mitä perustuslakiin on kirjoitettu, mutta sen jälkeen Halonen asetti valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen karsinaan, jota Suomessa ei ole eikä voi olla.
Hänestä Katainen on sivuraiteella ulkopolitiikassa valtiovarainministerinä. Häkämies on puolestaan vain puolustusministeri, ja puolustuspolitiikka on alisteista ulkopolitiikka.
Vaikka presidentti ja hallitus johtavat Suomessa ulkopolitiikkaa ja vaikka ulkopolitiikka kulkee puolustuspolitiikan edellä, tämä tunnettu tosiasia ei voi viedä Kataiselta tai Häkämieheltä ulkopoliittista puheoikeutta. Katainen on varapääministerinä ja Häkämies puolustusministerinä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan utvan jäsen. Heillä on täysi puhevalta utvassa ja myös sen ulkopuolella.
Utva on olemassa juuri siksi, että siellä sovitellaan mahdollisia mielipide-eroja, jos niitä esiintyy. Sellainen on kuitenkin kohtuullisen harvinaista Suomessa. Viimeksi niistä tihkui tietoja taannoisen maamiinoja koskeneen päätöksen yhteydessä muutama vuosi sitten.
Utva ei ole päättävä, vaan valmisteleva elin. Utva on ministerivaliokunta, ja kun presidentti ei ole valtioneuvoston jäsen, hän ei tietenkään voi olla ministerivaliokunnan jäsen. Hän osallistuu kuitenkin sen työskentelyyn ja toimii kuuluisan, neutraalisuutta viestittävän pyöreän pöydän äärellä puheenjohtajana.
Yleisesti hyväksytyn valtiosääntötulkinnan mukaan utvaan kuuluvilla ministereillä on ja kuuluu olla ulko- ja turvallisuuspoliittinen puheoikeus ministerivaliokunnassa ja sen ulkopuolella, koska heidät on määritelty ulkopolitiikasta päättävään hallituksen ydinryhmään.
Eri asia on sitten se, onko utvan jäsenten viisasta lallatella turuilla ja toreilla mahdollisia eriäviä kantojaan. Erimielisyyksien esiintuonti ei ole poliittisesti viisasta keskeisiltä ministereitä eikä varsinkaan ulkomailla, jossa on totuttu näkemään, että suomalaiset esiintyvät yksituumaisina.
Kotimaassa mielipide-erot on helpompi hyväksyä pelkästään jo sananvapauden nimissä mutta myös siksi, että politiikanteossa kuuluu vetää linjaa ja kertoa mitä mieltä on asioista. Mitä se sellainen politikointi on, jossa omaa kantaa ei sanota?
Asioita tarkkaan seuraavat ovat tienneet, että kokoomuksen tulo hallitukseen ja sosiaalidemokraattien putoaminen oppositioon ovat herättäneet presidentti Halosessa jonkinlaista levottomuutta siitä, mitä tuleman pitää. Halonen on ensimmäistä kertaa presidenttinä tilanteessa, jossa ulkoministeri ei ole hänen aatetovereitaan.
Lisäksi porvarihallitus näyttää hautovan jotain presidentin vallan kaventamiseksi. Vaikka muutokset eivät koske Halosta, ne eivät miellytä häntä. Halonen on valmis puolustamaan presidentin valtaa myös seuraajiensa puolesta, kuten myös Martti Ahtisaari aikoinaan teki.
Lauantaiseuran haastattelu toi ulkopoliittiset jännitteet pintaan, ja tilanne vain paheni, kun puolustusministeri lähti kommentoimaan Halosen lausuntoja ja nokittelemaan takaisin viime maanantaina Ylen uutisissa. Vaikka Häkämies lausui vain muodollisesti kestäviä tosiasioita, ulostulo ei ollut poliittisesti viisas. Presidentin kanssa ei kannata käräjöidä julkisuudessa ja kärjistää ristiriitoja. Viisas väistää.
Keskustelu Halosen vallasta on hieman teoreettista, koska presidentin ulkopoliittinen valta on sinetöity perustuslain 93. pykälässä. Yleisperiaate on, että presidentin kanta voittaa utvassa, jos hänen ja hallituksen välillä on linjaerimielisyyksiä eikä kyseessä ole hallituksen esitys eduskunnalle.
Hallitus voi toki kävellä presidentin yli, jos se katsoo yksimielisesti, ettei se voi puolustaa presidentin haluamaa linjaa eduskunnassa. Hallitus sen paremmin kuin presidenttikään tuskin kuitenkaan antavat asioiden kärjistyä niin pitkälle, eikä näköpiirissä ole siihen mitään syytäkään. Kokoomuksen rymistely ulkopolitiikassa on ollut toistaiseksi puhdasta julkisuuspeliä.
Kun pääministeri Matti Vanhanenkin näyttää tuntevan suurempaa sympatiaa Halosen kuin kokoomuksen ulkopoliittisia painotuksia kohtaan, on turha odottaa ulkopoliittisia konflikteja tällä hallituskaudella. Hyvä jos edes pientä loisketta vesilasissa esiintyy. Halosella ei pitäisi olla aihetta hermoiluun.