Jori Pisilä on aavistuksen verran hämillään. Rapian viikon verran miestä on voinut puhutella hoi jeon moo soolin maailmanmestariksi. Mutta Pisilän päässä ei MM-kulta juurikaan kummittele.
Meksikolainen Manuel Chi kukistui alle 58-kiloisten loppuottelussa Pisilän ylivoiman edessä ja piste. Ei uhoa, ei hehkutusta. Reissu Meksikon Cancunin MM-kisoihin oli hieno kokemus ja mukavahan siellä oli voittaa. Siinä kaikki.
"Tämä on pieni laji, eikä kilpaileminen muutenkaan ole niin tärkeää. Se on hyvä motivaattori, ei muuta", kuittaa Kempeleessä asuva 24-vuotias koneteekkari.
"Minulle on tärkeintä itseni kehittäminen, kilpailut ovat vain mittareita, joilla voi tarkistaa miten siinä on onnistunut."
"Harrastan tätä saadakseni kuntoa, jaksaakseni tehdä työtä ja elääkseni hyvälaatuista elämää. Laji antaa valmiuden nähdä ja tutkia erilaisia tilanteita rauhallisesti", Pisilä tuumailee.
Mies vaikuttaa sanojensa mittaiselta, sanalla sanottuna tasapainoiselta.
Liikkeelle
han moo dosta
Kalajoelta kotoisin oleva Jori Pisilä sanoo urheilleensa aina, mutta oman lajinsa hän löysi han moo dosta vuonna 1996. Hoi jeon moo sooliin mies tutustui vasta pari vuotta myöhemmin.
Homma on edennyt harrastusasteelta elämäntavaksi: Pisilä on 1. asteen mustan vyön haltija, ja hän on opettanut han moo doa paitsi Pohjois-Suomessa myös Norjassa, missä Pisilä vietti viime talven pohjoismaisen lajiorganisaation hommissa.
Laji on läsnä kotonakin, Pisilän kihlattu Elisa Antti-Roiko on tuore mustan vyön haltija.
Han moo do on mestaruudesta huolimatta Pisilän ykkösharrastus, joskaan suuria eroja ei näiden kahden lajin välillä ole.
"Ei niitä huomaa kuin aktiiviharrastaja, mutta eri lajeja ne ovat. Nämä ja monet muut kamppailulajit ovat kuin autoja: näyttävät samanlaisilta, mutta ovat hieman erilaisia."
Han moo do ja hoi jeon moo sool ovat alkuperältään korealaisia lajeja, joita ei Koreassa juurikaan harrasteta. Hedelmällisemmän maaperän ne ovat löytäneet, kun ovat matkanneet mestariensa matkassa maailmalle.
"Koreassa taek won do on kansallislaji, sen kanssa kilpaileminen on kuin yrittäisi tuoda baseballia Suomeen", Pisilä vertaa.
Normaalia
kehitystä
Suomeen hoi jeon moo sool tuli vuonna 1991, hieman han moo don jälkeen. Molemmissa lajeissa on ripaus kaikkea sitä, mitä korealaisissa valtalajeissa (taek won do, hapkido), mutta vähän eri paketissa.
"Se on kehitysprosessi. Jonkin lajin oppilaasta tulee vähitellen opettaja, joka alkaa lanseerata omia hieman erilaisia tekniikoitaan. Jossakin vaiheessa aletaan puhua uudesta lajista", Pisilä selittää lajien kirjoa.
Itämaisille taistelulajeille on Suomessa valtava tilaus, sillä lajin kuin lajin alkeiskurssit ovat poikkeuksetta täysiä.
Pisilän mielestä vetovoima selittyy sillä, että lajit ovat tehokkaita kuntoilumuotoja. Hänen mukaansa esimerkiksi han moo do on liikeratoja ja lihaskuntoa ylläpitävää hommaa, jos mikä.
"Osansa on varmasti epävarmuuden tunteellakin. Halutaan oppia puolustautumaan."
Jori Pisilä on nähnyt kurssilaisia, jotka hakevat tappelukavereita tai -taitoja. Itämaisiin kamppailulajeihin liittyvä filosofia kuitenkin karsii moiset porukasta, sillä pinna loppuu ennen kuin potkiminen alkaa.
"Näissä lajeissa pitää ensin saada mieli kuntoon ja pää toimimaan. Aggressiivinen ihminen ei viihdy sellaisessa ilmapiirissä; hän joko rauhoittuu tai lähtee pois", Pisilä sanoo.