
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö jatkoi maanantaina Korkeimman oikeuden 100-vuotisjuhlassa samasta teemasta kuin mistä hän puhui YK:n yleiskokouksessa viime viikolla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on huolissaan siitä, ettei kansainvälisessä politiikassa anneta arvoa enää valtioita ylittäville sopimuksille. Niinistö puhui asiasta Korkeimman oikeuden 100-vuotisjuhlassa Helsingin yliopistossa maanantaina.
Maanantaina tuli tasan sata vuotta täyteen siitä, kun Korkein oikeus kokoontui Suomessa ensimmäisen kerran. Niinistö oli yhtenä juhlapuhujana tilaisuudessa.
– Geopolitiikassa, maailman vallan lähteillä, tuntuvat voima ja vahvuus sanelevan. Kansainvälinen sopimuspohjainen oikeus ottaa nyt pohjakosketuksia, Niinistö sanoi juhlayleisölle.
Hänen mukaansa kansainvälisten sopimusten kyseenalaistamisella pyritään pohjimmiltaan muuttamaan nykyistä maailmanjärjestystä.
– Hyvää ei ole koskaan seurannut siitä, että yhdessä sovittu järjestys sivuutetaan.
Niinistö ei maininnut erikseen mitään valtioita nimeltä, mutta hän totesi, että oikeusvaltiota on koeteltu myös Euroopan sisällä.
Euroopassa on viime aikoina kritisoitu voimakkaasti muun muassa Unkarin ihmisoikeustilannetta.
Maanantaina Niinistö osoitti puheenvuoronsa erityisesti Korkeimmalle oikeudelle ja tuomarikunnalle, mutta Niinistö puhui samasta teemasta myös YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa viime viikolla New Yorkissa.
– YK:n ja sen jäsenmaiden on ilmaistava halunsa toimia yhdessä, ei toistensa ohi, hän totesi tuolloin.