Vanhan valtiosäännön aikana oli luontevaa, että hallitus ja eduskunta perääntyivät, jos niitä uhkasi yhteentörmäys tasavallan presidentin kanssa. Presidentin valtaoikeudet olivat ennen vuoden 2000 perustuslakiuudistusta niin laajat, ettei presidentin kanssa ollut järkevää heittäytyi poikkiteloin. Viisas väistyi.
Uusi perustuslaki tuli voimaan samana päivänä 1.3.2000, jolloin Tarja Halonen antoi Suomen ensimmäisenä naispresidenttinä juhlallisen vakuutuksen eduskunnan edessä. Uusi perustuslaki vei presidentiltä valtaa ja teki eduskunnan tuen varassa toimivasta pääministeristä Suomen tärkeimmän poliittisen johtajan, aidon parlamentarismin hengessä.
Suomen valtiollinen elämä soljuu silti yhä melkein kuin vanhan perustuslain aikana. Vain presidentti on Suomessa jotain; pääministeri on "pelkkä" poliitikko. Näyttää siltä kuin kukaan ei olisi huomannut muutamia valtiosääntöeksperttejä lukuunottamatta, että perustuslaki on vaihtunut. Suomalaisissa elää syvässä suuren, oikeudenmukaisen johtajan kaipuu. Se on perua tsaarin vallan ajoilta.
Poliitikotkin jäykistyvät, kun tapaavat presidentin, eikä se johdu yksinomaan Halosen huippusuosiosta. Hyvä osoitus siitä on oikeusministeri Johannes Koskisen 2001 käynnistämä perustuslakiuudistuksen seuranta, joka on ponnekkaan alun jälkeen lässähtänyt pelkäksi rupatteluksi. Jopa eduskunnan perustuslakivaliokuntakin näyttää alistuvan oikeusministeriön tavoin kiltisti presidentin tahtoon.
Perustuslakivaliokunnalla on ollut Kekkosen ajoista lähtien veturin ja suunnannäyttäjän rooli kaikissa valtiosääntöuudistuksissa. Se vei pieniä ja suuria uudistuksia eteenpäin lannistumatta, vaikka se koki välillä koviakin ajallisia takaiskuja. Se ei kuitenkaan hellittänyt koskaan, ja se sai komean sulan hattuunsa, kun uusi perustuslaki tuli voimaan yli kolme vuotta sitten.
Torstaina samainen perustuslakivaliokunta kävi kuulostelemassa Halosen mietteitä uudesta perustuslaista. Presidentin kanta uudistukseen kävi ilmi jo viime maaliskuussa, kun hän puhui vanhan eduskunnan edessä viimeisen kerran. Hän sanoi valtiopäivien päättäjäisissä pyrkineensä toteuttamaan parhaan kykynsä mukaan perustuslakia.
Perustuslain seurantaraporteissa ja perustuslakivaliokunnassa asia on nähty toisin. Niissä on ongelmiksi määritelty muun muassa presidentin toiminta Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimitysten yhteydessä. Eduskunnassa on vaadittu jo pitkään ja kuuluvasti presidentin nimitysvallan riisumista. Koskinenkin on myöntänyt ongelman olemassaolon.
Toinen konkreettinen pulma on presidentin oikeus pyytää lausuntoja korkeimmalta oikeudelta. Muistissa on vielä eduskunnan ja presidentin yhteentörmäys Ahvenanmaan itsehallintolakia koskeneessa tulkintakiistassa. Presidentti veti siinä pitemmän korren.
Jännitteitä presidentin ja eduskunnan välillä on esiintynyt ulkopolitiikassakin. Kahden lautasen ongelman lisäksi ei ole täysin selvää, johtaako Suomen EU-politiikkaa pääministeri vai presidentti. Entä miten oppositiolle järjestetään oikeus saada salaiseksi määriteltyä tietoa ulkopolitiikasta? Tämä on asia, johon kompastui pääministeri Anneli Jäätteenmäki.
Kahden valtiomahdin, eduskunnan ja presidentin, tapaaminen, ei tuonut esiin kuitenkaan mitään uutta. Jo etukäteen tiedettiin, että Halonen haluaa pitää tiukasti kiinni presidentin nykyisistä, supistetuista valtaoikeuksista. Käsitys vahvistui torstaina. Halonen ei halua muutoksia edes opposition informointitapaan viime aikojen tapahtumista huolimatta. Nimitysvaltaansa presidentin kerrotaan puolustaneen hyvinkin tiukasti.
Tarkista siinä sitten perustuslakia, kun mistään ei löydy sitä instanssia, joka tekisi ratkaisevan siirron. Vanha politiikan perussääntö on, ettei perustuslakiuudistusta hoideta lakialoitteella. Tarvitaan hallituksen esitys, mutta mistä se tulee, kun oikeusministeri on vetänyt länget kaulaansa. Koskinen kehaisi jo viime talvena uutta perustuslakia kypsän parlamentaarisen demokratian osoitukseksi.
Oikeusministeriössä valmistellaan perustuslakiin vain yhtä uudistusta, jolla on periaatteellista merkitystä. Se koskee lain yhdeksättä pykälää, joka kieltää luovuttamasta tai siirtämästä Suomen kansalaista toiseen maahan vastoin tahtoaan. Ehdotonta kieltoa aiotaan lieventää. Mikään ei viittaa siihen, että presidentin valtaoikeuksiin kajottaisiin oikeusministeriön valmistelusta.
Presidentin nimitysvaltaa pohtinut valtiovarainministeriön toimikunta esitti toukokuussa vaihtoehtoja Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimitysmenettelyn muuttamiseksi, mutta ei tehnyt yhtä konkreettista ehdotusta. Ilmeisesti tämäkin asia haudataan, vaikka Suomen Pankin perustuslaillinen asema ei muuttunut 1.3.200. Vain presidentin tapa käyttää valtaa muuttui.
Halonen on poikennut kahdesti eduskunnan pankkivaltuuston esityksistä. Hän ei hyväksynyt johtokunnan jäseniksi esitettyjä henkilöitä sen paremmin kuin esitystä johtokunnan koostakaan. Kyseessä ei ole pikku juttu, sillä kyseessä on yksi pankkivaltuuston tärkeimpiä tehtäviä. Mihin valtuustoa sitten tarvitaan, jos ei siihen, mitä laki sanoo?
Suomessa on opittu pelkäämään presidenttiä. Halosella ei ole kuitenkaan sellaisia valtaoikeuksia kurittaa ja tukistaa poliitikkoja kuin edeltäjillään, nimitysvaltaa lukuunottamatta. Yksistään sillä Halonen ei kuitenkaan hallitse vallankäyttöä ja poliittisia prosesseja. Myös Halosen epävirallinen valta vaikuttaa.
Sosiaalidemokraatit eivät lähde suin surminkaan tukkanuottasille oman ja kaikkien aikojen suosituimman presidentin kanssa. He haluavat päin vastoin osansa Halosen säteilystä. He pystyvät tukkimaan halutessaan hallituksessa kaikki yritykset kajota presidentin valtaan.