Suomen tämän hetken ykkösluistelija Susanna Pöykiö nousi lopputuloksissa viidenneksi taitoluistelun gp-sarjan ensimmäisessä kilpailussa Pittsburghissa Yhdysvalloissa. Lyhytohjelman jälkeen kahdeksantena ollut Pöykiö voitti vapaaohjelman. Pöykiö sai vapaaohjelmastaan pisteet 97,40. Pöykiön yhteispisteet uudella pistelaskujärjestelmällä olivat 140,38.
- Vapaaohjelma oli verrattain puhdas, mutta tarkat silmät, kuten minun ja valmentajani, löytävät siitä vielä virheitä. Esimerkiksi yksi kolmoisflippi jäi kakkoseksi. Olen silti tyytyväinen suoritukseeni, Pöykiö sanoi.
Kilpailun voitti Yhdysvaltain Angela Nikodinov, jonka voittopisteet olivat 149,50.
Hallitseva pariluistelun maailmanmestari Tatjana Totmjanina putosi pää edellä jäähän eilisessä osakilpailussa kilpasuorituksen aikana, kun hänen parinsa Maksim Marinin menetti otteensa pitäessään Totmjaninaa päänsä päällä yhdellä kädellä.
Totmjanina kiidätettiin sairaalaan, mutta lääkäreiden mukaan hän oli kunnossa. Totmjanina pidetään kuitenkin tarkkailussa yön yli ja myöhemmin hänelle tehdään lisätutkimuksia.