Pääkirjoitus

Pös­syt­te­ly ei ole sopivaa käy­tös­tä val­tuu­te­tul­le

Vasemmistoliiton oululainen kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinonen on kertonut käyttäneensä kannabista.

Vasemmistoliiton oululainen kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinonen on kertonut käyttäneensä kannabista.

Asian tultua julki hän arvioi käyttävänsä kiellettyä huumetta satunnaisesti myös jatkossa. Sen sijaan hän kiistää koskaan ostaneensa kannabista.

Kyseessä on joka tapauksessa rikos, johon myös poliisi joutuu puuttumaan. Laki on yksiselitteinen. Kannabiksen käyttö, hallussapito ja kasvatus ovat rangaistavia tekoja, josta voi olla seurauksena sakkoa tai vankeutta.

Keskustelua huumepolitiikasta ja kannabiksen laillistamisesta käydään suomalaisessa yhteiskunnassa säännöllisin väliajoin.

Julkkisten ja vaikuttajien tunnustuksilla muokataan ilmapiiriä sallivammaksi. Kannabiksen viihdekäyttäjät muistuttavat, että alkoholi ja tupakka ovat huomattavasti vakavampia ongelmia yhteiskunnassa.

Oletus siitä, että kannabiksen laillistaminen vähentäisi alkoholinkäyttöä tai tupakointia, on epäonnistunut ja hatara. Hallitsemattomaksi yltäneessä huumeiden käytössä kaikki aineet kelpaavat.

Paljon todennäköisempää on, että kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen laillistaminen toisivat vain uuden ongelman alkoholin rinnalle.

Nuorten ei siten kannata seurata boheeminoloisen Heinosen esimerkkiä, sillä merkintä huumausainerikoksesta voi aiheuttaa elämässä hankaluuksia myöhemmin.

Kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinosen harkintakyvyn perään voi asettaa kysymysmerkin. Myös valtuutetuilta on lupa odottaa nuhteetonta käytöstä.

Heinosen näytöt kunnallispolitiikasta tosin vielä odotuttavat, sillä hän on ollut neljästä valtuustokokouksesta paikalla ainoastaan yhdessä ja siinäkin vain osan aikaa.