Turkin syvät yhteiskunnalliset ongelmat rävähtivät järkyttävästi esille perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun osa armeijasta ryhtyi sotilasvallankaappaukseen. Kapinallisten tarkoitus oli syrjäyttää itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja istuttaa johtoon rauhanneuvostoksi kutsuttu ryhmä.
Vallankaappaus kuitenkin epäonnistui muutamassa tunnissa presidentille uskollisten joukkojen palauttaessa järjestyksen Istanbuliin ja pääkaupunki Ankaraan.
Kaikesta päätellen sotilasvallankaappausta oli suunniteltu armeijan keskuudessa jo pitkään.
Panssarein ja lentokonein varustautuneet kapinalliset saivat aluksi otetta kahdessa suurimmassa kaupungissa, Istanbulissa ja pääkaupunki Ankarassa, sekä valtasivat muun muassa televisioaseman. Tv-lähetyksessä kaappaajat julistivat sotatilan ja ulkonaliikkumiskiellon. Presidentti ei oleskellut Ankarassa vaan lomaili Länsi-Turkissa.
Sotilaiden hanke Erdoğanin kaatamiseksi ei tullut täytenä yllätyksenä. Armeijan piirissä on koko Erdoğanin pääministeri- ja presidenttikausien ajan kytenyt suuttumus presidentin vallan kasvattamiseen ja demokraattisten instituutioiden alistamiselle islamin uskonnolle.
Armeija on perinteisesti edustanut maallistunutta voimaa Turkissa.
Vallankaappaus ei koskaan voi olla oikea tapa ratkoa valtapoliittisia kysymyksiä. Demokratia ei kasva kiväärinpiipusta. Erdoğan voi kuitenkin suurelta osin syyttää tapahtuneesta myös itseään.
Erdoğan on ollut vallassa 13 vuotta. Pääministeriyden jälkeen hän nousi presidentiksi vuonna 2014. Koko tänä aikana demokratian tila Turkissa on huonontunut ja ilmapiiri kiristynyt. Kansainvälinen yhteisö on ollut huolestunut Turkin takaperoisesta kehityksestä.
Erdoğan on aggressiivisesti keskittänyt yhä enemmän valtaa itselleen. Siinä hän on käyttänyt hyväkseen islamisaatiota eli vanhakantaisen uskonnon tuomista läpi yhteiskunnan. Naisten asemaa on heikennetty. Erdoğanista kertoo paljon, että hänestä kertovien vitsien esittämisestä voi saada vankeustuomion.
Erdoğanin vallankäyttöön kuuluu, että oppositio on käytännössä hävitetty eikä siitä ole enää vastavoimaksi. Politiikasta päättää yksi puolue, Erdoğanin perustama AKP. Turkin media on väännetty väkisin valtapolitiikan tukijaksi eikä kriittisiä äänenpainoja sallita. Erdoğan on tehnyt tempun vangituttamalla tai muuten hiljentämällä päätoimittajia.
Turkissa vallitsee yksi totuus, vaikka kansa on jakaantunut kahtia. Erdoğan ei halua puheistaan huolimatta yhdistää kansaa, sillä nykytilanne on hänelle enemmän eduksi.
Kaappausyrityksen jälkeen Turkki ei ole entisensä. Odotettavissa on ruma jälkinäytös, kun Erdoğan aloittaa lupaamansa armeijan kovakätisen puhdistuksen. Se heijastuu koko yhteiskuntaan. On selvää, että Erdoğanin tapainen presidentti tiukentaa otettaan, sillä hänellä on syytä pelätä uusia vallankaappauksia ja levottomuuksia.
Pääkirjoitus