Kalajoen Artemassa puutöitä opettavaa Tero Marttilaa naurattaa muistella, mistä postimerkkien keräily alkoi.
"Kakarana revittiin kaikki mumman ja porukoiden postimerkit, ja pantiin ne niittarilla ruutuvihkoon."
Oma vaikutuksensa lienee ollut myös lapsuudenkotipaikkakunnalla Vähässäkyrössä vaikuttaneella viidennen luokan opettajalla, joka palkitsi ansioista antamalla postimerkkejä.
Varsinaiseksi harrastukseksi postimerkkeily kehittyi vasta yläluokilla. Nyt Tero Marttilalla koossa on kaapillinen albumeita, pääkiinnostuskohteena kotimaa. Kaapista löytyy myös Halpa-Hallissa myyjänä työskentelevän puolison Suvi Marttilan kokoelma, kaikki Ahvenmaalla julkaistut noin 250 postimerkkiä.
Puoliso sai kipinän postimerkkeihin rakastumisen sivutuotteena. Sen verran syvälle hänkin on päässyt keräilyn saloihin, että kun Ahvenanmaa tuli kansiin, piti asettaa astetta vaativampi kohde: Islannin postimerkit.
Tero Marttilalla riittää puuhaa kotimaan kanssa lopun ikää; tavoitteena on mahdollisimman täydellinen sarja. Vaikka koossa on jo tuhansia merkkejä, loppujen merkkien metsästys ottaa koville. Etenkin jotkut tsaarinajan merkit ovat kiven alla, tai sitten niin kalliita, ettei niitä ihan suinpäin hankita.
"Zeppeliini vuodelta 1930 pitää saada. Niitä on ollut liikkeellä, mutta täytyy koittaa malttaa, että saisi sopuhinnalla", hän pohdiskelee.
Posti on aika päiviä sitten oivaltanut keräilijöiden olevan oiva kohde kaikenlaiselle oheismateriaalille. "Näilläkin käydään kauppaa", Tero Marttila tokaisee esitellessään keräilyautoja, pienoismalleja vanhoista postiautoista.
Postimerkkeilijän ei tarvitse puuhastella yksin. Harrastajat ovat järjestäytyneet, ja paikallisyhdistyksiä on eri puolilla maata. Suurimmilta paikkakunnilta löytyy alan erikoisliikkeitä. Nykypäivänä tietoa on ammennettavissa myös internetin välityksellä. Netissä myös merkkikauppa käy kiivaana.
"Useana vuonna olemme käyneet Helsingissä loka-marraskuussa järjestettävillä postimerkkimessuilla. Viimeisimmät hankinnat teimme siellä", Tero Marttila kertoo.