Mikäli keskusta yltää suurvoittoon ensi kevään eduskuntavaaleissa ja mikäli sosiaalidemokraatit pääsevät ylös suosionsa aallonpohjalta ja kokoomus kärsii tappion niin kuin viimeisimmät mielipidemittaukset ennakoivat, pöytä on katettu punamultahallitukselle.
SDP:n ja keskustan viikonvaihteessa pitämien puolue-elinten kokousten perusteella näiden puolueiden tavoitteet tuskin ovat este hallitusyhteistyölle kuten keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi kommentoidessaan SDP:n linjauksia.
SDP:llä ja keskustalla on samansuuntaisia pyrkimyksiä, vaikka keinot eroavatkin toistaan. Keskeisintä on talouden saaminen nousuun ja työttömyys laskuun. Tavoitteet eivät tietenkään ole näiden kahden puolueen yksinoikeus.
Niin ikään puolueiden johtajat varoittelevat kannattajaan elättelemästä suuria toiveita paljon rahaa vievistä uudistuksista.
Venäjän Ukraina-operaatioiden jälkeen vilkastunut keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä ei sekään jaa SDP:tä ja keskustaa. Ne eivät ole viemässä Suomea Natoon, joskaan eivät sulje pois sitä mahdollisuutta. Ne jatkaisivat Nato-suhdetta edellisten hallitusten linjalla.
SDP:n ja keskustan varaan rakentuvalla punamultahallituksella on vahva kannatus kummankin puolueen peruskannattajien keskuudessa, enemmän keskustassa kuin SDP:ssä.
SDP:n kannattajissa on paljon niitä, jotka pitävät kokoomusta keskustaa mieluisampana kumppanina. Pääministeri Alexander Stubbin johtokaudella kokoomus on kuitenkin hivuttautunut oikealle ja keventänyt politiikan tekotapaa niin paljon, että se herättää ärtymystä SDP:ssä. Tyytymättömyyttä ruokkii myös se, että SDP on maksanut yhteistyöstä kumppaniaan kalliimman hinnan kannatuksen laskuna.
Kokoomusta vieroksutaan, koska sen nähdään ajavan enemmän parempituloisten kuin keski- ja pienituloisten asiaa, jota taas sosiaalidemokraatit ja keskusta painottavat.
Keskustan hampaankolossa on vielä historiansa surkein eduskuntavaalitulos vuodelta 2011. Puolue sai niskaansa puheenjohtajiensa Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen hallitusten epäonnistumiset, vaikka kokoomus istui samoissa hallituksissa.
Historian pidemmässä tarkastelussa on usein nostettu esille SDP:n ja keskustan yhteistyön merkitys hyvinvointivaltion rakentamisessa. Ilmeisesti samanlaista sielujen sympatiaa tunnetaan nyt tilanteessa, jossa hyvinvointivaltio on kriisissä.
Eduskuntavaaleihin on aikaa ja paljon ehtii vielä tapahtua. Tähän pätee vanha viisaus, ettei karhua kannata nylkeä ennen kuin se on kaadettu. Vaalien tulos ratkaisee viime kädessä tulevan hallituksen kokoonpanon.
SDP ja keskusta eivät kykene muodostamaan enemmistöhallitusta kaksin. Perussuomalaisten johdossa hinku hallitukseen on selvä. Tämä sopii hyvin SDP:lle ja keskustalle. Kesyttämällä perussuomalaiset hallituspolitiikan taakse saataisiin torjutuksi pakoa niistä ainakin siihen suuntaan.
Pääkirjoitus