Kahden pojan postilaatikkoon piilottama omatekoinen pommi räjähti miehen kasvoille tiistai-iltana Pälkäneellä Pirkanmaalla. Mies sai lieviä palovammoja kasvoihinsa ja sokeutui hetkeksi. Näkö palautui kuitenkin myöhemmin.
Tapaus sai alkunsa, kun kaksi alaikäistä poikaa olivat tehneet pommin muoviseen virvoitusjuomapulloon ja piilottaneet sen Kankaistentien varrella olevaan postilaatikkoon. Postilaatikon omistajan saavuttua laatikolleen pommi oli räjähtänyt heti laatikon kannen avauduttua.
Tutkinnanjohtaja Jussi Pilviön mukaan poikien tarkoituksena oli ilmeisesti ollut räjäyttää vain laatikko, ei aiheuttaa vahinkoa kenellekään. Pojat olivat tapauksen nähtyään tulleet itse ilmoittautumaan paikalle saapuneille poliiseilla.
Ohjeet pommin tekoon pojat olivat kertoneet löytäneensä internetistä.
Poikia epäillään muun muassa räjähderikoksesta. Alle 15-vuotiaina he eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Heitä koskee kuitenkin mahdollinen korvausvelvollisuus.