Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n mielestä uuden postilain kielteiset vaikutukset alkavat vähitellen näkyä.
PAU:n Oulun ja Kainuun aluejärjestö pelkää, että Pohjois-Suomessa työpaikat vähenevät, kun postimäärä vähenee ja kustannukset nousevat.
”Suuri pelko on, että pian ollaan siinä pisteessä, ettei tehostus riitä, vaan toimintaa on merkittävästi supistettava”, aluejärjestö toteaa tuoreessa kannanotossaan.
PAU:n aluejärjestön mielestä postin viisipäiväinen jakelu olisi turvatta myös Pohjois-Suomen haja-asutusalueilla.
Aluejärjestö vaatiikin, että postitoiminnan tuleva rahoitus selvitetään mahdollisimman pian.
”Ei pidä odottaa, mitä ikävää tulee, vaan nyt on korkea aika toimia”, kannanotossa muistutetaan.
Uudessa postilaissa tehtiin PAU:n aluejärjestön mielestä virhe, kun toiminnan rahoitus jäi auki.
Tuoreessa postin yleispalveluja käsittelevässä raportissa ei puututa alan rahoitukseen, vaan keskitytään pohtimaan alan kilpailutilannetta ja kilpailun edistämisen keinoja.
Postilaiset ovatkin huolissaan siitä, että lakisääteistä yleispalvelua tarjoavan Itellan tulos putoaa kilpailun kiristymisen ja kirjelähetysten vähenemisen myötä.