Oulun yliopistossa tutkitaan vuosien mittaisessa projektissa kokeellisesti, miten muumioituminen tapahtuu suo-oloissa.
Torstaina kokeellisen muumioinnin tutkimusryhmä kaivoi Oulun yliopiston kasvitieteellisen museon puutarhan maaperästä esiin tynnyrin, johon oli runsas vuosi sitten haudattu possun ruho suolta tuotuun maa-ainekseen.
Muumioituminen oli keskeneräistä, mutta se oli odotettuun suuntaan menossa.
– Possun nahka oli mennyt mustaksi, mutta siinä näkyy edelleen turkkia. Nahka aivan kuin parkkiintuu. Kaikki luut ja sisäelimet pehmenevät, kertoo arkeologiaa opiskeleva humanististen tieteiden kandidaatti Janni Tasanko.
Muumiotutkimuksessa hajuaistikin joutuu koetukselle.
– Mielestäni haju oli aivan järkyttävä ja erittäin voimakas, kun avattiin tynnyriä, Tasanko sanoo.
Sianruhoa ei ollut haudattu mihin tahansa maahan, vaan Isostakyröstä Leväluhdan alueelta Pohjanmaalta peräisin olevaan maa-ainekseen. Leväluhta on soinen lähde Orismalan kylässä. Leväluhta tunnetaan muinaisjäännöksistään.
Kasvitieteelliseen puutarhaan on haudattu kolme possunruhoa kahteen eri tynnyriin. Leväluhdasta tuotua maata laitettiin tynnyreihin, possut pantiin sekaan ja lisäksi jonkin verran vettä.
Siat ovat tutkimuskohteina, koska ne muistuttavat ihmistä elimistöltään. Possujen ruhot myös kiedottiin vaatteisiin ennen maahan hautaamista.
Tynnyreihin on käyty välillä lisäämässä vettä, jotta muumioituvien possunraatojen olotila pysyy sopivan kosteana.
Arkeologian tohtorikoulutettava Nora Nurminen tekee muumioitumisen tiimoilta väitöskirjatutkimusta ja artikkelipohjaista tutkimusta.
– Oulun yliopistossa on tutkittu paljon muun muassa Kempeleen ja Keminmaan muumioita. Perustimme kokeellisen muumioinnin tutkimusryhmän tutkimaan, miksi ruumiit ovat muumioituneet ja mitkä tekijät ovat siihen vaikuttaneet, kertoo Nurminen.