Eduskunnassa tehdään huomenna hyvin todennäköisesti tärkeä päätös: parlamentti lähtee riisumaan tasavallan presidentin nimitysvaltaa Suomen Pankin johtokunnan osalta. Eduskunnan talousvaliokunta ehti jo päästä torstaina ryhmäjohtajien myötävaikutuksella sopuun lausumaehdotuksesta, joka on määrä hyväksyä suuressa salissa huomenna.
Sen mukaan eduskunta edellyttää hallituksen valmistelevan esityksen, jolla muutetaan nykyistä lakia Suomen Pankista. Talousvaliokunnan lausumassa on kolme olennaista kohtaa.
Valiokunta vaatii ensiksikin, että pankkivaltuuston on saatava päättää sitovasti Suomen Pankin johtokunnan koosta. Toiseksi se edellyttää, että hallitus käynnistää Suomen Pankin korkeimman johdon nimitysmenettelyn uudistuksen. Kolmanneksi hallituksen on valmisteltava esityksensä niin, että lainmuutos tulee voimaan vielä tämän vuoden puolella.
Jos eduskunta hyväksyy talousvaliokunnan lausumaesityksen, se heittää käytännössä taisteluhansikkaan tasavallan presidentille. Eduskunta päättää nimittäin silloin lähteä rajoittamaan presidentin nimitysvaltaa, jota Tarja Halonen on käyttänyt jo kaksi kertaa hyvin itsenäisesti. Halonenhan nimitti ensin Sinikka Salon ja sitten Pentti Hakkaraisen Suomen Pankin johtokunnan jäseniksi eduskunnan pankkivaltuuston ja hallituksen nenän edestä.
Vielä Suomen Pankin nimityskähinöiden aikoihin tuntui mahdottomalta, että eduskunnasta löytyisi ryhtiä ja päättäväisyyttä käydä käsiksi tasavallan presidentin valtaoikeuksiin. Pankkivaltuusto ja hallitus taipuivat nimittäin molemmilla kerroilla kiltisti presidentin tahtoon - jollei tavanomaista urputusta oteta huomioon.
Hallituksen ei olisi ollut mikään pakko taipua presidentin edessä, mutta se teki niin huolimatta siitä, etteivät kaikki valtioneuvoston jäsenet olleet suinkaan ihastuneita presidentin valitsemiin menettelytapoihin. Eduskunnassa tyytymättömyys presidentin toimintaa kohtaan oli paljon suurempaa, mutta välillä näytti siltä, ettei se johtaisi kuitenkaan mihinkään. Nyt se on johtamassa huolimatta siitä, että puolueilla on asiassa erilaisia omia intressejä.
Johtava hallituspuolue SDP joutuu muun muassa valvomaan sen riveistä valitun presidentin intressejä ainakin johonkin mittaan saakka.
Talousvaliokunnan ponnekkuus on yhdessä suhteessa jopa huvittavaa. Se edellyttää nimittäin Suomen Pankkia koskevaan lakiin selkeää mainintaa siitä, että pankkivaltuusto päättää sitovasti johtokunnan jäsenten määrästä. Huvittavuus on siinä, ettei asia ole edes kiistanalainen. Missään laissa ei nimittäin sanota, että Suomen Pankin johtokunnan koko kuuluisi tasavallan presidentin päätösvaltaan.
Halonenkaan ei ole yrittänyt siirtää näiltä osin päätösvaltaa itselleen. Päin vastoin kun hän nimitti Sinikka Salon johtokuntaan, hän totesi presidentin linnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa, ettei hän ole ottanut eikä voi ottaa kantaa johtokunnan kokoon, kun päätösvalta asiassa kuuluu pankkivaltuustolle.
Tapahtuneiden tosiasioiden perusteella voidaan tietenkin väittää, että Halonen on ottanut tosiasiallisen päätösvallan itselleen myös Suomen Pankin johtokunnan koon osalta, kun hän on nimittänyt siihen vain yhden henkilön, vaikka pankkivaltuusto ja maan hallitus ovat esittäneet johtokuntaan kahta lisähenkilöä. Tulkinta on kuitenkin hätäinen ja perustuu enemmän pankkivaltuuston lälläröintiin kuin presidentin ilmaisemaan tahtoon.
Päätösvallan todelliset rajat olisi saatu selville testaamalla käytännössä, kuinka pitkälle presidentti olisi ollut valmis menemään. Jos pankkivaltuusto olisi tehnyt uuden esityksen Suomen Pankin johtokunnan nostamisesta täysilukuiseksi heti sen jälkeen, kun Halonen oli nimittänyt sinne kahden esitetyn henkilön asemesta vain yhden, olisi huomattu, ettei mitään ongelmaa ole olemassa. Presidentti olisi kaiken todennäköisyyden mukaan täydentänyt johtokunnan täysilukuiseksi. Johtokuntaanhan voi kuulua pääjohtajan lisäksi enintään viisi muuta jäsentä.
Mikään julkinen tieto ei viittaa siihen, että Halosen tarkoitus on ollut hakea uusi lain tulkinta ja siirtää päätösvalta Suomen Pankin johtokunnan koon osalta itselleen. Presidentin mielenkiinto on kohdistunut ensi sijassa henkilövalintoihin. Kun hallitus ja pankkivaltuusto jättivät hänelle keskinäisen kinastelunsa takia pelitilaa, hän käytti sitä hyväksi ja esti poliitikkojen nimitykset Suomen Pankin johtokuntaan.
Se on yksi syy siihen, miksi Halonen nauttii suurta kansansuosiota.
Halosen menettelytavat ovat kiistatta parlamentarismia korostavan uuden perustuslain hengen vastaisia. Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa eli on eduskunnan pankki. Periaatteessa on nurinkurista, että presidentti nimittää eduskunnan reviiriin kuuluvan laitoksen korkeimman johdon, mutta niin on laissa päätetty. Yleisradiokin kuuluu eduskunnan toimivaltaan, mutta kenenkään päähän ei ole juolahtanut, presidentin pitäisi nimittää yhtiön toimitusjohtaja.
Uusi perustuslaki tuli voimaan vuonna 2000. Laki Suomen Pankista oli uusittu puolisen vuosikymmentä aiemmin, mutta niitä ei ole saatettu linjaan keskenään. Eduskunnan talousvaliokunta ei edellytä nytkään, että perustuslakiin kajottaisiin, vaikka se voisi olla valtasuhteiden kannalta kestävin ratkaisu. Eduskunnalle näyttää riittävän, että presidentin nimitysvaltaa rajoitetaan Suomen Pankkia koskevan lain muutosten avulla.
Ydinkysymys kuuluu, kuinka pitkälle hallitus haluaa riisua presidentin nimitysvaltaa, kun se valmistelee eduskunnan edellyttämää esitystä. Presidentin valta-asema supistuu selvästi, jos häneltä viedään oikeus nimittää Suomen Pankin johtokunnan jäsenet.
Niin pitkälle ei kuitenkaan olla menossa. Merkit viittaavat siihen, että presidentille jäisi yhä oikeus nimittää Suomen Pankin pääjohtaja. Hän saisi siis tehdä jatkossakin kaikkein tärkeimmän nimityspäätöksen keskuspankissa.