Oikeus valita hoitopaikkansa ja hoitava lääkäri on keskeinen osa omaan elämään liittyvästä päätösvallasta. Suomalainen asuinkuntaan kytketty malli on eurooppalaisittain poikkeuksellisen järjestelmäkeskeinen. Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve kuitenkin kärjisti tietoisesti puhuessaan loppiaisena kuntavankilassa pidettävästä suomalaisesta potilaasta. Mahdollisuuksia valintaan on, mutta ei likikään yhtä joustavasti kuin monessa vertailukelpoisessa maassa.
Suuri osa suomalaisista voi taloudellisia uhrauksia tehden valita julkisen sairaanhoidon sijasta usean yksityisen vaihtoehdon väliltä. Jo se tekee rinnastuksen vankilaan ontuvaksi. Vaikka yhteiskunta palauttaakin Kelan kautta osan kustannuksista, kaikkien rahat eivät riitä yksityiseen hoitoon. Pälven mielestä tasauksen pitäisikin olla sataprosenttista.
Yksityisten lääkäriasemien työllistämiseen johtavaa ehdotusta merkittävämpi on kuitenkin Lääkäriliiton puheenjohtajan näkemys, että potilaan tulisi saada valita minkä kunnan terveyskeskus tahansa ja mieluisin lääkäri hoidostaan huolehtimaan. Nykyisin kuntarajoja on niin vaikea ylittää, että kaikissa tapauksissa edes lomamatkalla tullutta akuuttia vaivaa ei suostuta hoitamaan asuinkunnan ulkopuolisessa terveyskeskuksessa.
Lääkärien ja hoitajien määrä vaihtelee kunnittain huomattavasti. Olisi kohtuullista, että ihmiset voisivat valita lähiseudultaan ruuhkattomimman terveyskeskuksen. Kotikunta vastaisi kustannuksista. Lääkäristäkin pitäisi saada esittää toive.
Ainakin suurehkoissa sairaaloissa potilaat voivat jo nykyisin valita esimerkiksi leikkauksen tekevän kirurgin useasta vaihtoehdosta. Pienissä yksiköissä tai harvinaisella erikoisalalla sellainen ei kuitenkaan ole mahdollista.
Mikäli potilaiden valinnan mahdollisuuksia ryhdytään Suomessa todella parantamaan, on jälleen mietittävä vakavasti usean pienen kunnan yhteisiä terveyskeskuksia. Siihen olisi muitakin syitä. Nykyisellään lääkäripula johtuu monesti siitä, etteivät yhden lääkärin yksiköt houkuttele hakijoita. Mitenpä houkuttelisivat, kun etukäteen on tiedossa, että kaikki työt kasautuvat yksille harteille eikä vaikeissa tilanteissa ole ketään, kenen kanssa konsultoida.
Suomessa vain on pulmana se, että rahaa näyttää riittävän lisää yleensä vain eduskunnan ja valtioneuvoston henkilökunnan paisuttamiseen ja palkkauksen parantamiseen. Poliitikkojen kuuluu panna asiat tärkeysjärjestykseen, mutta tuollainen priorisointi on vastuutonta.
paakirjoitus@kaleva.fi