Euroopan unionin tulevaisuuskonventti sai kunnolla tuulta purjeisiin, kun Saksa ja Ranska ehdottivat EU:lle presidenttiä. Kiihkeitä kommentteja esityksen järkevyydestä on sinkoillut suuntaan tai toiseen.
Suuret maat ovat päättäneet, että Eurooppa-neuvoston nykyisestä puolivuosittain vaihtuvasta ja kustakin jäsenvaltiosta vuorotellen olevasta puheenjohtajuudesta on syytä luopua.
He haluavat pysyvän puheenjohtajan, presidentin, joka loisi pitkäjänteisyyttä neuvoston toimintaan ja edustaisi unionia muun muassa valtiopäämiestason kansainvälisissä yhteyksissä. Presidentistä haaveillaan unionille myös symbolia ja yhdistävää tekijää.
Ruotsi ja Tanska liputtavat myös esitykselle. Ehkä nämä kuningaskunnat haluavat hiukan kokea tällä tavoin tasavaltalaisuutta.
Vastustajat pelkäävät, että EU-presidentin myötä suurten maiden valta edelleen kasvaa. Herää kysymys, onko sellainen kehitys väistämätön?
Saksa taipui presidentin kannalle, kun Ranska suostui siihen, että komission asemaa ei horjuteta. Komission puheenjohtajan valinta siirrettäisiin Euroopan parlamentille. Kompromissi voisi johtaa siihen, että EU:lla olisi kaksi näkyvää ja merkittävillä valtaoikeuksilla olevaa johtajaa.
Molemmille paikoille valittaisiin todennäköisesti vahvan itsetunnon omaavat henkilöt. Kahden tasapäisen johtajan asetelma toimii hyvin harvoin. Tiedossa saattaisi olla jonkinlaista valtataistelua, jos työnjaossa olisi jotain päällekkäisyyttä.
Työnjaon pitäisi olla hyvin selkeä. Vaikea on kuvitella vastuujakoa "kahden presidentin" väillä muuten kuin, että toinen heistä olisi enemmänkin seremoniallinen.
Olisiko Suomelle ja koko EU:n tulevaisuudelle vaarallista, jos unionilla olisi oma presidentti, joka voisi yhdistää EU-kansalaisia? Toisaalta on esitetty epäilyjä, että presidentin valinta lisäisi entisestään käsitystä unionista kansasta etääntyneestä eliittinä.
Hyvään diplomatiaan kuuluu tietenkin tehdä myös sellaisia ehdotuksia, joita ei ole tarkoitettu lopulliseksi tulokseksi. Siinä on sisäänrakennettu tinkimisvara. Tällä hetkellä on kuitenkin vaikea kuvitella, että Saksan ja Ra nskan ehdotus on rakennettu tämän hyvän diplomatian periaatteen pohjalta.
Maat ovat tottuneet sanelemaan EU:n suuret linjat, joten presidenttiä ei taida mikään estää. Nyt on syytä pohtia, miten presidentin valintatapa turvaisi sen, että henkilö voisi tulla myös pienestä jäsenvaltiosta.
Suomessa presidentin nimeäminen EU:lle koetaan vaarallisena. Hallitus suhtautuu siihen varauksellisesti. Eduskunnan suuri valiokunta ehätti sen jo viikko sitten tyrmäämään hallitusta tiukemmin.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) näpäytti viime viikolla Esko Ahon (kesk.) johtamaa suurta valiokuntaa muistuttamalla, ettei taktisesti olisi kannattanut ottaa tiukan kielteistä kantaa. Hän arveli, että presidentti voisi tulla myös pienestä maasta.
Suomalainen mielipideilmasto poliitikkojen ja kansan keskuudessa vaihtuisi presidenttiä kohtaan myötämielisemmäksi, jos joku EU-vaikuttaja livauttaisi pääministeri Paavo Lipposen (sd.) nimen mahdollisena EU:n uutena symbolina. "Jäyhälle Moosekselle" ei taitaisi kelvata ainakaan seremoniallinen presidentin virka.
Lipponen saattaisi huolia komission puheenjohtajuuden, joten tässä vinkki suurille EU-maille, miten Suomen tuki EU-presidentille puristetaan. Ehkäpä Esko Aho pelkääkin tätä ja junaili suuren valiokunnan kannan tiukan kielteiseksi.