Kirjoittaja on valtiosääntöoikeuden professori (emeritus).
On jotenkin pakko tarttua asiaan, joka nousee esille näin presidentinvaalien alla. En tarkoita sitä, etteivät monet kansalaiset näytä tuntevan perustuslakia, eivät siis tiedä, kuinka presidentin valtuudet ovat vähentyneet verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin. Kyse on siitä, tunteeko perustuslakia toimessa oleva presidenttikään, joka on nyt ehdokkaana toiselle kaudelle.
Presidentille annetaan vuoden 2000 perustuslain 93 §:n 1 momentissa valtuus johtaa maan ulkopolitiikkaa. Mutta tähän tehdään rajoitus saman pykälän 2 momentissa: Euroopan unionissa käsiteltävät asiat kuuluvat valtioneuvoston toimivaltaan. Eduskunnan hyväksymissä perusteluissa selvennetään, että valtioneuvostolle kuuluu myös unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Näissä asioissa valtioneuvoston on tosin oltava läheisessä yhteistoiminnassa presidentin kanssa mutta toimivalta on ministereillä.
Noista rajauksista johtuu, että perustuslain mukaan presidentillä on oma oikeus osallistua EU:n huippukokoukseen vain, kun siinä käsitellään Suomen ja muiden EU-maiden tai Suomen ja kolmansien valtioiden välillä tehtäviä uusia valtiosopimuksia. Muuten presidentin osallistumisesta päättää valtioneuvosto. Perustuslainsäätäjä katsoo, että Suomen edustajaksi tulisi enimmäkseen määrätä pääministeri.
Olen käynyt läpi kolmen presidenttiehdokkaan vaalikirjoja ja sivustoja internetissä katsoakseni, mikä käsitys heillä on presidentin ulkoasiainvallan laajuudesta. Kaikki kolme olivat kansanedustajina hyväksymässä nykyistä perustuslakia. Halonen ja Niinistö ovat koulutukseltaan juristeja, Vanhanen ei.
Tarja Halosen vaalikirjassa (Lehtilä 2005) kirjataan presidentin sanomaksi: "Eli EU:n huippukokous on tosiasiallinen paikka, jossa Suomi käyttää valtaa. Ja jos perustuslaissa sanotaan, että presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, niin miten ihmeessä hän johtaa sitä puhelimen päässä." Tämä täytyy lukea niin, että Halosen mukaan presidentin pitää olla huippukokouksessa, koska hänen johtovaltaansa kuuluvat myös siellä käsiteltävät yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat. Vaan eiväthän ne kuulu.
Entä mitä sanoo Sauli Niinistö? Hänen vaalisivustoltaan löytää hänen puheensa syyskuulta 1999, jossa hän toteaa, että Suomen ulkopolitiikka jakautuu kahtia. Hallitukselle kuuluvat ne ulkopoliittiset asiat, joista Suomi EU:n jäsenenä päättää yhdessä muiden EU:n jäsenten kanssa (ns. toisen pilarin eli UTP-asiat). Muu ulkopolitiikka kuuluu tasavallan presidentille. Tämä jako koskee myös edustamista EU:n huippukokouksissa. Aivan oikein, Niinistö!
Sauli Niinistö kertoo selvittäneensä oikeusministerinä tuon kantansa jo 1995 presidentti Ahtisaarelle ja rekisteröi Ahtisaaren sen kanssa vastakkaisen käsityksen. Vaalikirjassaan hän toteaa valtioneuvoston vuonna 2000 muuttaneen omaa käytäntöään siten, että presidentin ilmoitus osallistumisestaan huippukokoukseen siitä lähtien on merkitty pöytäkirjaan "päätöksenomaisesti". Sitten hän jatkaa: "Ainakin teoriassa tämä rakennelma sisältäisi myös sen mahdollisuuden, että hallitus voisi torjua presidentin osallistumisen."
Pääministeri Matti Vanhanen on Niinistöä varovampi, mutta tietty linja on hänelläkin: "Presidentillä on mahdollisuus osallistua (Eurooppa-neuvoston) kokouksiin niiden käsitellessä hänen toimivaltaansa kuuluvia asioita. Kokouksen kuluessa pääministeri viime kädessä päättää, ketä muita kokouksessa on paikalla (presidentti, ulkoministeri tai kevätkokouksissa valtiovarainministeri)."
Kiintoisa ajatus: pääministeri ratkaisee toimivaltakysymyksen itse paikalla. Presidentin toimivaltaa ei vain pidä venyttää laajemmaksi kuin eduskunta sen määritteli. Presidenttinä Vanhanen pitäisi osallistumiskynnyksensä Eurooppa-neuvostoon korkeana. Hän toteaa, että ulkopolitiikan johtamisessa pääministerin asema on vahva "erityisesti EU-maiden kanssa käytävässä yhteistoiminnassa".
Kuka näistä kolmesta olisi suosituin presidenttiehdokas sille valitsijalle, jonka mielestä maata on lailla rakennettava, eikä eduskunta turhaan perustuslakia säädä?
Sauli Niinistö näyttää olevan se, jolla noista kolmesta on - tai on ainakin ollut - selkein käsitys siitä, millaiseksi vaalikauden 1995-1999 kansanedustajat halusivat ulkopoliittisen vallan maahan rakentaa. Toiseksi sijoittuu vähän väistelevä Matti Vanhanen ja kolmanneksi Tarja Halonen, joka näyttää pitävän kiinni Martti Ahtisaaren perustuslaista poikkeavista käsityksistä.
On jossain määrin harkinnanvaraista, kuinka vakavana pitää presidentti Halosen valtiosääntöistä harhautumista. Minusta se on aika vakava kahdesta syystä. Ensiksi siinä on kyse eduskunnan asemasta perustuslainsäätäjänä, siitä kuinka todesti eduskunnan tahto otetaan. Toiseksi asia koskee sitä tärkeintä valtuutta, joka presidentille vuonna 2000 jätettiin: kysymys on presidentin ulkoasiainvallan rajoista.
Entä kuinka äänestäisi tasavaltalainen valitsija, joka kannattaa monarkismin jäänteiden minimoimista valtiojärjestyksessämme? Tälläkin linjalla Sauli Niinistö on kai noista kolmesta ykkösehdokas.
Noiden kolmen rinnalle otan vielä neljännen ehdokkaan, Heidi Hautalan. Hän sanoo, että huippukokousasiassa on jo nyt menty perustuslakia vastaan, eikä hän presidenttinä osallistuisi huippukokouksiin. Hänen mielestään presidentiltä pitäisi riisua kaikki valtaoikeudet ja jättää presidentti arvojohtajaksi ja symbolihahmoksi. Näillä kannoillaan Hautala menee Niinistönkin ohi.
Tässä muutama valintaperuste äänestäjille. Arvaan, että on muitakin perusteita.