Nuori kajaanilainen lyseolainen Urho Kekkonen ei uskaltanut tsaarin sensuurin pelossa lähettää kirjoittamaansa raittiusnäytelmää kovin laajasti luettavaksi. Eikä kukaan olisi sitä tohtinut 1900-luvun alussa esittää saati julkaista aran poliittisen tilanteen vuoksi.
Kekkonen kokeili kumminkin kepillä jäätä ja lähetti näytelmän käsikirjoituksen Hämeenlinnaan kustannusyhtiö Karistolle. Liminkalaisen Kekkos-tutkijan Pekka Tuomikosken mukaan Karisto ei uskaltanut ottaa riskiä ja julkaista näytelmää. Karistolta tuli kohtelias kielteinen vastauskirje tammikuussa 1917.
Raittiuslupaus-näytelmässä maalaistuvassa leijuu Siperiaan karkottamisen uhka ja epäluulo Venäjän suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Kekkonen irrottaa tilanteesta kansanomaista huumoria ja sattumuksia.
"Raittiusaatteen ja suomalaisuuden kulta-aikana näytelmä olisi todennäköisesti saanut huiman suosion", Tuomikoski arvelee.
Näytelmän kirjoittamisen aikoihin Venäjä kävi ensimmäistä maailmasotaa ja ote Suomea kohtaan oli tiukentunut. Pian naapurimaassa tapahtuisi bolshevikkien vallankaappaus.
Uskomaton
historiallinen löytö
Tuomikoski sai vihiä harvinaisesta näytelmästä Orimattilan UKK-arkiston tutkijalta Ari Mesivaaralta jokin aika sitten. Tuomikoski oli arkistossa kokoamassa Kekkosen tekstejä kirjaansa varten.
Tuomikoski pitää uskomattomana, että Kekkosen jäljiltä putkahtaa näkyviin näinkin tasokas kaunokirjallinen työ. Hän pitää tekstiä erittäin harvinaisena.
"Näytelmä on pala Suomen kulttuurihistoriaa. Tajusin heti, että tämä on jotain ainutlaatuista ja sellaisenaan historiallinen löytö. Kekkosen pojanpoika Timo Kekkonen on luvannut käyttää tekstiä julkaisuissani."
Kekkonen kirjoitti näytelmän lukiolaispoikana Kajaanissa joko loppuvuodesta 1916 tai alkuvuodesta 1917. Kekkosen tiedetään kirjoitelleen kotinsa keittiön pöydän ääressä. Kirjoittajaksi on merkitty Esa Isi.
"Nimimerkkikirjoittelu oli tuolloin muotia. Mitä ihmeellisimmät nimimerkit vilisivät myös Kekkosen tekstien lopussa, tunnetuimpina muun muassa Pekka Peitsi ja Känä. Esa Isi kuuluu tuntemattomampiin nimimerkkeihin."
Sorto purkautui riehakkuutena
Näytelmän innoittajana oli raittiusaate. Tuomikoski lukee näytelmää ja löytää siitä myös kaunokirjallisia pyrkimyksiä sekä nuoren kirjoittajan aidon Siperian-pelon.
Venäläisten mielivalta tuntui niin sanotun toisen sortokauden aikana. Eduskunnan puhemiehenä toiminut P.E. Svinhufvud oli viety Siperiaan 1914.
"Siinä on Svinhufvudin karkotuksen aiheuttamaa prosessointia isänmaallisen nuoren mielessä. Se purkautui tällaisena riehakkaan humoristisena luomistyönä, jota keisarivallan kireässä ilmapiirissä ei uskallettu ottaa julkaistavaksi."