Tasavallan presidenttiin ladataan valtavasti odotuksia. Useimmat kansalaisten presidentinvaalin aikana esittämät toiveet liittyvät kuitenkin tehtäviin, jotka eivät kuulu presidentille enää millään tavalla.
Presidentti saattaa niin sanottuna arvojohtajana ottaa kantaa haluamiinsa asioihin tahtomallaan tavalla, mutta eipä juuri muuta. Näin presidentti voi toimia yhtenä keskustelijana muiden keskustelijoiden joukossa. Pahimmillaan puuttuminen asioihin, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan, enemmän sotkee vallanjakoa kuin auttaa asioiden ratkaisemista.
Kun presidentti ei voi oikeasti vaikuttaa ihmisten arkisen elämän ongelmiin ja vastata niihin liittyviin odotuksiin, seuraa pettymys koko demokraattista järjestelmää kohtaan. Tätä on syytä varoa.
Jos uusi presidentti Sauli Niinistö haluaa profiloitua nykyaikaisena demokraattina, hänen tulisi rohkaista Mauno Koiviston presidenttiaikanaan aloittamaa vallan parlamentarisointia.
Suomi on riittävän kypsä demokratia ottamaan uusia askeleita tällä tiellä. Presidentillä ei ole enää mitään sellaisia tehtäviä, joita ei voitaisi varsin luontevasti siirtää parlamentaarisen vallankäytön piiriin.
Edustaminen sopii hyvin eduskunnan puhemiesten työn kuvaan. Puhemiehiä on useita, ja he voisivat jakaa edustustehtäviä tarpeen ja protokollan vaatimusten mukaisesti.
Puhemiesten roolia ulkosuhteiden hoidossa on mahdollista nostaa. Valtion suhteita moniin ulkovaltoihin pystytään hoitamaan niin kuin ne nyt hoidetaan EU:n sisällä pääministerin, ulkoministerin ja asiasta riippuen kunkin ministerin voimin.
Presidentille nyt kuuluvat nimitykset, armahdukset ja Puolustusvoimiin liittyvät tehtävät hoituvat parhaiten niistä alueista vastaavien ministerien ja oikeuslaitoksen voimin.
Kaikki muodolliset vallan rippeet ovat merkityksettömiä jäänteitä ajalta, jolloin presidentillä oli todellista valtaa.
Presidentti-instituution säilyttäminen luo turhaa mielikuvaa presidentin suuremmasta vallasta kuin se todellisuudessa on.
Suora kaksivaiheinen kansanvaali on ollut omiaan tukemaan katteetonta mielikuvaa presidentin vaikutusmahdollisuuksista. Nykyinen vaalitapa on aivan liian järeä väline presidentin tehtäviin nähden.
Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen vetosivat presidenttinä toimiessaan joissakin yhteyksissä juuri kansalta saamaansa valtuutukseen. Tämä mahdollisuus on aina olemassa, jos presidentin valinta tapahtuu suoralla vaalilla.
Nykyajan demokratiaan soveltuu huonosti sellainen ajatus, että olisi yksi muita ylempänä oleva vaikuttaja, joka voisi toimia laajemman edustuksellisen demokratian yli. Jos presidentti haluaa heittäytyä hankalaksi, hän voi yrittää toimia juuri näin.
Tämä johtaa vain turhanaikaiseen taisteluun vallasta. Siksi koko instituution alasajo voitaisiin aloittaa Niinistön presidenttikauden aikana.