Kaksi vuosikymmentä ehdittiin olla hiljaa. Sitten kaikki vanha jäi uuden samettivallankumouksen alle ja taas ollaan vaiti. Vuosi 1968 on yhä käsittelemätön tapahtumien sarja tshekeille. Prahan kevään ja syksyn eläneet eivät juurikaan halua puhua. Nuoremmat eivät tiedä siitä mitään eivätkä ole kiinnostuneitakaan.
Vilma Zierhutova, 82, kävelee Vltava-joen vartta kohti kotiaan. Helle puskee kosteutta ihon pintaan. Vasemmalle puolelle jää viisikierroksinen, korttelin kokoinen, paikoittain hiilen tummaksi patinoima entisen kommunistisen puolueen keskuskomitean rakennus. Kommunistit on häädetty ja siellä pitää päämajaansa liikenneministeriö.
Tämä ikäihminen ei halua vaieta, vaan puhua. "Mielelläni kerron", hän sanoo iloinen pilke silmissään. Että jotakuta kiinnostaa, miten hän - entinen metatallitehtaan suunnittelija - kokee 40 vuoden takaiset tapahtumat.
"En ollut silloin (20.8.1968) Prahassa, olimme juuri lähteneet Itä-Saksaan. Siellä kuulimme tapahtumista. Saksalaiset ilmaisivat myötätuntoaan meitä kohtaan. Toivat ison radion, josta saimme kuulla uutisia. Kun palasimme 25. elokuuta, sotilasajoneuvoja liikkui kaikkialla ja me pelkäsimme, että meitä ammutaan. Se oli hirveää. Tuokin keskuskomitea oli ympäröity tankein", Vilma Zierhutova sanoo viittoillessaan entisen valtabunkkerin suuntaan.
Neuvostoliiton tankit tulivat ensimmäisenä juuri keskuskomitean kulmille, aamukahdelta 21. elokuuta. Sisällä istui puoluejohto. Osa kommunistijohtajista halusi toivottaa vastavallankumousta kukistamaan tulleet sosialistisen veljesmaiden joukot tervetulleeksi. Toisten mielestä maata ei uhannut mikään vastavallankumous ja tshekkoslovakialaiset osasivat pestä pyykkinsä itse. Tämä kanta voitti.
Sosialistimaiden leirissä oli jo pitkään vedetty köyttä siitä, voiko Tshekkoslovakia lähteä kulkemaan ihmiskasvoiseen suuntaan, mikä tarkoitti suurempia vapauksia kansalle. Tätä ei etenkään pysähtyneisyyden tilaan jämähtäneen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdossa katsottu suopein silmin.
Vilma Zierhutovalla ei kovin suuria odotuksia ollut: "Kommunistien uudistuspuheet olivat enemmän ja vähemmän suunsoittoa. Niille, jotka niitä todella miettivät, kävi köpelösti."
Puoluejohto rauhoitteli
Kesäkuun alussa perustetun totalitaaristen hallintojen tutkimusinstituutin historian maisteri Lukas Cvrcek kertoo, että miehittäjien pyrkineen ensitöikseen ottamaan haltuunsa keskeiset poliittiset kohteet. Näistä puoluejohdon päämaja oli tärkein. Tällä tavalla haluttiin nopeasti eristää uudistusmielinen puoluejohto. Seuraavaksi marssittiin turvallisuuselinten päämajoihin ja sitten tiedotusvälineisiin. Avainpaikat miehitettiin tuona elokuisena päivänä.
Tshekkoslovakian kommunistinen puolueen johtoon oli tammikuussa noussut uudistusmielinen slovakki Alexander Dubcek. Vallanvaihdos sujui rauhallisesti. Vanhoillisiin luettu Antonin Novotny siirrettiin vähemmän tärkeälle paikalle eli presidentiksi. Tosin tästä tehtävästä hän joutui luopumaan myöhemmin keväällä.
Puoluejohto hyväksyi yöllä miehityksen vastaisen lausuman. Cvrcek arvioi, että se oli tarkoitettu rauhoittamaan kansaa, kehotukseksi tyytyä passiiviseen vastarintaan. Keskuskomitean saartaneet joukot menivät sisään taloon pyssyjen kanssa.
Samaan aikaan prahalaiset kuuntelivat, kuinka lentokone toisensa jälkeen laskeutui kentälle. Ihmisiä alkoi kerääntyä kaduille. Puoluejohtajat kurkistelivat ikkunoista. Kansa kadulta ikkunoiden suuntaan. Miehittäjät hätistivät väkeä ampumalla varoituslaukauksia ilmaan. Käsky oli, ettei saa ampua kohti ihmisiä.
Kotona ei puhuttu
Na Porici -kadulla sijaitsevan kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan Rude Pravon toimituksen kävi kömpelömmin kuin keskuskomitean rakennuksen. Miehittäjät tyhjensivät talon. Kansan kielellä: varastivat kaiken, minkä irti saivat.
Rude Pravo on suomeksi yhtä kuin punainen oikeus. Sillä nimellä lehti ei ilmesty enää. Nyttemmin julkaistaan pelkkää Pravoa, siis Oikeutta. Se on Tshekin toiseksi suurin päivälehti ja kallellaan sosiaalidemokraattien suuntaan. Suurin lehti on Mlada Fronta Dnes (Nuori rintama tänään).
Vuoden 1968 tapahtumista on kerrottu lukuisia tarinoita, jotka elävät, mutta joiden todenperästä ei ole varmuutta. Yhden mukaan Rude Pravon silloinen päätoimittaja olisi juonut itsensä miehitysyönä niin täydelliseen kaatokänniin, ettei hän kyennyt tekemään mitään. Hänet vietiin selviämään Neuvostoliiton lähetystöön.
Rude Pravon entisen toimitalon edustalta tavoitettu yksityisyrittäjä Pavel Blabolil kertoo olleensa 12-vuotias miehityksen aikaan ja lomalla Pohjois-Tshekissä. "Tottakai meitä pikkupoikia kiinnosti, kun näimme saksalaisjoukkojen tulevan. Tiet olivat täynnä sotilasajoneuvoja."
Hän otaksuu, etteivät nykynuoret tiedä noista ajoista mitään. Useampia se ei edes kiinnosta. Pienessä kirjakaupassa Opletalova-kadulla työskentelevä Tereza Rehmakova vahvistaa tämän: "Kotona ei puhuttu, ylipäätään siitä ei puhuttu."
Aivan kirjakaupan kulmilla tapahtui yksi miehityksen surmatöistä
- yksi harvoista, joka saatiin selvitettyä perusteellisesti. Kirjapaino-opiskelija Miroslav Beranek kulki tästä ohi kavereidensa kanssa, kun puntiksella ollut neuvostosotilas ampui hänet kännipäissään.
Miroslav Beranek osasi venäjää, sillä hän oli opiskellut Neuvostoliitossa. Siellä oli myös tyttöystävä. He olivat kirjeenvaihdossa . Beranek työskenteli kirjapainossa, joka teki laittomia lentolehtisiä.
Beranek nimitti neuvostosotilasta miehittäjäksi. Tämä tuli lähelle ja sanoi, että jos olen miehittäjä, ammu minut, ja ojensi pistoolinsa Beranekille. Saman tien venäläinen otti aseen takaisin itselleen ja ampui tshekkinuorukaiseen kolme laukausta.
"Tämä on ainoita tapauksia, joissa tekijän nimi tiedettiin heti ja josta kuultiin tuomio. Ampuja sai kolme vuotta huolimattomasta aseen käytöstä. Sittemmin tutkintapöytäkirjat ovat kadonneet", Lukas Cvrcek kertoo.
Jääkiekko kuumensi
Tunnelma tiivistyy matkalla Vaclavin aukiolle - aukiolle, jonne prahalaiset kokoontuvat aina, kun maassa tapahtuu jotain tunteita kuohuttavaa. Tshekkoslovakian tietotoimiston pääkonttori oli totta kai paikka, joka miehitettiin nopeasti. Olihan sillä hyvät yhteydet maailmalle. Tietotoimistolle kävi samoin kuin Rude Pravon toimitilalle: kaikki tuhottiin.
Tosin tietotoimistosta oli ehditty jo ottaa yhteyksiä eri puolille maailmaa ja muodostaa vaihtoehtoisia tiedonkulkukanavia ennen kuin neuvostojoukot tulivat ja vetivät piuhat irti.
Vaclavin aukion toisessa päässä kohoaa kansallismuseon massiivinen rakennus. Sen tummapuhuviin pilareihin on jäänyt Prahan syksyn luodeista pysyvät muistot. Vaikka pilareita on paikkailtu, merkit näkyvät.
Keskellä aukioita on kaksi vaatimatonta muistolaattaa: toisessa lukee Jan Palach ja toisessa Jan Zajic. Ympärillä on muutama kukka. Kumpikin olivat nuoria miehiä, jotka vuonna 1969 tekivät itsemurhan vastalauseeksi miehitykselle ja ikään kuin herätelläkseen maamiehiään. Palachen hautajaisista muodostui merkittävä miehityksen vastainen mielenosoitus, joka kokosi toistakymmentä tuhatta ihmistä.
Vielä suuremman tunteenpurkauksen aiheuttivat vuoden 1969 jääkiekon MM-kisat, jossa Tshekkoslovakia peittosi pitkään voittamattomana esiintyneen Neuvostoliiton punakoneen. Uudistusmieliselle kommunistijohtajalle Aleksander Dubcekille nämä mielenilmaukset merkitsivät potkuja. Tilalle nostettiin Gustav Husak, stalinismin aikana vankiloissa kasvanut poliitikko. Alkoi normalisoinnin aika matkalla kohti pysähtyneisyyttä ja sosialismin romahdusta.
Tukikohtia torjutaan taas
Palachen muistolaatan ja pyhän Vaclavin patsaan väliin on pystytetty teltta, jossa kaksi miestä kerää nimikirjoituksia. Niillä halutaan vastustaa Yhdysvaltain tutka-aseman sijoittamista Tshekkeihin. Historian siivet havisevat: Neuvostoliittoliittolaiset tulivat 1968 ja perustivat tukikohtansa. Kun heidät saatiin pois 1991, on uusi vieras jo tulossa.
"Tällainen yhteys on, juuri tähän haluamme vaikuttaa", sanoo teltasta tavoitettu Jan Ruzicka, 28.
Hän pitää vuoden 1968 tapahtumia edelleen kansallisena traumana. "Koulun historian opetus ei koskaan ole päässyt vuoteen 1968 saakka."
Ensimmäinen erä tukikohdan vastustajien nimiä on jo lähtenyt Tshekin parlamentille; listassa oli 120 000 ihmisen allekirjoitukset. Mielipidemittausten mukaan 60-70 prosenttia vastustaa tutka-asemien tuloa. Vuoden 1968 tapahtumat lienee syynä, ettei vieraita sotakaluja haluta omalle alueelle. Tshekkoslovakia oli ainut Neuvostoliiton satelliitti, jossa tällä ei ollut tukikohtaa ennen vuotta 1968.
Pyhän Vaclavin patsaan jalustasta muodostui merkittävä mielenosoituspaikka miehityksen alkuaikoina. Jalustaan kiinnitettiin kuolinilmoituksia tyyliin: "Jindrich Krahulec, syntynyt 1948, kuollut 21.8.1968 neuvostomiehittäjien toimesta." Tuolloin Prahassa opiskellut, myöhemmin Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajana toiminut Reijo Nikkilä liimasi jalustaan lapun, jossa luki: "Suomi on kanssanne".
Kaupunkisotaa
Lopulta päästään miehityksen taistelujen päätantereelle - Tshekkoslovakian radiotalon edustalle. Näyttävimmät yhteenotot tapahtuivat sen nurkilla. Talon lähettyvillä kuoli suurin osa, 16 kansalaista, Prahan kaikkiaan 25 uhrista. Koko maassa miehityksen takia menetti henkensä 108 ihmistä.
Ilmassa värisivät kaupunkisodan ainekset, kun mielenosoittavat tukkivat katuja barrikadein. Hurjapäisimmät uhrasivat itsensä: heittäytyivät sotilasajoneuvojen alle ja kuolivat siihen. Tankkien polttoainesäiliöitä sytytettiin palamaan, ammuslasti räjäytettiin ja saivatpa mielenosoittajat yhden tankinkin tuhottua.
Lähtölaskenta alkoi
Tshekkoslovakian miehityksellä oli laajat seuraamukset. Se repi sosialististen maiden jo ennestään huteria välejä ja jakoi läntisen kommunistileirin eurokommunisteihin ja Moskova-mielisiin.
Tshekkoslovakian sisällä uudistajat sysättiin sivuun tehtävistään. Lehdistövapaus kumottiin ensimmäisten joukossa. Ainoat Prahan kevään uudistukset, jotka jäivät elämään syksyn jälkeen, olivat tshekkien ja slovakkien liittovaltion synty sekä viiden päivän työviikko.
Jopa sellainen suomalaisille tuttu urheilija kuin Helsingin olympialaisten kolminkertainen pitkän juoksun kultamitalisti Emil Zatopek (1922-2000) joutui puhdistusten uhriksi. Totalitarismia tutkivan instituutin arkistotiedoista ilmenee, että Zatopekiä seurattiin koko ajan.
Jo 1950-luvulla salaisen poliisiin asiakirjoihin merkittiin, kuinka Zatopekin avioliitto rakoilee. Kuinka Emil Zatopek sanoo harkinneensa maasta muuttoa, ellei sillä olisi poliittisia seuraamuksia. Vastavakoilun majurin tietona on kirjattu eversti Zatopekin väitelleen neuvostoliittolaissotilaiden kanssa Tshekkoslovakian uudistuspolitiikan oikeutuksesta 13.8. 1968, siis vain vähän ennen miehitystä.
Raskauttavana pidettiin 9.11.1968 eräiden tunnettujen urheilijoiden allekirjoittamaa lausuntoa lehdistövapauden puolesta. Zatopekin kohtaloksi koitui sama kuin tuhansien muiden: hänet siirrettiin raskaaseen ruumiilliseen työhön maaseudulle.
Ensimmäisenä entisenä sosialistimaana Tshekki avasi kommunistiajan salaisen poliisin arkistot kaikkien luettaviksi. Sieltä löytyvät "Satupekankin" tarinat.