Onko todellakin näin tapahtunut: useat arvostetut matemaattis-luonnontieteelliset aikakausisarjat ovat julkaisseet hölynpölyä? Näinhän ei pitäisi tapahtua, koska normaalikäytännön mukaan kaikki käsikirjoitukset lähetetään arvostetuille asiantuntijoille, joiden ammattitaitoon ja kriittiseen arvioon perustuen ainoastaan tieteellisesti korkeatasoiset työt hyväksytään julkaistavaksi.
Kuitenkin ranskaisveljespari Igor ja GrichkaBogdanovin kyhäelmät täyttävät kaikki Andersenin keisarin uusien vaatteiden määreet: asiantuntijat eivät joko laiskuuttaan tai kykenemättömyyttään puutu ilmiselviin puutteisiin ja mielettömyyksiin, vaan sallivat julkaisemisen arvostetuissa aikakausisarjoissa.
Onko kyseessä vakava tieteellinen kriisi, joka jäytää koko niinkutsutun tieteellisen totuuden muodostumisen periaatetta?
Palautetaan muistiin amerikkalaisfyysikon Alan Sokalin hyvin suunniteltu hyökkäys postmodernia yhteiskunta-analyysia vastaan. Eräs tämän ajattelutavan keskeisiä teesejä on, että ei ole olemassa sosiologisesti riippumattomia totuuksia: jopa eksaktien luonnontieteiden järkkymättömänä pidetty totuusarvo on ainoastaan ympäröivän tiedeyhteisön hyväksymä normi, eikä mikään absoluuttinen totuus.
Käytännön pila
Sokalin hengessä
Ajattelutavan kannattajat suosivat äärimmäisen monimutkaisia päättelyketjuja, jotka näyttävät käyttävän hyvinkin hienostunutta matemaattista ja fysikaalista argumentointia. Heikkoudeksi vaan jää, että useimmat tämän filosofian kannattajat itse asiassa eivät pysty seuraamaan päättelyketjujen logiikkaa, jos sitä nyt yleensä on olemassakaan.
Sokal provosoi erittäin onnistuneesti tämän loogisen onttouden konstruoimalla tietoisesti mielettömän artikkelin, joka julkaistiin postmodernistien arvostetuimmassa sarjassa Social Text. Artikkelin hyväksyneiden toimittajien korvat olivat tietenkin punaisia, ja useat klassisen eksaktin luonnontieteen harjoittajat eivät salanneet vahingoniloaan: näin voi ainoastaan tapahtua yhteiskuntatieteissä, joissa "totuuden" absoluuttinen määrittely ei käy päinsä.
Fysiikka kohtaa matematiikan
Matemaattisten fyysikoiden korvat ovat vähintään yhtä punaisia tänään. Bogdanovit ovat kyhänneet useita artikkeleita, jopa kaksi väitöskirjaa, jotka on julkaistu korkeasti arvostetuissa sarjoissa, ilman että artikkeleissa on järjen hituakaan.
Artikkelit on laadittu äärimmäisen ovelasti: niissä liitetään yhteen eri fysiikan ja matematiikan osa-alueiden sinänsä järkeviä osatuloksia, mutta koska kukaan artikkeleiden arvioijista ei ole hallinnut koko fysiikkaa tai matematiikkaa (mahdoton tehtävä sinänsä!), eikä ole kehdannut tunnustaa omaa ammatillista rajoittuneisuuttaan, on ilmeisesti ollut helpompaa sallia artikkelin julkaisu, kuin aloittaa kamppailu tuulimyllyjä vastaan.
Mitään selvää fysikaalisesti todennettavaa lopputulosta ei näissä kirjoituksissa esitetä: tämä on oire tiettyjen fysiikan osa-alueiden vieraantumisesta todellisesta luonnontutkimuksesta.
Poikkitieteellisyyden ongelma
Onko siis niin, että arvostetuimmatkin fysikaalismatemaattiset aikakausisarjat julkaisevat artikkeleita, joiden todenperäisyydestä kenelläkään ei ole tietoa?
Tämä johtaa yleisempään pohdiskeluun. Poikkitieteellisyys on eräs aikakautemme avainsanoja, mutta kuka pystyy arvioimaan tutkimuksen rehellisyyttä ja aitoutta, jos se vaatii kymmenien osa-alueiden läpikohtaista hallintaa?
Viimeaikaisten tieteellisten skandaalien varjossa on erittäin tärkeää, että omantunnontarkat tieteenharjoittajat harkitsevat vakavasti vastuunjakamista: ei ole riittävää, että hoitaa oman leiviskänsä moitteettomasti, koska koko tutkimustuloksen luotettavuus voi kaatua yhteen heikkoon renkaaseen koko monimutkaisessa ketjussa.