Presidenttiä tarvitaan viennin edistäjänä. Sen perusteella häntä ei kuitenkaan voi sulkea arvostelun ulkopuolelle. Kun Tarja Halonen aloitti presidenttinä kuutisen vuotta sitten, tulevista suhteista hänen ja elinkeinoelämän välillä valettiin kannuja innokkaasti. Halonen suhtautui epäröiden hänelle soviteltuun rooliin vienninedistäjänä, ja elinkeinoelämä oli varuillaan uuden presidentin takia.
Vei aikansa ennen kuin Halonen sekä Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto löysivät toisensa. Loppujen lopuksi kävi niin, että presidenttiä alkoi valtiovierailuilla seurata liikemiesvaltuuskunta niin kuin on tapahtunut presidentti Urho Kekkosesta lähtien.
Lientyneet suhteet alkoivat rakoilla jälleen keväällä 2004. Etenkin Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Risto E.J. Penttilä ja puheenjohtaja Georg Ehrnrooth arvostelivat Halosta haihattelevasta maailman parantamisesta ja hoputtivat häntä palaamaan presidentin perinteiseen rooliin huolehtimaan Suomen kansallisista eduista. Jännitteitä aiheuttivat myös erilaiset näkemykset Nato-jäsenyydestä.
Toimittaja Hannu Lehtilän tuoreesta vaalikirjasta käy ilmi, että elinkeinoelämän kellokkaiden arvostelu kiristi Halosen pinnaa. Sittemmin elinkeinoelämä on heilutellut rauhanlippua. Evan puheenjohtajaksi nousi Nokian pääjohtaja Jorma Ollila ja TT:n seuraajan EK:n puheenjohtajaksi tuli Christoffer Taxell. Lehtilän kirjan mukaan presidentin ja elinkeinoelämän suhteet ovat taas lientyneet. Lisäksi Sixten Korkman on aloittanut Etlan ja Evan toimitusjohtajana. Lehtilä ei kysy eikä vastaa, onko Halonen itse tehnyt jotakin parantaakseen suhteita.
Koska presidentinvaalit ovat jo ovella, on paikallaan keskustella presidentin suhteista elinkeinoelämään ja etujärjestöihin laajemminkin. Jos Halosella onkin ollut välillä vaikeaa elinkeinoelämän kanssa, sitä lokoisampaa on ollut muiden etujärjestöjen kanssa. Yleensä on myös niin, että jos suhteet kiristyvät, syitä löytyy molemmin puolin.
SAK:n ainutlaatuinen järjestöpäätös asettua tukemaan Halosen uudelleenvalintaa on sivuutettu yllättävän vähillä mukinoilla. Muut etujärjestöt EK:sta palkansaajien keskusjärjestöihin ja MTK:hon pitävät ainakin julkisesti näppinsä irti presidentinvaaleista tai antavat vaalirahaa useammalle ehdokkaalle. Tätä viisasta periaatetta SAK:kin olisi saanut noudattaa.
Presidentin epävirallisiin tehtäviin kuuluu olla poliittinen kauppamatkustaja, joka aukoo ovia suomalaisyrityksille maailmalla. Näin hän ajaa selkeästi kansallisia etuja. Yhtä lailla presidentin tehtävään sopii kansainvälinen toiminta joko rauhanvälittäjänä Martti Ahtisaaren tavoin tai globalisaatiokeskustelijana niin kuin Halonen on tehnyt. Molemmat ovat omilla tavoillaan ajaneet Suomen etua.
Politiikan kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että kansainvälisillä areenoilla vedetään yhtä köyttä ja että omilla tantereilla saa ja pitää esittää kritiikkiä, myös presidentin ja elinkeinoelämän toiminnasta. Jos näin ei menetellä, terve keskustelu tukehtuu.
Presidenttiä ei voida jättää arvostelun ulkopuolelle ikään kuin maksuna siitä, että hän toimii ulkomailla elinkeinoelämän äänitorvena. Yhtä lailla elinkeinoelämän on hyvä muistaa, että sen ääni on sitä uskottavampi, mitä enemmän se puhuu Suomen kilpailukyvystä samalla tavalla sekä kansainvälisissä yhteyksissä että vaatiessaan hyvinvointivaltion uudistamista.
Presidentin ja patruunoiden suhteet ovat nyt asialliset, ja ne jatkuvat sellaisina, kunhan vain elinkeinoelämä tunnustaa itselleen aidosti, että kansa valitsee presidentin Suomessa.