Hallitusryhmien neuvotteluissa perjantaina tapahtui periaatteellisesti merkittävä nytkähdys. Ryhmät sopivat, että Matti Vanhasen hallitus antaa jo ensi kuussa eduskunnalle pitkään valmistellun esityksen vakavia kriisitilanteita koskevasta valmiuslaista.
Uudistus ehti maata pöydällä pari vuotta, kun hallitukset eivät uskaltaneet tarttua härkää sarvista. Vanhasen hallitus sai jostakin yllättävän rohkeudenpuuskan, sillä presidentti vastustaa uudistusta.
Valmiuslakiuudistuksen ydin on siinä, kuka päättää, annetaanko viranomaisille erityistoimivaltuudet vakavissa kriiseissä. Nykyisen lain mukaan presidentti päättää kriisivaltuuksien käyttöönotosta. Uudistusta esittäneen toimikunnan mielestä päätösvalta kriisivalmiuksista pitäisi siirtää presidentiltä valtioneuvostolle. Nykyisen lain mukaan presidentti päättää asiasta omalla asetuksellaan.
Jos hallitus jyrää kantansa läpi, se merkitsee ensimmäistä askelta presidentin vallan riisumisessa sitten vuoden 2000, jolloin nykyinen perustuslaki tuli voimaan. Kyseessä ei ole mikään maatakaatava asia, mutta hallitusryhmien avaus kertoo kuitenkin siitä, että paine presidentin valtaoikeuksien kaventamiseen on kasvanut. Nyt kysytään, lähteekö hallitus tällaiselle viipaloinnin tielle vai päätyykö se ajamaan suurta valtauudistusta vielä tällä vaalikaudella. Uudistusta, joka muuttaisi presidentin pelkäksi edustukselliseksi keulakuvaksi.
Jos suuri uudistus tehdään, aikataulut alkavat kohta ahdistaa, koska laki pitää valmistella ja käsitellä kahdessa eduskunnassa. Hallituksen pitää myös liikkua ennen kuin presidentinvaalien ehdokasasettelu käynnistyy.
Presidentin valtaoikeudet ovat olleet Suomessa herkkä ja tulenarkakin aihe presidentti Urho Kekkosen kauden lopulta lähtien (1956-1981). Syynä oli se, että Kekkonen tulkitsi vuoden 1919 perustuslakia viimeisen päälle presidentin hyväksi ja teki Suomesta puolipresidentillisen tasavallan. Ennen sotia presidentit olivat tyytyneet elämään sulassa sovussa muiden valtioelinten kanssa. Sanottavia skismoja vallan rajoista ei ollut.
Tasavaltaisten vastaisku Kekkosen vallankäyttöä vastaan käynnistyi hallitusmuodon 50-vuotisjuhlassa 1969. Silloinen pääministeri Mauno Koivisto piti eduskunnan edessä, presidentti K.J. Ståhlbergin patsaalla, puheen, jossa hän ilmoitti valtioneuvoston päättäneen teetättää "perusteellisen ja eteenpäin vievän valtiosääntötutkimuksen".
Sitä voi pitää lähtölaukauksena Suomen sisäpolitiikan 30-vuotiselle sodalle, jonka tuloksena eduskunta hyväksyi 1999 nykyisen perustuslain. Väliin mahtui monta kitkerää valtataistelua, monta hämmentävää episodia ja katkeria kyyneleitä.
Uusi perustuslaki riisui presidentiltä merkittävät sisäpoliittiset valtaoikeudet lähes täysin ja teki hänestä ulkopolitiikan johtajan yhdessä valtioneuvoston kanssa. Valtioelinten valtasuhteet muuttuivat Suomessa perusteellisesti. Pääministeristä tuli Suomen politiikan voimahahmo myös muodollisesti. Presidentti putosi samalla siltä jalustalta, jolle itsenäisen Suomen ensimmäinen perustuslaki oli hänet nostanut.
Valtioneuvos Harri Holkerin kommentti Turun Sanomissa joulun alla 1999 kuvasi hyvin muutoksen suuruutta: "Tehtävänsä luovuttava Martti Ahtisaari on viimeinen Tasavallan Presidentti. Hänen jälkeensä voidaan ryhtyä käyttämään pieni alkukirjaimia."
Ikkuna on nyt periaatteessa auki presidentin vallan riisumiselle, jos niin päätetään tasavaltaisuuden nimissä. Mutta toistaiseksi missään ei ole tehty sellaisia päätöksiä. On vain epämääräisiä aikeita ja suunnitelmia. Valmisteluvastuu kuuluu Tuija Braxin johtamalle oikeusministeriölle, mutta poliittisen ratkaisun asiassa tekee hallitus. Ilman sitä ei mitään tapahdu.
Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen joutuikin potkimaan syntymäpäivähaastattelussaan HS:ssa vauhtia poliitikkoihin. Tiitinen on perustuslain huippuasiantuntija, mutta myös eduskunnan palkkarenki. Silti hän käytti isännän ääntä, kun isännällä ei ääni kulje. Kulkeeko ajatuskaan?
Presidentin valtaa olisi riisuttu 1999 enemmänkin, mutta SDP:n vastahanka ja oikeusministeri Kari Häkämiehen varovaisuus suhteessa presidentti Martti Ahtisaareen estivät pitemmälle menon. Demarit halusivat jättää omalle presidentilleen sentään jonkin verran valtaa.
Tarja Halosen jälkeen SDP:tä uhkaa ehdokaspula. Puolue voikin kypsyä toteuttamaan pitkän tasavaltaisen linjansa, mutta ongelmaksi saattaa muodostua kokoomus, jolla on jo Sauli Niinistö lähtökuopissa. Presidentin vallan vähennys on vaikeaa periaatesyistä sekä suhdanneluonteisten valtapoliittisten intohimojen takia.