Viime viikolla kiirastorstaina Viro astui Venäjän-suhteissaan askeleen lähemmäksi Suomea, kun presidentti Kersti Kaljulaid tapasi Moskovassa presidentti Vladimir Putinin.
Tapaaminen oli historiallinen erityisesti sen vuoksi, että kahden naapurimaan johtajat keskustelivat ensimmäistä kertaa sitten Viron neuvostomiehityksen päättymisen vuonna 1991 laajasti sekä kansainvälisistä että kahdenvälisten suhteiden aiheista.
Virossa, kuten Latviassa ja Liettuassa, on viime vuosina vallinnut jyrkän torjuva asenne kaikenlaiseen dialogiin Venäjän kanssa. Muodollisesti siihen on ollut syynä Eurooppa-neuvoston eli EU-maiden johtajien maaliskuussa 2014 sopima linjaus, jonka mukaan ”jäsenvaltiot eivät toistaiseksi järjestä kahdenvälisiä säännöllisiä huippukokouksia Venäjän kanssa”.
Samalla EU:n ja Venäjän välinen tavanomainen kanssakäyminen jäädytettiin johtuen Krimin valtauksesta. Päätöksen hetkellä EU:ssa oli kenties toiveita, että Ukrainan kriisi saataisiin nopeasti ratkaistua, jonka jälkeen Venäjän-suhteissa voitaisiin palata normaaliin päiväjärjestykseen.
Nyt viimeistään pitäisi olla selvää, ettei paluuta vanhaan, kylmän sodan jälkeen rakennettuun yhteistyön kehikkoon ole, vaan EU:n on totuteltava siihen, että Venäjän nykyjohto on valinnut geopoliittisen vastakkainasettelun tien.
Venäjän poliittinen järjestelmä ei ole demokratisaation tai eurooppalaistumisen tiellä, kuten Euroopassa vielä presidentti Dmitri Medvedevin kaudella 2000-luvun lopulla toivottiin. Se, että Venäjän kanssa ei puhuta, ei ole tässä uudessa normaalissa kestävä tai hedelmällinen tapa toimia.
Viime vuosina tapaamisia Venäjän johdon kanssa onkin järjestänyt kasvava joukko jäsenmaita, mukaan lukien tunnetusti Suomi. Suora keskusteluyhteys itänaapuriin voi antaa Virolle lisää uskottavuutta ja suoran käden tietoa EU:n ja Naton sisäisissä Venäjä-keskusteluissa.
EU-maiden kahdenvälisten Venäjän-suhteiden varjopuolena on aina ollut se, että ne saattavat vaarantaa unionin yhtenäisyyden. EU:n yhteinen ulkopolitiikka on heikko eikä se korvaa jäsenmaiden kansallista ulkopolitiikkaa.
Se asettaa kuitenkin yhteisen kehikon, joka Venäjän kohdalla on viime vuosina osoittautunut yllättävän kestäväksi. Venäjä toki mielellään korostaa kahdenvälisiä suhteita tavalla, joka näyttää lyövän kiilaa EU-maiden väliin.
Ikävä kyllä jäsenmaat saattavat myös itse voimistaa hajottavaa viestiä.
Kaikkein kriittisimmät kommentit presidentti Kaljulaidin Moskovan-vierailuun kuultiin Liettuasta, jossa Viroa arvosteltiin Baltian maiden yhtenäisyyden rikkomisesta ja Venäjän edessä nöyrtymisestä.
Virolle EU:n ja Naton yhtenäisyys Venäjän suuntaan on tietysti yhtä tärkeää kuin ennenkin. Tuskin Venäjän puolella on pienintäkään toivoa, että Viro olisi se jäsenvaltio, joka lähtisi hajottamaan EU:n sopua esimerkiksi Venäjän-vastaisista pakotteista.
Kaljulaid nosti vierailullaan esiin erimielisyydet Venäjän kanssa koskien Ukrainan ja Georgian konflikteja. Tapaamiselta ei odotettu edistystä näissä asioissa. Lännen ja Venäjän välillä vallitsee perustavanlaatuinen erimielisyys koskien Euroopan turvallisuusjärjestystä ja Ukrainan paikkaa siinä.
Niin kauan kuin tätä erimielisyyttä ei ratkaista, eivät Venäjän suhteet sen eurooppalaisiin naapureihin voi olla aidosti kovin hyviä.
Kahdenvälisissä suhteissa on kuitenkin myös valoisampia alueita. Viron ja Venäjän välinen raja-alueiden yhteistyö ja kulttuuriyhteistyö ovat toimineet hyvin myös viime vuosina.
Tilanne on vaikeampi taloussuhteiden saralla. Vuonna 2011 yli 10 prosenttia Viron ulkomaankaupasta suuntautui Venäjälle. Sittemmin luku on melkein puolittunut. Lasku alkoi jo ennen Ukrainan kriisiä ja sai lisää vauhtia EU:n asettamien talouspakotteiden ja Venäjän vastapakotteiden myötä. Viron ei kannata odottaa idänkaupan nopeaa nousua. Sen Venäjän-suhteiden kehikko ongelmineen ei ole olennaisesti muuttunut.
Laajemmat rakenteelliset tekijät, mukaan lukien pakotteet ja vastapakotteet, mutta myös Venäjän talouden heikkoudet, toimivat vahvana rajoitteena.
Lisäksi Viron on viisasta välttää kovin tiiviitä yhteyksiä suorasti tai epäsuorasti Venäjän valtion ohjauksessa toimiviin, strategisesti merkittävien sektoreiden yrityksiin.
Viron presidentti ilmaisi Moskovassa huolensa kansainvälisen oikeusjärjestyksen rapautumisesta. Monenkeskisten instituutioiden ja sääntöjen heikkeneminen ei johdu vain Venäjän toimista, mutta se luo Venäjälle lisää pelitilaa.
Kahdenvälisten suhteiden merkitys oman turvallisuuden kannalta keskeisiin valtioihin, hyvässä tai pahassa, korostuu nykyisessä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä.
Kristi Raik on Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja.