Työ on jatkuvaa iltavuoroa. Rakentamis- ja purkupäivinä päivä loppuu, kun työt on tehty, kertoo Esko Laukkanen.
Laukkasen työaika on keikahtanut uuteen malliin. Sanomalehden varhaisjakajan piti herätä yhdeltä yöllä ja työpäivä loppui kuuden maissa aamulla.
Nyt Laukkanen saapuu tivolin käskynjaolle kahdelta iltapäivällä ja pääsee lepuuttaman jalkoja iltakymmeneltä. Joskus hän ottaa vapaaehtoisen vahtivuoron ja kiertelee kenttää aamuviiteen.
Esko Laukkanen pääsi Postin virkaan jo ennen armeijaa. Hän jakoi postia Iisalmen alueella maaseudulla yli kolmekymmentä vuotta. Jakoreittien asiakkaat tulivat tutuiksi ja työporukka oli mukava.
Iän karttuessa työn vaatimukset rupesivat tuntumaan liian tiukoilta.
"Posti on ollut jatkuvassa muutoksessa jo vuosia. Työtahtia kiristetään. Ennen oli "pappapiireja" vanhemmille jakajille, ei enää", Laukkanen, 56, toteaa.
Laukkanen teki ratkaisun kaksi vuotta sitten, ja lähti opiskelemaan eräoppaaksi. "Postilla sovittiin, että voin koulun jälkeen jatkaa samassa työssä", Laukkanen kertoo.
Eräopaskurssilla Laukkanen oppi ohjaamaan eri-ikäisiä ihmisiä.
"Siinä sai olla ihmisten kanssa. Se on mukavampaa kuin moottorikelkoilla tai mönkijöillä ajaminen, mitä yhdessä harjoittelupaikassa oli paljon", Laukkanen miettii.
Eräoppaan työ on kausiluonteista, eikä Laukkasellekaan löytynyt heti työtä alalta. Esko Laukkanen palasi postille, ja joutui lehtien varhaisjakeluun.
"Esimies sanoi, että sinun hommiin on otettu toinen, enkä viitsinyt alkaa rettelöimään", Laukkanen sanoo. Kirjallista sopimusta työn säilymisestä samanlaisena ei ollut.
Laukkanen jakoi lehtiä reilut viisi kuukautta. "Se oli yksinäistä hommaa. Jaoin pyörällä ajettavaa kerrostalopiiriä ja jalat joutuivat koville. Kunto siinä kohosi", Laukkanen kertoo.
Helmikuussa kaikki varhaisjakajat sanottiin irti tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Sanomalehdet ottavat jaon itselleen syyskuun alussa. Laukkasen työ olisi jatkunut elokuun loppuun, mutta hän rupesi etsimään uusia vaihtoehtoja.
"Työvoimatoimistossa huomasin, että tivoli hakee sekatyömiehiä. Vaatimuksena oli vain ajokortti. Tyttäreni innosti, että kokeilepa tuota", Laukkanen muistelee muutaman kuukauden takaista tapahtumaa. Hän haki paikkaa ja sai kutsun haastatteluun.
"Sariola kysyi, onko selkä hyvässä kunnossa", Laukkanen sanoo. "Ja se oli plussaa, että oli kokemusta lasten ja koululaisten opastamisesta ja laitteiden käytöstä."
Laukkanen olisi voinut aloittaa tivolissa vaikka heti, mutta pääsi lähtemään postilta vasta toukokuun alussa.
"Jyväskylässä liityin porukkaan. Sieltä ajeltiin Kokkolaan ja tänne Ouluun", Laukkanen kertoo. "Aluksi tuntui, että onko tämä minun hommaa, kaikki oli niin vierasta. Nyt on jo kotoisampi olo."
Tivolin henkilökuntaa on Laukkasen laskujen mukaan viitisenkymmentä. Kaikki asuvat tiiviisti yhdessä monen kuukauden ajan ja oma tila jää pieneksi.
"Oulussa voin asua tytön perheessä, ja se tuntuu helpottavalta. Ja ostin pyörän, että voin kierrellä kaupungilla," Laukkanen sanoo.
Tivolin kiertue loppuu syyskuun puolivälissä Keravalla. Sitä ennen Laukkanen pääsee tutustumaan kahdeksaan Suomen kaupunkiin pohjoisessa ja idässä. Seuraavaa työpaikkaansa hän ei vielä tiedä.
"Saatan kysyä lehtitaloilta jakelutyötä, mutta ottanevatko näin vanhaa", Laukkanen naurahtaa.
"Eräoppaanakin voisin olla. Ja ensi kesänä taas vaikka tivolissa, jos kunto säilyy."